Piha – Helmihuvila

Syksyä kohti

Published on 7.10.20227.10.2022 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Helteitä ei paljon pidelty tänä kesänä Helmillä, vietimme niitä järven rannassa. Alla oleva kuva Kaaposta kuvaa hyvin sitä, miten hellepäivää peltojen keskellä voi viettää.

Pikkuruinen puutahamme ottaa uuden omakseen pikkuhiljaa tai hylkää sen surutta. Tämän aidakkeen villiviini ja ruusu hyväksyivät joukkoonsa.

Lisäys tai korjaus on onnistunut silloin, kun se näyttää olleen aina Helmillä.

Herukkasato oli onneksi parempi kuin viime vuonna. Nuorennusleikkaus auttoi satavuotiaita pensaita jonkin verran. Kun näin, etteivät Helmin herukat kuole leikkelystä, uskallan leikata reilummin jäkälöityneitä oksia.

Osan maustoin mehustuksessa jouluisilla glögimausteilla. Näitä maistellaan joulua edeltävänä viikonloppuna.

Syyskuun puolessa välissä herkuteltiin perinteistä lammaskaalia pergolassa. Aurinko lämmitti ja toi kesäpäivät mieleen. Tuolloin näin myös ensi kertaa tuplasateenkaaren, jonka onnistuin miten kuten tallentamaan.

Lammaskaali on yksi syksyn lempiruoistani.

Sieniä on tähän mennessä löytynyt hyvin vähän. Toisaalta metsästä löytyy aina jotakin mukaan. Mielenrauhan lisäksi esimerkiksi sammal- ja jäkäläkuvia.

Metsälenkillä aurinko vangitsi säteillään katseeni näin upeaan miniatyyrimaailmaan!

Ruosteessa on romantiikkaa. Ruosteiset tavarat kertovat katoavaisuudesta, kuinka vahvinkin rauta ja arkisinkin asia muuttuu vanhetessaan hauraaksi kauneudeksi.

Syysväreihin muuntuva villiviini ja verannan suojissa asustava pelakuu sointuvat syksyllä hienosti yhteen.

Vaikka rakastankin kesää, syksyn väriloistoa ei voi olla ihailematta.

Heräsin taianomaiseen kekriaamuun syys-lokakuun vaihteessa. Teimme talkoilla puita talveksi ja siivosimme Helmin talveen.

Helmin syksyyn kuuluu paljuilu, joka on parhaimmillaan kirkkaan tähtitaivaan alla.

Kevätkukkia

Published on 22.5.202022.5.2020 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Tänä eriskummallisena aikana aika kulkee kuten ennenkin. Kevät tulee ja kukkaloisto. Tulee mieleen Aila Meriluodon Toukokuulta-runo:

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat…

Kaikissa kukissa on omat muistonsa. Vuokot kuuluvat lapsuuteen, kun kävimme täällä kevättalkoissa. Maa oli niistä sinivalkoinen. Tulppaanit ovat rakkaita tervehdyksiä 25 vuotta sitten poismenneeltä isältä. Helmililjat Onni-koira polki autossa tassuihinsa, kun murtautui kauppareissun aikana kuljetuskopistaan. Ja voikukat – ne olkoon pörriäisten ilona!

Kesä on tulossa – ihanaa!

Sadonkorjuu vuonna 2019

Published on 9.8.20199.8.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Vaikka hansaruusu ei kuulu perinteisiin sadonkorjuun kasveihin, valitsin sen artikkelikuvaksi, koska odotan sen kukkia aina yhtä innokkaasti kuin herukoita. Alun perin Helmillä oli vain hyötykasveja. Ruusut, sireenit, jasmikkeet ja tulppaanit ovat isäni 1980-luvulla istuttamia. Niiden kukat ovat jokavuotinen rakas tervehdys isältäni.

Tänä kesänä tein oman kukkalisäykseni aiemmin tuotujen sini- ja helmililjojen lisäksi. Katsotaan, miten Kinnarin tilan Pioni ja piironki -myymälästä hankittu pioni viihtyy isän ruusujen kanssa. Jos se menestyy, voisin hankkia vielä toisenkin!

Kuivan kesän vuoksi herukkasato oli melko pieni. Etenkin kun rastaat olivat syöneet suurimman osan punaisista. Ovat tainneet tottua oksiin ripustettuihin cd-levyihin. Ensi vuonna on keksittävä jotakin uutta. Verkkoja en käytä. Jaan mieluummin marjat lintujen kanssa kuin, että verkottaisin puskat surmanloukuiksi. Onneksi karviaiset säästyivät tänä vuonna supikoirilta! Pihatuolit pensaan ympärillä taisivat olla tarpeeksi outoja öisille marjaroistoille.

Punaherukoita

Mustaherukoita

Karviaisia

Marjastamisen yhteydessä tein mustaherukoille nuorennusleikkuun; poistin vanhat, huonosti marjoneet ja lyhensin liian pitkät. Isäni ohjeilla Helmin satavuotiaat pensaat ovat säilyneet tuottavina. Leikattujen oksien lehdistä tein mehua. Kivennäisveteen sekoitettuna tämä on parhainta kuplavettä!

Mehumaijaan riitti tänä vuonna vain yksi maijallinen herukoita, kun yhdistin punaiset ja mustat. Onneksi on jäljellä viime vuoden mehuja, jotta talven mehutarve tulee täytettyä. Keittiöön tulvahti hento jouluinen tuoksu, kun maustoin mehun inkiväärillä, kanelilla ja kardemummalla. Suurin osa tästä erästä juodaan joulunaikaan glöginä. Karviaiset hilloan tyttärien toiveiden mukaisesti.

Mehumaija putsattu odottamaan ensi kesää. Kiitos Helmi sadosta, jota nautiskellaan tulevien syyspimeiden ja kaamoksen aikana! Kiitos Unna kauniista kuvista!

Kevään merkkejä

Published on 15.4.201915.4.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.

Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.

Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:

Tuoksua, silmujen mettä,

säveltä päivä on.

Saartaa sinistä vettä

vihreys nurmikon.

Lämmössä hiljaisen pihan,

äärellä portaiden,

paisuvat nähteni ihan

ummut sireenien.

Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.

Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla

Pehtoorin portaat

Published on 13.6.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.

Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.

Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.

Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.

Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!

Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.

Vihdoin kesä!

Published on 7.6.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kaiken jäisen ja kylmän jälkeen, luonnon monisävyinen vihreys ja pienimmätkin kukat keräävät huomioni. Nautitaan tästä. Juuri nyt.

Kukat tuoreimmat puhkee ennen,

kuin puolet suvesta näät.

Mitä kypsyykin syksyn mennen,

ilon varhaisen vangiks jäät.

Runo: Lauri Viljanen, Kukkien myötä

Tulppaani — Tämä tulppaani kukki jo helluntaina. Liitin sen mukaan, sillä se oli ensimmäisiä tänä keväänä. Isäni istuttama.

Kaapo istuu — Tällä kertaa seuranani on tyttäremme Jennan ja Nikolaksen Kaapo-koira.

Jäinen joulukuu

Published on 29.12.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Ehdimme olla Helmillä vuoden lopussa harmittavan vähän. Ohessa tallentamiani vuoden viimeisen kuukauden kallisarvoisia tunnelmia. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan lunta.

aamu — Aamun sininen hetki ennen päivän valkenemista. Toinen sininen hetki on illan tullessa.

Unihiekat karisevat silmistä viimeistään kylmällä verannalla. On hauska nähdä miten pakkanen on koristellut yön aikana verannan ikkunat.

la%cc%88kkipeltilyhty — Matalalla paistava aamuaurinko pehmentää jäänhuuruista tunnelmaa.

ja%cc%88a%cc%88kiteita%cc%88 — Jääkiteitä sementtiruukun reunassa.

ja%cc%88a%cc%88kukkia — Ulkoikkunoiden herkkiä jääkukkia.

rautakuuraa — Kuurankukkien pehmentämä pergolan rautakoriste.

lyhty — Auringonsäteiden osuessa kamarin peiliin, ne vahvistuvat ja valaisevat koko huoneen kuin kesäiltana.

kristallimalja — Kynttilän sijaan pikkumaljassa loistaa päivällä aurinko!

Illalla kylän ylle kaartuu huikaiseva syväsininen peitto tuhansine tähtineen. Hiljentyessäni katselemaan tätä pyörryttävää näkyä muistan aina kuinka pikkuruisia omat touhut ovat mittaamattoman tähtitaivaan alla.

ulkolyhty — Ulkoportaiden lyhty on kuin majakka, joka opastaa tuvan lämpöön.

Tummain metsäin ääriin valot

monet, kirkkaat tuikahtaa,

puhteen pitoon mökit, talot,

niin kuin ennen, jäädä saa.

Lauri Viljasen Ensi Lumi -runon säkeistö kuvastaa Helmen talvitunnelmaa illan tullessa. Yksittäistä koiran haukuntaa lukuun ottamatta päivän äänet hiljenevät.

Helmihuvila-blogin ensimmäinen vuosi on päättymässä. Kiitos, että olet käynyt vierailulla. Toivottavasti olet pitänyt! Lämmin kiitos myös kaikille tykänneille ja kommentoineille. Niistä jokainen on ilahduttanut kovasti.

Toivotan sinulle onnellista uutta vuotta. Sydämellisesti tervetuloa taas ensi vuonna Helmin sivuille.

Paljuankka isommasta laumasta

Jokohan ensi kerralla olisi vihreämpää?

Paljuilua

Published on 4.4.201610.5.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.

Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.

Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.

Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.