Lähdin Helmihuvilalle etukäteen purkaakseni kertynyttä työsumaa ja lämmittääkseni taloa ennen muiden tuloa. Kiirastorstaina vaihdoin pöytäliinat valkeisiin. Talven pölyt väistyivät rairuohon tieltä. Illalla Helmi täyttyi puheensorinasta ja naurusta. Puolisoni eli Helmin pehtoori, tyttäret, heidän kumppaninsa, Kaapo-koira, Nipsu- ja Bagsu-kisut tulivat. Helmi oli jälleen täynnä elämää.
Helmin pikkumaljakot ja meidän hääkukat pölyistä puhtaina.Mummin pojantyttärilleen ostamat puput.
Talvi ei taittanut selkäänsä pääsiäisenä. Se piti otteestaan kynsin hampain kiinni. Yöpakkasten lisäksi jäätävä pohjantuuli kylmäsi kasvoja ja melkein vihloi takaraivossa. Pergolassa istuskelu jäi, mutta paljukauden avasimme ja nautiskelimme ulkoilmasta lämpimän veden höyrytessä.
Sireenimajan silmuja tuskin näki.
Kamariin katettu pääsiäisen illallinen pitkine pöytineen ja juhlakattauksineen kruunasi pyhänvieton. Kahvilla ja muhkealla yrttipuketilla marinoitu lammaspaisti sekä kastike olivat jälleen taivaallisia.
Isoäitini Mimmin kuva kamarin seinällä.
Vanha kastikekulho ja muut aarteet pääsivät jälleen juhlapöytään.
Unnan pääsiäistaidetta
Ehkäpä kaikki tuntuu Helmillä niin täydelliseltä siksi, että siellä on aiempi sukupolvien ketju tavallaan läsnä: lammasresepti on isäni, kamari isotätini, pöytäliina on äitini… Ja tietenkin: seurana kaikkein rakkaimmat ihmiset.
JK Tämän blogauksen artikkelikuva on Helmin, äitini ja tätini lähettämä kortti isoäidilleni ja enolleni.
Kirjoittelen saunanjälkeisessä, ihastuttavan raukeassa olotilassa. Helmin blogi on ollut hiljaiselossa pari kuukautta kuten Helmihuvilakin. Onneksi Helmillä on aikaa olla itsekseen ja haltijoittensa kanssa.
Olemme kuopuksen ja esikoisen Bagheera-kissan kanssa viettämässä talvilomaa. Naapurin Meria oli tehnyt jo hyvissä ajoin ennen tuloamme kynsitulet ja keittiössä odotti miellyttävä lämpö. Oli ihastuttavan helppoa aloittaa täysitehoinen lämmitys. En voi kyllin kiittää häntä: muistan hyvin kerran, jolloin olen aloittanut lämmityksen hiljakseen -28 asteesta ja tehnyt nolla-asteisessa saunassa töitä pilkkihaalarit päällä!
Nautin eniten näistä kiireettömistä talviaamuista. Venyttelen ja torkun sängyssä kunnes täydellinen pimeä vaihtuu hämäräksi. Vedän villasukat jalkaan ja hipsuttelen hiljaa alakertaan. Annan jaloissani kehräävälle keltasilmäiselle kisulle aamupalan, laitan kahvin tulemaan ja sytyttelen kaikessa rauhassa tulen kamiinan. Praasun rapsahdellessa kuljen kahvikupin kanssa ikkunasta toiseen ja katselen päivän valkenemista.
Ajatukseni kiertyvät monesti ensi kesään, jolloin juhlimme konfirmaatiota ja vihkiäisiä. Helmi siis saa hengähtää. Ja ehkä on aikakin ottaa miettimistaukoa, sillä toissa vuonna uusimme ulkoportaat ja -oven ja viime kesänä oli ulkomaalauksen vuoro. Tosin ikuisuusurakkani eli ikkunoiden kunnostus jatkuu. Voi, kunpa olisi paremmat kelit pellavaöljymaalin kuivumiseen kuin viime vuonna!
Saatan ehkä jatkaa tämän loman aikana sisäportaikon lautalattian esille ottamista. Toisaalta, jos tulee hyvät ulkoilukelit, etsin monot naulojen repimisen sijaan. Vanhassa talossa parasta on, ettei ole kiire mihinkään. Se on säilynyt kohta sata vuotta ja harkitulla ylläpidolla se säilyy edelleen. Pitäähän myös tuleville sukupolville jättää tekemistä.
Selaillessani salin kirjahyllyä käteeni tarttui äitini Sanat matkaoppaana -kirja. Kirjamerkki avasi sivun, jonka sanoma sopii hyvin aatoksiimme Helmin kunnossapidosta:
”On totuttava etsimään totuutta pienestä, muuten saattaa perusteellisesti erehtyä suuressa.” Francois Marie De Voltaire
Nautinnollista helmikuuta! Alla kuvia yllä olevista hetkistä.
Isotädeilläni Helmi ja Hilma Kalliolla oli 1900-luvun alussa Mikkelissä ompelimo, jossa oli useampia työntekijöitä. En tiedä loppuiko liiketoiminta Hilman ensimmäiseen lähtöön maailmalle vaiko johonkin muuhun. Joka tapauksessa sisarusten liikekumppanuus päättyi, mutta he elättivät itsensä koko elämänsä ajan yksinyrittäjinä ommellen pukuja ja vaatteita.
Lapsuudessani nämä ompelutarvikkeet olivat mukana leikeissäni.
Helmihuvila on täynnä Helmin ja Hilman käsien loistavia taidonnäytteitä. Olen itse oikea tumpula käsitöissä. Siksi pidän näitä uskomattoman taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä Helmin ainutkertaisina aarteina. Äitini emännöidessä huvilaa nämä tekstiilit olivat visusti laatikoissa. Ne otettiin esille vain kerran vuodessa, silloin kun ne tuuletettiin. Sen jälkeen ne taiteltiin huolella tai käärittiin silkkipaperiin ja laitettiin takaisin piirongin kätköihin. Minä olen ottanut ne käyttöön. Nautittavaksi päivittäin, silmäniloksi. Sillä kauhistuttavaa, mutta totta: ne kuluvat itsekseen jopa laatikoissa!
Ennen nenäkin pyyhittiin tyylillä!
Joidenkin pöytäliinojen kangas on haperoitunut. Helpoimmin korjattavia olen koittanut korjata (painotus nimenomaan sanalla koittanut). Mutta – ne ovat kuin pienen lapsen tekemiä tikkukirjaimia taidokkaan kalligrafian joukossa. Anteeksi Helmi ja Hilma, tarkoitus pyhitti keinot. Pitäisi löytää taitaja, joka osaa eheyttää käsienne jäljet – kallisarvoiset aarteeni, jotka haluan säilyvän myös tyttärelleni.
Näitä ei voi olla ihastelematta!Yksityiskohtia on kaikissa arkisissa kodintekstiileissä.Tyttären Nipsu-kissan mielestä pitsiliinalla somistamani tyyny on mainio selkänoja.
Isotätien aikaansaannokset ovat saaneet aikaan, että minun on pakko pelastaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta vanhoja käsitöitä. Tekee pahaa, kun jonkun äitini tavoin vaalima liina on myynnissä muutamalla eurolla. Tässä viimeisimmät pelastamistani liinoista sekä kakkumuotti, kynttelikkö ja vati, jotka puunauksen jälkeen hohtavina ovat kuin olisivat aina olleet Helmillä.
Ohessa kuvia syyslomalta. Ulkona puhalsi hyytävä itätuuli. Teki mieli Unnan vanhan nallen lailla pysytellä ikkunan sisäpuolella, sillä sisällä paloivat kynttilät ja halot naksuivat kaminoissa. Teimme pitkään hautunutta pataa ja poimimme ruokapöytään kesän viimeisen kukkanupun. Se puhkesi iloksemme kukkaan tuvan suloisen lämmön syleilyssä. Suurin osa näistä kuvista on tyttäreni Unnan ottamia. Upeita yksityiskohtia, joiden ohitse niin helposti kulkisi. Onneksi kauneutta arvostavat tarkkasilmäiset tallettavat ne meidän kaikkien ihailtaviksi!
Pelakuu vaihtui kanervaan.Tunnistatko?TalventörröttäjäTaideteosPärstynytHieman harvanomainenTäydellinen asetelmaKamarin kranssiSilmänilo ruokapöydässä.Verannan syysvalaistusNäitä onkin useampia.
Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.
Tästä se alkoi: neidonkamari isäni kunnostuksen jälkeen. Jostain syystä en nuorena tuntenut mitään mielenkiintoa huonetta kohtaan, mikä oli aika tylyä isääni kohtaan.Aluksi paransimme huoneen viihtyisyyttä siivoamalla, karsimalla tavaroita ja sisustamalla. Muodonmuutos oli jo tällä tavoin melkoinen. Ruokahalu kasvoi entisestään.Kesähuoneen laittoa -julkaisussa kerroin listojen maalaamisesta ja tapetoinnista, joka ei sujunut ihan leikiten. Lopputulos vahvisti uskoani, että suunnitelma sinivalkoisesta kesähuoneesta on hyvä ellei erinomainen!
Seuraavaksi oli katon vuoro, joka koostui tapetoidusta ja maalatusta levypinnasta sekä raakapuusta. Kaavailin maaliksi blogeissa kehuttua kalkkimaalia, mutta lähin myyntipiste olisi ollut 140 km päässä. Kaukaa viisaana olisin tilannut sen netissä, nyt oivallus oli jälkiviisautta. Hollolan RTV:n myyjä vakuutti, ettei akrylaattimaali ole huonoin valinta. Peittävyys oli hyvä ja riittoisa maali kuivui nopeasti.Sijoitimme vanhan hetekan keskelle huonetta ikkunan eteen. Siinä on hämmästyttävän hyvä nukkua kunnon patjan kanssa! Hyttysverkko ja kirpputorilta hankittu pitsiverho päiväpeiton päällä pehmentää ilmeen unenomaiseksi.Huone ennen katto-osan maalausta. Huonekalut kiersivät seinän vieriä ja tapetti katon vinossa osassa vyöryi päälle.Vanhat Muuramen tuolit istuivat mukavasti vanhan lipaston sivuille. Uudemman aikakauden yöpöytä istuu mukavasti joukkoon.Lamppu vielä kiinnittämättä, mutta se tärkein: jasmikkeen kukkiva oksa on huoneessa.Muuramen kukkapöytä nostaa Helmi-tädin lasisen kynttilänjalan kauniisti esiin. Jätimme varasto-oven värityksen entiselleen: muistoksi aiemmasta värityksestä.Amatööritapetoijan jälki näkyy raidan kohdistuksessa. Alkuun se harmitti, nyt se tuo hymyn huulille. Helmin laitto ei saa olla liian vakavaa ja ryppyotsaista!Toisen varasto-oven maalikuprut saivat jäädä. Rapsutettiin vain pahimmat pois. Isäni maalijämistä sekoittama hento violetti tuo sireenin hienostuneen tuoksun mieleen.Kurtturuusu ja rikkinäinen kermanekka. Yhdessä kaunis katseenvangitsija. Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut nuorin tyttäreni Unna, joka myös toimi huoneen pääsisustajana ja toisena remontoijana.
Helmillä yksin työnteon merkeissä. Jo toistamiseen kesäkuun aikana. Työtahdin käydessä kiivaaksi ja useamman ”deadlinen” painaessa ohimoita, Helmin hiljaisuus on parasta minulle ja perheelle. Voin kirjoittaa yötä päivää ilman huonoa omaatuntoa ja purkaa ruuhkaa. Perheen ei tarvitse katsoa – eikä kuunnella.
Joku tyttäristä sanoi joskus vuosia siten minun olevan kuin ”hullu professori” kirjoittamisen intensiivisimmässä vaiheessa. Ainakin hiukset ovat varmasti aika hullunkuriset; ns. bad hair day on lasten leikkiä. Eikä sosiaalisuuskaan kukoista tuolloin kesänkukkasten lailla…
Copywriterin työ on joidenkin mielestä kaupallista hömppää, mutta se on luovaa, rankkaa työtä. Tiukasti määritellyissä rajoissa ja aikataulussa luodaan uutta. Asiakkaan ollessa rohkea, se uusi voi olla myös yllättävää ja ihan erilaisesta näkökannasta kirjoitettua tekstiä. Se työstäni, jota rakastan vaikkei se kuvastukaan voimakkaasti yllä olevasta.
Ohessa kuvia 1.6. työkeikastani Helmillä. Silloin kukkivat alkukesän kauneimmat kukat. Harmikseni en ehtinyt näkemään tuomea ja norjanangervoa morsiuspuvuissaan. Helmin oma sireenikään ei kukkinut. Jouduin leikkaamaan sitä viime syksynä raskaalla kädellä, jotta sireenimaja pysyisi majanmuodossa. Suureksi iloksi sain ihastuttavat sireenin oksat naapuriltamme ja nautin niiden hienostuneesta tuoksusta ja herkästä kauneudesta aamukahvilla verannan kylpiessä auringonvalossa. Kiitos Timo ja Meria!
Eilen saapuessani Helmelle oli ensimmäiseksi ajettava ruohot ja leikattava pahimmin ryöstäytyneet pensaat. Yöllä heräsin kesähuoneessa sateen ropinaan ja tämän päivän taivaan pehmeä sadetin ollut luonnon iloksi päällä vaihtelevasti koko päivän. Alkukesän vihreän lukemattomat eri sävyt ovat sanoinkuvaamattomia.
Keittiön rauhaisa työpiste.Kielonkin sain naapurista.Unnan kummitädin antama tinatalo sopii hyvin isäni tinaesineiden kanssa.Paratiisi.
Kirjoitan tätä verannalla, jossa voin ihailla tätä huumaavan vehreää näkymää. Sireenit ovat vaihtuneet punaiseen pelakuuhun, joka tuli eilen naapurin hellästä huomasta. Meria-naapurimme ansiosta Helmellä on nykyään kesäkukkia. Ja sade ropisee mukavasti ikkunoiden ulkopuolella tuhkapensaan lehtiin.
Minulta on kyselty sisäkuvia Helmistä ja lupailin siitä potpurria. Kuvien jälkeen sisustus on muuttunut paikka paikoin, sillä Helmi on jatkuvassa muutoksessa, kunnostamisen, vuoden aikojen ja haltijansa kokeilunhalujen mukaan.
Veranta
Verannan väri on sininen. Talvisin se somistellaan taljoin ja vanhoin suksin, kesäisin siellä on kukkia vanhoissa puristelasimaljakoissa, pulloissa, kannuissa ja kankaissa. Lyhdyt ovat olennainen osa verannan sisustusta: illan hämärtyessä se valaistaan lyhdyillä.
Tupa eli keittiö
Vihreä tupa on kokenut suurimman muodonmuutoksen käsissämme. Vanhat hieman silmissä vilkkuvat tapetit vaihdettiin rauhallisempiin ja 70-luvun suuret lastulevystä tehdyt astiakaapit purettiin seiniltä. Ohessa kuva välimuodosta ennen nykyistä sisustusta. Ennen kaappien kätköissä olleet esineet ovat esillä, vanhoissa mausteikoissa on tuoreita käyttöyrttejä ja -mausteita. Ystäviltämme saatu vihreä puulaatikko on välillä täynnä herukkamehupulloja, välillä leipiä. Miehen tädin jäämistöstä saadusta 70-luvun myrkynvihreästä kulmakaapista tuunasimme vetimen vaihdolla, yläoven poistolla ja maalilla tupaan sopivan. Tuvan pöydällä on lasikuvun alla aina keksejä kahvitauon varalle. Ne kuuluvat pakollisiin hemmottelu- ja tunnelmointihetkiin.
Sali eli kamari
Sali, kuten Helmin aikaan kamaria kutsuttiin, on ruskea. Isäni kunnosti ja tapetoi sen aikanaan ja se on täydellinen niin. Kamaria hallitsee Helmi-tädin ompelimosta peräisin oleva sovituspeili. Se luo tilan tuntua ja vahvistaa kynttelikön valon moninkertaisesti iltaisin. Vanhaa kamiinaa kutsumme vanhaksi piiaksi: se on kelistä riippuen aikamoisen oikukas. Vanhat matkalaukut ovat oivallisia säilytyspaikkoja vanhoille lehdille ja postikorteille, niiden sisällöt on kahvoissa ”osoitelappuina”. Kamari on huvilan aikakone: siellä on helppo siirtyä mielessään toiseen aikaan, vuosikymmenien taakse. Teen erilaisia somistuksia vanhoista tavaroista, muistoksi menneestä. Kamari on myös kynttiläillallisten paikka: välillä kaksin, välillä isommalla porukalla. Tuvassa tehdään ruokaa hitaasti ja kamarissa siitä nautitaan pitkään.
Ullakko eli yläkerta
Täällä on iloisesti esillä kaikki värit: sekä tekstiileissä että isäni tauluissa! Isäni eläessä puolet ullakosta oli ateljeena, nyt se on rauhoitettu lepoon. Täällä luetaan, katsotaan elokuvia, piirretään, torkutaan päiväunia ja nukutaan kun nukuttaa. Ehkäpä siksi täältä ei ole kuvia. Pitänee ottaa ja esitellä myöhemmin.
Verannalla kukkii aina. Jos ei maljakoissa niin ainakin tekstiileissä.Näissä tuoleissa on juotu monet hyvt aamukahvit ja vilvoiteltu saunan jälkeen.Välimuoto ennen lopullista sisustusta.Kaikki kauniit vanhat esineet silmien ilona.Vanhasta 70-lukulaisesta tehtiin vieläkin vanhemman näköinen.Kuka on syönyt keksit?
Hemmottelua kahvin kanssa.
Helmi-tädin ompelimon sovituspeili.Vanhat matkalaukut ovat mainioita säilytyspaikkoja.Sommitelmia muistoista.Kaiken touhun jälkeen pitää nautiskella.Kesähuoneen ikkunasta näkyy tuomi.
Kesähuone eli neidon kammari
Isäni kunnosti huoneen aikanaan minulle ja nimesi sen suloisesti neidon kammariksi. Huoneen väri on rosa. Vuotanut vanha katto teki vesivahinkoja sen tapetteihin, joten se on ollut pari vuotta hitaan muutoksen kohteena. Puulla olleet tukipuut on maalattu tummiksi ja listat kuullotettu vaaleiksi. Huone ei ole eristetty, joten viime syksynä tilatut tapetit odottavat kuivia kelejä, jotta muodonmuutos saadaan valmiiksi. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.
Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.
Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.
Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.
Pääsiäisen narsissit
Yksi uusista pitsilyhdyistäPian pääsee tekemään mehua mustaherukan lehdistä!Ovet ennenPoistokorivedinOvet valmiina
Nyt se on totta! Pitkällisen pähkäilyn ja kriittisen itsearvioinnin jälkeen uskaltauduin tekemään Helmihuvilalle oman blogin. Tämä on sen ensimmäinen julkaisu. Jännittää. Kiitokset miehelleni Jarkolle ja ystävälleni Leena Harnolle kannustuksesta ja uskomisesta, että tämä on oikeasti hyvä juttu.
Helmi on kaikkea
On mahdotonta nimetä yksittäistä aihetta tai teemaa, jota käsittelisin, sillä Helmihuvila on yhtä moniulotteinen kuin itse elämä. Helmi on harrastus ja elämäntapa. Se on rakas vanha talo elettyine elämineen ja suvun museo. Helmi on pikkuruinen puutarha: raparperipiirakka ja herukkamehu. Helmi on vuoden aikojen mukaan vaihtuva maisema, se on osa rehevää suomalaista maaseutua. Helmi on kaikki: huvila kuin helmi, kuten Kodin Pellervon nro 10/2015 kannessa viime syksynä todettiin.
Kunnostamista, sisustamista ja nautiskelua
Näillä sivuilla aion kertoa työn alla olevista ja tulevista kunnostustöistä sekä niihin liittyvistä pohdiskeluista, kömmähdyksistä ja onnistumisista. Minä ja mieheni emme ole entisöinnin tai kunnostamisen ammattilaisia, vaan pääasiassa opimme tekemällä ja kyselemällä. Useimmin kantapään kautta. Tämän kevään ja kesän aikana on tarkoitus kunnostaa verannan vanhat ikkunat sekä tapetoida yläkerran kesähuone eli neidonkammari. Ja sitten ehkä jotain muuta, jos jää aikaa. Sillä välillä pitää myös nauttia jo aikaansaadusta.
Wanhoja juttuja
Helmi on aikakone. Sinne on kertynyt mm. isoäitini reseptikirjoja 1900-luvun alusta ja Kotilieden vuosikertoja viime vuosituhannelta. Välillä innostun kokeilemaan mielenkiintoisimpia ohjeita ja laittelen niistä herkullisimmat jatkossa tänne. Helmillä on myös vanhoja postikortteja ja kirjeitä: autenttisia ajankuvia yli sadan vuoden ajalta. Tarkoitukseni on ikuistaa ne pikkuhiljaa tänne. Muistoksi ihmisistä, joita minä tai lapseni emme koskaan ehtineet tavata. Tutustumme heihin näin postuumisti.
Kuvatunnelmia
Liitän tänne myös kuvia Helmin puutarhasta ja sisätiloista. Hyödynnän sisustuksessa mahdollisimman paljon vanhoja ja patinoituneita tavaroita sekä isotätieni tekemiä tekstiilejä. Jospa niistä löytyisi innostuksen kipinää myös muille. Ohessa tuoreimpia pääsiäistunnelmia.
Kodin Pellervo nro 10/2015KrookuksetMummin lahjapuput.PöytäkukatPieni, ylväs tipu.Suojassa kissoilta.Lähes katettu pöytä.Vanhoissa ruokailuvälineissä on tunnelmaa.
... on henkilökohtainen blogini, joka sisältää ajatuksia ja välähdyksiä elämästä, kodista, sisustuksesta, remontoinnista, tuunauksesta, puutarhasta ja koirista. Ja mitäpä se olisi elämä ilman hyvää ruokaa ja juomaa?
