Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.

Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.

Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.

Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.