Laittelen vapun aatonaattona kuvamuistoja pääsiäisestä. Tänä vuonna maamme rikkaus – vuoden aikojen vaihtelu – oli upeasti läsnä. Saimme seurata kuinka talvi koitti kylmin kourin laittaa vastaan keväälle. Yöt painuivat kunnolla pakkaselle, päivisin aurinko ja paluumuuttoa tekevät linnut antoivat lupauksen keväästä. Teimme lapsenlapsille pienen pulkkamäen samalla, kun sireenin lehtisilmut turposivat silmissä.
Helmihuvila täyttyi totuttuun tapaan perheenjäsenten itse tekemistä ja saaduista pääsiäiskoristeista. Niiden sijainti vaihtelee vuosittain, ja nyt pääsiäistiput karkasivat jopa pergolan helmililjoihin. Jokainen koriste on yhtä rakas, jopa lapsena Eulalia Kenkkuseksi nimeämäni noita. Pienen minäni silmissä pelottava noita on nykyään jopa sympaattinen hieman hämmentyneine ilmeineen. Pikku-Hillasta se oli outo.
Naapurimme vinkistä kävimme lankalauantaina Mäkirinteen tilalla, jossa Kiira-emäntä tutustutti meidät tilan eläimiin: komeaan kukkoon, vapaana hääriviin kanoihin, lempeäsilmäisiin lehmiin, komeisiin hevosiin, pikkuponiin, pupuihin, pässeihin, lampaisiin ja Jallis-villasikaan, joka juuri ja juuri jaksoi nousta pahnoilta tervehtimään. Touhukkaina oppaina toimivat myös tilan suloiset koirat. Suosittelen lämpimästi! Saatamme hyvinkin poiketa kesällä uudestaan kesäkahvilassa.
Huomenna on vappuaatto. Ylioppilaiden juhlana se on tunnettu 1800-luvun alkupuolelta ja työväen juhlaksi se muodostui 1800-luvun lopulla. Vapun nimi juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen; 700-luvulla eläneeseen abbedissa Valburgiin, joka julistettiin pyhimykseksi 1.5.870. Hän oli vastasynnyttäneiden, maanviljelijöiden ja vesikauhuisten suojeluspyhimys. Vappuun osuu myös kelttien kevään ja hedelmällisyyden juhla eli Beltane.
Näistä vaihtoehdoista jokainen löytänee oman juhlimisen aiheensa. Hyvää vappua kaikille blogauksen lukeneille, Ulla
Helmihuvila 