Vietimme viime viikonlopun Helmillä. Jotensakin hölmistyneenä huomasin, että ruskan värit alkavat olla kaikki maalattuna luontoon.
Tämä kesä oli vanhimmalle ja nuorimmalle tyttärellemme merkkipaalujen kesä ja vietimme harvinaisen vähän aikaa huvilalla. Oli oikein ikävä. Juhannuksen alla vietimme kuopuksen rippijuhlia ja elokuussa esikoisen häitä. Kesän edetessä häävalmistelut veivät lähes kaiken huomiomme ja oli ihastuttavaa olla mukana järjestelyissä. Nyt juhlat on juhlittu ja muistelen molempia edelleen.
Kaikista ihastuttavista hääkuvista tämä on minulle merkityksellisin ja tarunomaisin. Suloinen morsiuspari omalla polullaan, käsi kädessä aloittamassa yhteistä matkaa. Aurinko ei aina tule paistamaan ja polulla on varmasti kuoppia, mutta yhdessä, toinen toistaan tukien, armollisina itselleen ja puolisolleen he onnistuvat.

Huomaan eläväni jonkinmoisessa muutoksessa. Juhlia ennen – alkuvuodesta – keskimmäinen muutti omilleen ja kodissamme on käynnissä evoluutio. Kokonaisvaltainen prosessi, jossa lapsiperheen koti muuttuu aikuistuvan nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kodiksi. Tilat saavat uusia merkityksiä ja uusia pintoja. Samaan aikaan kun sydämessä kaihertaa pieni haikeus menneeseen on hienoa nähdä lasten löytävät oman tiensä, oman elämänsä, oman onnensa.
Helmi on ollut aikalailla omillaan tämän erityisen kesän aikana. Sen huomaa etenkin pihasta. Pelakuutkin olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän naapurin hellässä hoivassa. On aika alkaa taas huomioimaan rakasta talovanhusta ja sen pihaa.
Värikylläistä syksyä kaikille, Ulla
Voi, kuinka osaankaan samaistua tunnelmiisi. Aivan kuin olisimme olleet samalla taajuudella kirjoittaessamme. Hääparin kuva on ihana! Halauksin, Tuija
TykkääLiked by 1 henkilö
Ajattelin ihan samaa! Mahtavaa lokakuuta sinulle Tuija!
TykkääTykkää
Ihanat kuvat! Hääparille onnea! Kuva heistä on todellakin hurmaava.
TykkääLiked by 1 henkilö