Asetelmia ja yksityiskohtia – Sivu 2

Syyslomailua II

Published on 27.10.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

…

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Helmin aika

Published on 2.10.2017 julkaissut helmihuvilablog3 kommenttia

Vietimme viime viikonlopun Helmillä. Jotensakin hölmistyneenä huomasin, että ruskan värit alkavat olla kaikki maalattuna luontoon.

Tämä kesä oli vanhimmalle ja nuorimmalle tyttärellemme merkkipaalujen kesä ja vietimme harvinaisen vähän aikaa huvilalla. Oli oikein ikävä. Juhannuksen alla vietimme kuopuksen rippijuhlia ja elokuussa esikoisen häitä. Kesän edetessä häävalmistelut veivät lähes kaiken huomiomme ja oli ihastuttavaa olla mukana järjestelyissä. Nyt juhlat on juhlittu ja muistelen molempia edelleen.

Kaikista ihastuttavista hääkuvista tämä on minulle merkityksellisin ja tarunomaisin. Suloinen morsiuspari omalla polullaan, käsi kädessä aloittamassa yhteistä matkaa. Aurinko ei aina tule paistamaan ja polulla on varmasti kuoppia, mutta yhdessä, toinen toistaan tukien, armollisina itselleen ja puolisolleen he onnistuvat.

Huomaan eläväni jonkinmoisessa muutoksessa. Juhlia ennen – alkuvuodesta – keskimmäinen muutti omilleen ja kodissamme on käynnissä evoluutio. Kokonaisvaltainen prosessi, jossa lapsiperheen koti muuttuu aikuistuvan nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kodiksi. Tilat saavat uusia merkityksiä ja uusia pintoja. Samaan aikaan kun sydämessä kaihertaa pieni haikeus menneeseen on hienoa nähdä lasten löytävät oman tiensä, oman elämänsä, oman onnensa.

Helmi on ollut aikalailla omillaan tämän erityisen kesän aikana. Sen huomaa etenkin pihasta. Pelakuutkin olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän naapurin hellässä hoivassa. On aika alkaa taas huomioimaan rakasta talovanhusta ja sen pihaa.

Värikylläistä syksyä kaikille, Ulla

Rauhaisissa huoneissa

Published on 21.6.201721.6.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari — Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.

kamarin pöytä kesäliina — Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.

Radio ja kesäkukka — Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.

Kamarin työpöytä — Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.

Kesähuoneen yöpöytä — Alkukesän ylellisyyttä on herätä ja nukahtaa sireenin tuoksuun.

Kesähuoneen naulakko — Vanhat hengarit ovat saaneet uuden naulakon.

Yläkerran parivuode — Näkymä päätyhuoneen kynnykseltä.

Uutta ja vanhaa

Published on 27.5.2017 julkaissut helmihuvilablog3 kommenttia

Koluan epäsäännöllisen säännöllisesti kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksessa. Helmillä oli alun perin melko vähän lautasia, aterimia ja muita ruokailuvälineitä. Nykyään niitä on riittävästi meidän joukkiolle ja vieraille. Erilaisia, mutta kaikki suunnilleen samalta aikakaudelta.

Pelastukset — Viimeisimmät hankintani. Kolhuja kokenut tarjotin, pullo salaatinkastikkeille, voiveitsi, raastin tuikkukynttilän suojaksi ja – potta. Alkuperäisen käyttötarkoituksensa sijaan siitä näillä näkymin tulee kukkaruukku.

Tarjotin ja vanhat lasit — Tarjotin sopii hienosti samaan asetelmaan Helmin alkuperäisten lasiesineiden kanssa.

Aterimet — Näiden kaltaisia lusikan koristeita ja luupäisen voiveitsen kaiverrusta en ollut aiemmin tavannut. Kiehtovina nekin saivat uuden kodin Helmiltä.

Uusi sohva — Tänä vuonna Helmi sai kevätlahjaksi myös upouuden puutarhasohvan. Olin ihastellut sitä Boknäsin myymälässä jo vuoden verran. Joka kerta se tuntui kuiskivan perääni. Nyt se on pergolassa kuin kotonaan. Ja niinhän se onkin.

Äitienpäiväkortti — Jk. Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, sain äitienpäivänä tämän suloisen kortin tyttäriltäni. Sen on piirtänyt heistä esikoinen. Kun löydän sopivat kehykset, teen siitä Helmin kesähuoneeseen taulun.

Kesä on vihdoin täällä! Nautitaan!

Pakkaspääsiäinen

Published on 18.4.201718.4.2017 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Lähdin Helmihuvilalle etukäteen purkaakseni kertynyttä työsumaa ja lämmittääkseni taloa ennen muiden tuloa. Kiirastorstaina vaihdoin pöytäliinat valkeisiin. Talven pölyt väistyivät rairuohon tieltä. Illalla Helmi täyttyi puheensorinasta ja naurusta. Puolisoni eli Helmin pehtoori, tyttäret, heidän kumppaninsa, Kaapo-koira, Nipsu- ja Bagsu-kisut tulivat. Helmi oli jälleen täynnä elämää.

Ruukut — Helmin pikkumaljakot ja meidän hääkukat pölyistä puhtaina.

Puput — Mummin pojantyttärilleen ostamat puput.

Talvi ei taittanut selkäänsä pääsiäisenä. Se piti otteestaan kynsin hampain kiinni. Yöpakkasten lisäksi jäätävä pohjantuuli kylmäsi kasvoja ja melkein vihloi takaraivossa. Pergolassa istuskelu jäi, mutta paljukauden avasimme ja nautiskelimme ulkoilmasta lämpimän veden höyrytessä.

Palju — Sireenimajan silmuja tuskin näki.

Kamariin katettu pääsiäisen illallinen pitkine pöytineen ja juhlakattauksineen kruunasi pyhänvieton. Kahvilla ja muhkealla yrttipuketilla marinoitu lammaspaisti sekä kastike olivat jälleen taivaallisia.

: Isoäitini Mimmin kuva kamarin seinällä.

: Vanha kastikekulho ja muut aarteet pääsivät jälleen juhlapöytään.

Pääsiäismuna — Unnan pääsiäistaidetta

Ehkäpä kaikki tuntuu Helmillä niin täydelliseltä siksi, että siellä on aiempi sukupolvien ketju tavallaan läsnä: lammasresepti on isäni, kamari isotätini, pöytäliina on äitini… Ja tietenkin: seurana kaikkein rakkaimmat ihmiset.

JK Tämän blogauksen artikkelikuva on Helmin, äitini ja tätini lähettämä kortti isoäidilleni ja enolleni.

Pieniä asioita

Published on 8.4.20179.4.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Maaliskuu meni humahtaen ja yht’äkkiä onkin huhtikuu. Jostain kummasta syystä huomasin ihan pieniä asioita, jotka olivat mielestäni kovin kauniita.

Talviloma Helmihuvilassa

Published on 21.2.201721.2.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kirjoittelen saunanjälkeisessä, ihastuttavan raukeassa olotilassa. Helmin blogi on ollut hiljaiselossa pari kuukautta kuten Helmihuvilakin. Onneksi Helmillä on aikaa olla itsekseen ja haltijoittensa kanssa.

Olemme kuopuksen ja esikoisen Bagheera-kissan kanssa viettämässä talvilomaa. Naapurin Meria oli tehnyt jo hyvissä ajoin ennen tuloamme kynsitulet ja keittiössä odotti miellyttävä lämpö. Oli ihastuttavan helppoa aloittaa täysitehoinen lämmitys. En voi kyllin kiittää häntä: muistan hyvin kerran, jolloin olen aloittanut lämmityksen hiljakseen -28 asteesta ja tehnyt nolla-asteisessa saunassa töitä pilkkihaalarit päällä!

Nautin eniten näistä kiireettömistä talviaamuista. Venyttelen ja torkun sängyssä kunnes täydellinen pimeä vaihtuu hämäräksi. Vedän villasukat jalkaan ja hipsuttelen hiljaa alakertaan. Annan jaloissani kehräävälle keltasilmäiselle kisulle aamupalan, laitan kahvin tulemaan ja sytyttelen kaikessa rauhassa tulen kamiinan. Praasun rapsahdellessa kuljen kahvikupin kanssa ikkunasta toiseen ja katselen päivän valkenemista.

Ajatukseni kiertyvät monesti ensi kesään, jolloin juhlimme konfirmaatiota ja vihkiäisiä. Helmi siis saa hengähtää. Ja ehkä on aikakin ottaa miettimistaukoa, sillä toissa vuonna uusimme ulkoportaat ja -oven ja viime kesänä oli ulkomaalauksen vuoro. Tosin ikuisuusurakkani eli ikkunoiden kunnostus jatkuu. Voi, kunpa olisi paremmat kelit pellavaöljymaalin kuivumiseen kuin viime vuonna!

Saatan ehkä jatkaa tämän loman aikana sisäportaikon lautalattian esille ottamista. Toisaalta, jos tulee hyvät ulkoilukelit, etsin monot naulojen repimisen sijaan. Vanhassa talossa parasta on, ettei ole kiire mihinkään. Se on säilynyt kohta sata vuotta ja harkitulla ylläpidolla se säilyy edelleen. Pitäähän myös tuleville sukupolville jättää tekemistä.

Selaillessani salin kirjahyllyä käteeni tarttui äitini Sanat matkaoppaana -kirja. Kirjamerkki avasi sivun, jonka sanoma sopii hyvin aatoksiimme Helmin kunnossapidosta:

”On totuttava etsimään totuutta pienestä, muuten saattaa perusteellisesti erehtyä suuressa.” Francois Marie De Voltaire

Nautinnollista helmikuuta! Alla kuvia yllä olevista hetkistä.

Tykkää tai kommentoi, palaute on parasta!

Pitsiä ja kädentaitoja

Published on 10.12.2016 julkaissut helmihuvilablog8 kommenttia

Isotädeilläni Helmi ja Hilma Kalliolla oli 1900-luvun alussa Mikkelissä ompelimo, jossa oli useampia työntekijöitä. En tiedä loppuiko liiketoiminta Hilman ensimmäiseen lähtöön maailmalle vaiko johonkin muuhun. Joka tapauksessa sisarusten liikekumppanuus päättyi, mutta he elättivät itsensä koko elämänsä ajan yksinyrittäjinä ommellen pukuja ja vaatteita.

hilman-ka%cc%88yntikortti — Lapsuudessani nämä ompelutarvikkeet olivat mukana leikeissäni.

Helmihuvila on täynnä Helmin ja Hilman käsien loistavia taidonnäytteitä. Olen itse oikea tumpula käsitöissä. Siksi pidän näitä uskomattoman taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä Helmin ainutkertaisina aarteina. Äitini emännöidessä huvilaa nämä tekstiilit olivat visusti laatikoissa. Ne otettiin esille vain kerran vuodessa, silloin kun ne tuuletettiin. Sen jälkeen ne taiteltiin huolella tai käärittiin silkkipaperiin ja laitettiin takaisin piirongin kätköihin. Minä olen ottanut ne käyttöön. Nautittavaksi päivittäin, silmäniloksi. Sillä kauhistuttavaa, mutta totta: ne kuluvat itsekseen jopa laatikoissa!

nena%cc%88liinapitsi — Ennen nenäkin pyyhittiin tyylillä!

Joidenkin pöytäliinojen kangas on haperoitunut. Helpoimmin korjattavia olen koittanut korjata (painotus nimenomaan sanalla koittanut). Mutta – ne ovat kuin pienen lapsen tekemiä tikkukirjaimia taidokkaan kalligrafian joukossa. Anteeksi Helmi ja Hilma, tarkoitus pyhitti keinot. Pitäisi löytää taitaja, joka osaa eheyttää käsienne jäljet – kallisarvoiset aarteeni, jotka haluan säilyvän myös tyttärelleni.

po%cc%88yta%cc%88liinan-kulma — Näitä ei voi olla ihastelematta!

pitsireunus — Yksityiskohtia on kaikissa arkisissa kodintekstiileissä.

nipsu-ja-tyyny — Tyttären Nipsu-kissan mielestä pitsiliinalla somistamani tyyny on mainio selkänoja.

Isotätien aikaansaannokset ovat saaneet aikaan, että minun on pakko pelastaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta vanhoja käsitöitä. Tekee pahaa, kun jonkun äitini tavoin vaalima liina on myynnissä muutamalla eurolla. Tässä viimeisimmät pelastamistani liinoista sekä kakkumuotti, kynttelikkö ja vati, jotka puunauksen jälkeen hohtavina ovat kuin olisivat aina olleet Helmillä.

Hetkiä ennen ensilunta

Published on 4.11.20164.11.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Ohessa kuvia syyslomalta. Ulkona puhalsi hyytävä itätuuli. Teki mieli Unnan vanhan nallen lailla pysytellä ikkunan sisäpuolella, sillä sisällä paloivat kynttilät ja halot naksuivat kaminoissa. Teimme pitkään hautunutta pataa ja poimimme ruokapöytään kesän viimeisen kukkanupun. Se puhkesi iloksemme kukkaan tuvan suloisen lämmön syleilyssä. Suurin osa näistä kuvista on tyttäreni Unnan ottamia. Upeita yksityiskohtia, joiden ohitse niin helposti kulkisi. Onneksi kauneutta arvostavat tarkkasilmäiset tallettavat ne meidän kaikkien ihailtaviksi!

veranna-syksy — Pelakuu vaihtui kanervaan.

Kuihtunut koiranputki.jpg — Talventörröttäjä

ladon-ha%cc%88ma%cc%88ha%cc%88kinseitti — Hieman harvanomainen

Kesän viimeinen kukka.jpg — Silmänilo ruokapöydässä.

Kaunis kesähuone

Published on 19.7.201619.7.2016 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.