Kesä – Helmihuvila

Sadonkorjuu vuonna 2019

Published on 9.8.20199.8.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Vaikka hansaruusu ei kuulu perinteisiin sadonkorjuun kasveihin, valitsin sen artikkelikuvaksi, koska odotan sen kukkia aina yhtä innokkaasti kuin herukoita. Alun perin Helmillä oli vain hyötykasveja. Ruusut, sireenit, jasmikkeet ja tulppaanit ovat isäni 1980-luvulla istuttamia. Niiden kukat ovat jokavuotinen rakas tervehdys isältäni.

Tänä kesänä tein oman kukkalisäykseni aiemmin tuotujen sini- ja helmililjojen lisäksi. Katsotaan, miten Kinnarin tilan Pioni ja piironki -myymälästä hankittu pioni viihtyy isän ruusujen kanssa. Jos se menestyy, voisin hankkia vielä toisenkin!

Kuivan kesän vuoksi herukkasato oli melko pieni. Etenkin kun rastaat olivat syöneet suurimman osan punaisista. Ovat tainneet tottua oksiin ripustettuihin cd-levyihin. Ensi vuonna on keksittävä jotakin uutta. Verkkoja en käytä. Jaan mieluummin marjat lintujen kanssa kuin, että verkottaisin puskat surmanloukuiksi. Onneksi karviaiset säästyivät tänä vuonna supikoirilta! Pihatuolit pensaan ympärillä taisivat olla tarpeeksi outoja öisille marjaroistoille.

Punaherukoita

Mustaherukoita

Karviaisia

Marjastamisen yhteydessä tein mustaherukoille nuorennusleikkuun; poistin vanhat, huonosti marjoneet ja lyhensin liian pitkät. Isäni ohjeilla Helmin satavuotiaat pensaat ovat säilyneet tuottavina. Leikattujen oksien lehdistä tein mehua. Kivennäisveteen sekoitettuna tämä on parhainta kuplavettä!

Mehumaijaan riitti tänä vuonna vain yksi maijallinen herukoita, kun yhdistin punaiset ja mustat. Onneksi on jäljellä viime vuoden mehuja, jotta talven mehutarve tulee täytettyä. Keittiöön tulvahti hento jouluinen tuoksu, kun maustoin mehun inkiväärillä, kanelilla ja kardemummalla. Suurin osa tästä erästä juodaan joulunaikaan glöginä. Karviaiset hilloan tyttärien toiveiden mukaisesti.

Mehumaija putsattu odottamaan ensi kesää. Kiitos Helmi sadosta, jota nautiskellaan tulevien syyspimeiden ja kaamoksen aikana! Kiitos Unna kauniista kuvista!

Pehtoorin portaat

Published on 13.6.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.

Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.

Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.

Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.

Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!

Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.

Rauhaisissa huoneissa

Published on 21.6.201721.6.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari — Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.

kamarin pöytä kesäliina — Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.

Radio ja kesäkukka — Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.

Kamarin työpöytä — Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.

Kesähuoneen yöpöytä — Alkukesän ylellisyyttä on herätä ja nukahtaa sireenin tuoksuun.

Kesähuoneen naulakko — Vanhat hengarit ovat saaneet uuden naulakon.

Yläkerran parivuode — Näkymä päätyhuoneen kynnykseltä.

Vihdoin kesä!

Published on 7.6.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kaiken jäisen ja kylmän jälkeen, luonnon monisävyinen vihreys ja pienimmätkin kukat keräävät huomioni. Nautitaan tästä. Juuri nyt.

Kukat tuoreimmat puhkee ennen,

kuin puolet suvesta näät.

Mitä kypsyykin syksyn mennen,

ilon varhaisen vangiks jäät.

Runo: Lauri Viljanen, Kukkien myötä

Tulppaani — Tämä tulppaani kukki jo helluntaina. Liitin sen mukaan, sillä se oli ensimmäisiä tänä keväänä. Isäni istuttama.

Kaapo istuu — Tällä kertaa seuranani on tyttäremme Jennan ja Nikolaksen Kaapo-koira.

Räsymattoja, herukoita ja nostalgiaa

Published on 5.8.20167.8.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Heinäkuun helmihommat herättivät nostalgisen tunteen, joka vieläkin väreilee jossain mielen pohjukassa.

Mattomuistoja

Helmin räsymatot ovat melko varmasti alkuperäiset, sillä löysin ne pari vuotta sitten ullakkosiiven perimmäisestä nurkasta. Ne olivat säilyneet ehjinä Suomen Kuvalehden vuoden 1940 vuosikerran alla – ehkä Himmlerin ja Göebbelsin kuva päällimmäisen lehden kannessa oli pelästyttänyt hiiret tiehensä.

Pestessäni mattoja tajusin, että niiden kuteet voivat olla äitini lapsuuden aikaisia. Aloin leikkiä ajatuksella mikä kude on ollut kenenkin vaate. Tumma, karheanoloinen voisi olla Valtteri-isoisän takista, viininpunainen Mimmi-isoäidin juhlapuserosta, hempeä keltainen ja lila äitini ja tätini lapsuuden mekkoja. Vaaleansininen voisi olla enoni, perheen kuopuksen nuttu.

Nyt nuo kaikki ihmiset ovat poissa ja minä pesen heidän vaatteitaan matoissa. Ripustettuani ne narulle kuivumaan, jäin hetkeksi katselemaan niitä. Ne ovat niin rakkaita ja ihanan nukkavieruja. Kun levitän ne syksyllä huvilan pestyille lattioille, huoneisiin leviää tuoksumuisto kesästä: auringon lämmöstä ja mäntysuovasta. Se on matonpesun paras palkinto.

Hilloa ja maijaamista

Tänä kesänä eletään etuajassa. En muista milloin olisimme käynnistäneet ”mehutehtaan” eli mehumaijan heinäkuussa. Ja todellakin kreivin aikaan! Saapuessamme pihaan rastaat lehahtivat pensaista puiden oksille. Räkätyksen perusteella keskeytimme hyvät marjajuhlat.

Punaherukan ja karviaismarjapensaan oksat olivat lähes katketa raskaan taakan alla; yhdestä punaherukkapensaasta tuli 20 litraa marjoja! Mustaherukasta tein jouluglögiä varten oman sekoituksen ja lisäsin mehumaijaan kanelitankoja ja fariinisokeria.

Pullot — Nyt on mehut pulloissa ja hillot purnukoissa! Osa jää nautittavaksi Helmellä.

Seisoessani herukkapuskissa ajattelin, että olen kolmas sukupolvi, joka kerää näiden samaisten pensaiden marjoja. Pensaiden, jotka ovat lahjoittaneet suvulleni vitamiineja lähes sadan vuoden ajan. Mitä Helmi-täti tai äitini ovat ajatelleet tässä samassa touhussa? Ovatko katselleet pääskysten lentoa, kypsyvää viljapeltoa?

Olen yksi rengas sukuni ketjussa, tai kuten Kailas on runoillut: heimoni karavaanissa.

Ote Uuno Kailaan runosta Karavaani

”…Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,

nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

Näin uusia polvia entiset saattelevat –

tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,

näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi

ja Kohtalo matkasauvana kaikkien.”