Nostalgia – Helmihuvila

Syyssonetti 2019

Published on 29.10.201929.10.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.

Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.

Omenahyve — Vaniljakastikkeen kanssa hyvää!

Saunan vilpola — Helmin ulkoportaat toimivat myös saunan vilpolana.

Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.

Makuutila — Yksi yläkerran unipaikoista.

Vanha mallinukke — Muistoja sisaruksista: Helmistä ja Hilmasta.

Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.

Syyssonetti

Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,

se seudun vaippahansa verhoaa,

on kaikki kelmeätä, harmajaa

ja päivä on jo kauan piillyt poissa.

Talvista huvilointia

Published on 8.3.20198.3.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Talvella saa huviloida rauhassa Helmi-huvilan sisätiloissa. Valoisa aika on talvisin kovin lyhyt. Ja jos se on, kuten tänä vuonna talvilomalla, pääosin sumuisen samea, sisällä oleminen on äärimmäisen mieluisaa. Ulkoilu keskittyy lähinnä lyhtykynttilöiden sytyttämiseen pimeän tullen ja vilvoitteluun ulkoportaikossa saunan jälkeen. Myös vierailut ulkohuussiin lyhenevät pakkasten rapsakkuudesta riippuen joko lyhyeksi tai hyvin lyhyeksi.

Talvilomalla on hyvää aikaa siivoilla Hilma-tädin Amerikan arkkuja ja perata piirongin laatikoiden perukoita. Aikamatka menneisyyteen oli jälleen kerran sekä hellyttävä että uutta tietoa täynnä. Esimerkiksi se, että Helmi-täti vietti usein joulut Helmilässä, kuten hän itse huvilaansa kutsui, oli minulle ihan uutta.

Kotiin tuomisiksi kertyi taas kasapäin vanhoja kortteja ja kirjeitä, jotka järjestän aikajärjestykseen. Niitä on kyllä ihan kaikkialla Helmissä. Niitä löytyi jopa pärekatosta, joka jätettiin peltikaton aluskatteeksi. Onneksi kattomiehet keräsivät aarteet talteen.

Nurkkien siivoaminen ei ole kovin kuvauksellista, mutta muutamia kuvia oleskelusta tuli otettua mukaviksi muistoiksi. Seuraavan kerran, kun palaamme Helmi-huvilaan olemme jo kaivatussa keväässä.

Auringonnousu huvilassa — Yksi talviloman upeimmista auringonnousuista.

Verannan kynttilät — Talvi-illan tunnelmaa verannalla.

Huvilan ulkoportaat — Portaikko saunan vilpolana.

Kynttilän sydämen sakset — Viimeisin kirpparilöytö.

Uutta ja vanhaa

Published on 27.5.2017 julkaissut helmihuvilablog3 kommenttia

Koluan epäsäännöllisen säännöllisesti kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksessa. Helmillä oli alun perin melko vähän lautasia, aterimia ja muita ruokailuvälineitä. Nykyään niitä on riittävästi meidän joukkiolle ja vieraille. Erilaisia, mutta kaikki suunnilleen samalta aikakaudelta.

Pelastukset — Viimeisimmät hankintani. Kolhuja kokenut tarjotin, pullo salaatinkastikkeille, voiveitsi, raastin tuikkukynttilän suojaksi ja – potta. Alkuperäisen käyttötarkoituksensa sijaan siitä näillä näkymin tulee kukkaruukku.

Tarjotin ja vanhat lasit — Tarjotin sopii hienosti samaan asetelmaan Helmin alkuperäisten lasiesineiden kanssa.

Aterimet — Näiden kaltaisia lusikan koristeita ja luupäisen voiveitsen kaiverrusta en ollut aiemmin tavannut. Kiehtovina nekin saivat uuden kodin Helmiltä.

Uusi sohva — Tänä vuonna Helmi sai kevätlahjaksi myös upouuden puutarhasohvan. Olin ihastellut sitä Boknäsin myymälässä jo vuoden verran. Joka kerta se tuntui kuiskivan perääni. Nyt se on pergolassa kuin kotonaan. Ja niinhän se onkin.

Äitienpäiväkortti — Jk. Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, sain äitienpäivänä tämän suloisen kortin tyttäriltäni. Sen on piirtänyt heistä esikoinen. Kun löydän sopivat kehykset, teen siitä Helmin kesähuoneeseen taulun.

Kesä on vihdoin täällä! Nautitaan!

Pitsiä ja kädentaitoja

Published on 10.12.2016 julkaissut helmihuvilablog8 kommenttia

Isotädeilläni Helmi ja Hilma Kalliolla oli 1900-luvun alussa Mikkelissä ompelimo, jossa oli useampia työntekijöitä. En tiedä loppuiko liiketoiminta Hilman ensimmäiseen lähtöön maailmalle vaiko johonkin muuhun. Joka tapauksessa sisarusten liikekumppanuus päättyi, mutta he elättivät itsensä koko elämänsä ajan yksinyrittäjinä ommellen pukuja ja vaatteita.

hilman-ka%cc%88yntikortti — Lapsuudessani nämä ompelutarvikkeet olivat mukana leikeissäni.

Helmihuvila on täynnä Helmin ja Hilman käsien loistavia taidonnäytteitä. Olen itse oikea tumpula käsitöissä. Siksi pidän näitä uskomattoman taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä Helmin ainutkertaisina aarteina. Äitini emännöidessä huvilaa nämä tekstiilit olivat visusti laatikoissa. Ne otettiin esille vain kerran vuodessa, silloin kun ne tuuletettiin. Sen jälkeen ne taiteltiin huolella tai käärittiin silkkipaperiin ja laitettiin takaisin piirongin kätköihin. Minä olen ottanut ne käyttöön. Nautittavaksi päivittäin, silmäniloksi. Sillä kauhistuttavaa, mutta totta: ne kuluvat itsekseen jopa laatikoissa!

nena%cc%88liinapitsi — Ennen nenäkin pyyhittiin tyylillä!

Joidenkin pöytäliinojen kangas on haperoitunut. Helpoimmin korjattavia olen koittanut korjata (painotus nimenomaan sanalla koittanut). Mutta – ne ovat kuin pienen lapsen tekemiä tikkukirjaimia taidokkaan kalligrafian joukossa. Anteeksi Helmi ja Hilma, tarkoitus pyhitti keinot. Pitäisi löytää taitaja, joka osaa eheyttää käsienne jäljet – kallisarvoiset aarteeni, jotka haluan säilyvän myös tyttärelleni.

po%cc%88yta%cc%88liinan-kulma — Näitä ei voi olla ihastelematta!

pitsireunus — Yksityiskohtia on kaikissa arkisissa kodintekstiileissä.

nipsu-ja-tyyny — Tyttären Nipsu-kissan mielestä pitsiliinalla somistamani tyyny on mainio selkänoja.

Isotätien aikaansaannokset ovat saaneet aikaan, että minun on pakko pelastaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta vanhoja käsitöitä. Tekee pahaa, kun jonkun äitini tavoin vaalima liina on myynnissä muutamalla eurolla. Tässä viimeisimmät pelastamistani liinoista sekä kakkumuotti, kynttelikkö ja vati, jotka puunauksen jälkeen hohtavina ovat kuin olisivat aina olleet Helmillä.

Räsymattoja, herukoita ja nostalgiaa

Published on 5.8.20167.8.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Heinäkuun helmihommat herättivät nostalgisen tunteen, joka vieläkin väreilee jossain mielen pohjukassa.

Mattomuistoja

Helmin räsymatot ovat melko varmasti alkuperäiset, sillä löysin ne pari vuotta sitten ullakkosiiven perimmäisestä nurkasta. Ne olivat säilyneet ehjinä Suomen Kuvalehden vuoden 1940 vuosikerran alla – ehkä Himmlerin ja Göebbelsin kuva päällimmäisen lehden kannessa oli pelästyttänyt hiiret tiehensä.

Pestessäni mattoja tajusin, että niiden kuteet voivat olla äitini lapsuuden aikaisia. Aloin leikkiä ajatuksella mikä kude on ollut kenenkin vaate. Tumma, karheanoloinen voisi olla Valtteri-isoisän takista, viininpunainen Mimmi-isoäidin juhlapuserosta, hempeä keltainen ja lila äitini ja tätini lapsuuden mekkoja. Vaaleansininen voisi olla enoni, perheen kuopuksen nuttu.

Nyt nuo kaikki ihmiset ovat poissa ja minä pesen heidän vaatteitaan matoissa. Ripustettuani ne narulle kuivumaan, jäin hetkeksi katselemaan niitä. Ne ovat niin rakkaita ja ihanan nukkavieruja. Kun levitän ne syksyllä huvilan pestyille lattioille, huoneisiin leviää tuoksumuisto kesästä: auringon lämmöstä ja mäntysuovasta. Se on matonpesun paras palkinto.

Hilloa ja maijaamista

Tänä kesänä eletään etuajassa. En muista milloin olisimme käynnistäneet ”mehutehtaan” eli mehumaijan heinäkuussa. Ja todellakin kreivin aikaan! Saapuessamme pihaan rastaat lehahtivat pensaista puiden oksille. Räkätyksen perusteella keskeytimme hyvät marjajuhlat.

Punaherukan ja karviaismarjapensaan oksat olivat lähes katketa raskaan taakan alla; yhdestä punaherukkapensaasta tuli 20 litraa marjoja! Mustaherukasta tein jouluglögiä varten oman sekoituksen ja lisäsin mehumaijaan kanelitankoja ja fariinisokeria.

Pullot — Nyt on mehut pulloissa ja hillot purnukoissa! Osa jää nautittavaksi Helmellä.

Seisoessani herukkapuskissa ajattelin, että olen kolmas sukupolvi, joka kerää näiden samaisten pensaiden marjoja. Pensaiden, jotka ovat lahjoittaneet suvulleni vitamiineja lähes sadan vuoden ajan. Mitä Helmi-täti tai äitini ovat ajatelleet tässä samassa touhussa? Ovatko katselleet pääskysten lentoa, kypsyvää viljapeltoa?

Olen yksi rengas sukuni ketjussa, tai kuten Kailas on runoillut: heimoni karavaanissa.

Ote Uuno Kailaan runosta Karavaani

”…Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,

nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

Näin uusia polvia entiset saattelevat –

tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,

näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi

ja Kohtalo matkasauvana kaikkien.”