puutarha – Helmihuvila

Syksyä kohti

Published on 7.10.20227.10.2022 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Helteitä ei paljon pidelty tänä kesänä Helmillä, vietimme niitä järven rannassa. Alla oleva kuva Kaaposta kuvaa hyvin sitä, miten hellepäivää peltojen keskellä voi viettää.

Pikkuruinen puutahamme ottaa uuden omakseen pikkuhiljaa tai hylkää sen surutta. Tämän aidakkeen villiviini ja ruusu hyväksyivät joukkoonsa.

Lisäys tai korjaus on onnistunut silloin, kun se näyttää olleen aina Helmillä.

Herukkasato oli onneksi parempi kuin viime vuonna. Nuorennusleikkaus auttoi satavuotiaita pensaita jonkin verran. Kun näin, etteivät Helmin herukat kuole leikkelystä, uskallan leikata reilummin jäkälöityneitä oksia.

Osan maustoin mehustuksessa jouluisilla glögimausteilla. Näitä maistellaan joulua edeltävänä viikonloppuna.

Syyskuun puolessa välissä herkuteltiin perinteistä lammaskaalia pergolassa. Aurinko lämmitti ja toi kesäpäivät mieleen. Tuolloin näin myös ensi kertaa tuplasateenkaaren, jonka onnistuin miten kuten tallentamaan.

Lammaskaali on yksi syksyn lempiruoistani.

Sieniä on tähän mennessä löytynyt hyvin vähän. Toisaalta metsästä löytyy aina jotakin mukaan. Mielenrauhan lisäksi esimerkiksi sammal- ja jäkäläkuvia.

Metsälenkillä aurinko vangitsi säteillään katseeni näin upeaan miniatyyrimaailmaan!

Ruosteessa on romantiikkaa. Ruosteiset tavarat kertovat katoavaisuudesta, kuinka vahvinkin rauta ja arkisinkin asia muuttuu vanhetessaan hauraaksi kauneudeksi.

Syysväreihin muuntuva villiviini ja verannan suojissa asustava pelakuu sointuvat syksyllä hienosti yhteen.

Vaikka rakastankin kesää, syksyn väriloistoa ei voi olla ihailematta.

Heräsin taianomaiseen kekriaamuun syys-lokakuun vaihteessa. Teimme talkoilla puita talveksi ja siivosimme Helmin talveen.

Helmin syksyyn kuuluu paljuilu, joka on parhaimmillaan kirkkaan tähtitaivaan alla.

Kevätkukkia

Published on 22.5.202022.5.2020 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Tänä eriskummallisena aikana aika kulkee kuten ennenkin. Kevät tulee ja kukkaloisto. Tulee mieleen Aila Meriluodon Toukokuulta-runo:

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat…

Kaikissa kukissa on omat muistonsa. Vuokot kuuluvat lapsuuteen, kun kävimme täällä kevättalkoissa. Maa oli niistä sinivalkoinen. Tulppaanit ovat rakkaita tervehdyksiä 25 vuotta sitten poismenneeltä isältä. Helmililjat Onni-koira polki autossa tassuihinsa, kun murtautui kauppareissun aikana kuljetuskopistaan. Ja voikukat – ne olkoon pörriäisten ilona!

Kesä on tulossa – ihanaa!

Sadonkorjuu vuonna 2019

Published on 9.8.20199.8.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Vaikka hansaruusu ei kuulu perinteisiin sadonkorjuun kasveihin, valitsin sen artikkelikuvaksi, koska odotan sen kukkia aina yhtä innokkaasti kuin herukoita. Alun perin Helmillä oli vain hyötykasveja. Ruusut, sireenit, jasmikkeet ja tulppaanit ovat isäni 1980-luvulla istuttamia. Niiden kukat ovat jokavuotinen rakas tervehdys isältäni.

Tänä kesänä tein oman kukkalisäykseni aiemmin tuotujen sini- ja helmililjojen lisäksi. Katsotaan, miten Kinnarin tilan Pioni ja piironki -myymälästä hankittu pioni viihtyy isän ruusujen kanssa. Jos se menestyy, voisin hankkia vielä toisenkin!

Kuivan kesän vuoksi herukkasato oli melko pieni. Etenkin kun rastaat olivat syöneet suurimman osan punaisista. Ovat tainneet tottua oksiin ripustettuihin cd-levyihin. Ensi vuonna on keksittävä jotakin uutta. Verkkoja en käytä. Jaan mieluummin marjat lintujen kanssa kuin, että verkottaisin puskat surmanloukuiksi. Onneksi karviaiset säästyivät tänä vuonna supikoirilta! Pihatuolit pensaan ympärillä taisivat olla tarpeeksi outoja öisille marjaroistoille.

Punaherukoita

Mustaherukoita

Karviaisia

Marjastamisen yhteydessä tein mustaherukoille nuorennusleikkuun; poistin vanhat, huonosti marjoneet ja lyhensin liian pitkät. Isäni ohjeilla Helmin satavuotiaat pensaat ovat säilyneet tuottavina. Leikattujen oksien lehdistä tein mehua. Kivennäisveteen sekoitettuna tämä on parhainta kuplavettä!

Mehumaijaan riitti tänä vuonna vain yksi maijallinen herukoita, kun yhdistin punaiset ja mustat. Onneksi on jäljellä viime vuoden mehuja, jotta talven mehutarve tulee täytettyä. Keittiöön tulvahti hento jouluinen tuoksu, kun maustoin mehun inkiväärillä, kanelilla ja kardemummalla. Suurin osa tästä erästä juodaan joulunaikaan glöginä. Karviaiset hilloan tyttärien toiveiden mukaisesti.

Mehumaija putsattu odottamaan ensi kesää. Kiitos Helmi sadosta, jota nautiskellaan tulevien syyspimeiden ja kaamoksen aikana! Kiitos Unna kauniista kuvista!

Kevään merkkejä

Published on 15.4.201915.4.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.

Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.

Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:

Tuoksua, silmujen mettä,

säveltä päivä on.

Saartaa sinistä vettä

vihreys nurmikon.

Lämmössä hiljaisen pihan,

äärellä portaiden,

paisuvat nähteni ihan

ummut sireenien.

Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.

Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla

Juttua herukkapensaista

Published on 30.5.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Järjestin Helmihuvilan kirjeitä aikajärjestykseen ja löysin Helmi-tädin kirjoittaman kirjeen sisarentyttärelleen sotavuonna 1944. Kenttäpostin vastaanottaja lotta Sirkka Lepistö oli tätini.

Ensiksikin kiinnitin huomioni kirjeen päiväykseen: ”Helmilä”! Ihastuttava! Miksei äiti kertonut kuinka Helmi-täti kutsui itse huvilaansa? Tämä pitää ottaa käyttöön uudelleen.

Toiseksi kirje inhimillisti Helmi-tädin, jota en ole itse koskaan tavannut. ”Tässä vähän asutussa talossa on kaikki rempallaan…” Voi, kuinka monesti olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tehnyt tai ole ollut enemmän.

Kolmanneksi – herukkapensaat. Helmi-täti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan keräämässä herukkasatoa. Ihan kuten minä teen äitini jälkeen yli seitsemänkymmenen vuoden päästä. Pensaiden tuhkaaminen, lannoittaminen, karsiminen ja sadon kerääminen sai kirjeen myötä uutta syvyyttä. Se on osa Helmilän perinnettä samoin kuin marjojen maijaaminen ja hilloaminen. Minä olen osa äitini suvun naisten sukupolvien ketjua.

On hienoa olla osa jatkumoa, jotakin suurempaa. Tehdä asioita, jotka vanhempani ovat opettaneet minulle ja opettaa niitä omalle jälkikasvulle. Perinteet luovat turvallisuutta, pysyvyttä muuten jatkuvan muutoksen elämässä. Ja tästä mieleeni tulee Uuno Kailaan Karavaani-runo: ”Näin uusia polvia entiset saattelevat…”

Alla Helmin kirje kokonaisuudessaan. Taustaksi nuoremmille polville: samassa kuussa liittoutuneet olivat vallanneet Firenzen ja vapauttaneet Pariisin. Suomi oli sodassa vielä kuukauden verran. Helmi oli kirjeen kirjoittamishetkellä 54-vuotias.

Sirkka hyvä

Kiitos kortistasi! Anteeksi, kun minulla ei ole tullut sinulle kirjoitettua. Nytkin kovassa aamukiireessä pistän huonolla kynällä. Näin asumattomassa talossa on kaikki rempallaan, kynätkin ym. Maanantaina tulee kaksi viikkoa kun tulin.

Kiitos kortista, jonka sain. Hilkka oli sen kääntänyt tänne. On se hauskaa kun pääset pois. On ikäväkin sinulla yksin siellä olla, kun mekin aina vaan ikävöidään eikä se mene mielestä pois, kun kaikki meni niin äkkiä ja aavistamatta.^*

Menen Helsinkiin 29–30 päivien paikkeilla. Vuokran maksuunkin täytyy mennä ja taas töitä tekemään. Nyt olen marjastanut pensaita. On touhua ollut, ei ole lepoa ollut. Se olisi tarpeeseen, vaan täytyy aina yrittää niin kauan kun täällä armon ajassa olemme. Täytyy aina kuolemaakin muistaa, se voi tulla kenelle vaan ja millä hetkellä. Koita hoitaa itseäsi, että pysyt terveenä ja muista tärkeintä, mikä on ihmisen päämäärä. Lopetan, on kiire postiin.

Voi oikein hyvin. Näkemiin Helmi

^*Hilkka oli äitini. Isoäitini, Helmin sisko ja Sirkan ja Hilkan äiti kuoli sydänkohtaukseen Lahden juna-asemalla.

Vihdoin kesä!

Published on 7.6.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kaiken jäisen ja kylmän jälkeen, luonnon monisävyinen vihreys ja pienimmätkin kukat keräävät huomioni. Nautitaan tästä. Juuri nyt.

Kukat tuoreimmat puhkee ennen,

kuin puolet suvesta näät.

Mitä kypsyykin syksyn mennen,

ilon varhaisen vangiks jäät.

Runo: Lauri Viljanen, Kukkien myötä

Tulppaani — Tämä tulppaani kukki jo helluntaina. Liitin sen mukaan, sillä se oli ensimmäisiä tänä keväänä. Isäni istuttama.

Kaapo istuu — Tällä kertaa seuranani on tyttäremme Jennan ja Nikolaksen Kaapo-koira.

Syystunnelmia

Published on 7.10.2016 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Viime viikonloppuna syksy taittoi yöpakkasten myötä viimeisenkin viipyilevän tuntemukseni kesästä. Samainen syksy tarttui myös minuun kaksin käsin ja kaatoi nuhakuumeessa petiin. Siksipä talletan tänne syyskuun viimeisen viikonlopun tunnelmat näin lokakuun ensimmäisen viikonlopun alla.

kesan-viimeinen-ruusu — Heti tullessamme Helmille otin pihasta viimeisen kukkivan ruusun maljakkoon.

suloinen-sofia — Samoin naapurilta saamani suloinen Sofia pääsi verannalle turvaan.

riipukeinun-verkkokatos — Ennen kuin sain riippukeinun verkkokatoksen talvisäilöön, aurinko heläytti kuin hyvästiksi siihen päivän kirkkaimmat säteensä.

aterimet-ja-salaattikulho — Helmi-tädin kulunut kulho on huvilan hienoin salaattikulho. Servietit vaihtuivat hillitympiin.

aamun-usva-2 — Seurailin häikäisevänä sunnuntaiaamuna kuinka usva vetäytyi peltojen yltä.

Lauri Viljanen oli yksi äitini lempirunoilijoista. Hänen nostalgisen kauniista ja viipyilevistä runoistaan Kultainen tähti -runon loppu kuvastaa viime viikoisia haikeahkoja tunnelmiani:

On syksy tullut, ja tuulen soiden

nyt puista heelmiä varisee.

Ja luona keltaisten vainioiden

vain oljen tuoksua leijailee.

Pois kevät häipyi ja suvi salaa.

Mutt’ yllä vihreän metsän vyön

öin suuri, kultainen tähti palaa

kuin kerran taivaalla kevätyön!

Lauri Viljanen: Kootut runot 1946

Nautinnollista viikonloppua!

Räsymattoja, herukoita ja nostalgiaa

Published on 5.8.20167.8.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Heinäkuun helmihommat herättivät nostalgisen tunteen, joka vieläkin väreilee jossain mielen pohjukassa.

Mattomuistoja

Helmin räsymatot ovat melko varmasti alkuperäiset, sillä löysin ne pari vuotta sitten ullakkosiiven perimmäisestä nurkasta. Ne olivat säilyneet ehjinä Suomen Kuvalehden vuoden 1940 vuosikerran alla – ehkä Himmlerin ja Göebbelsin kuva päällimmäisen lehden kannessa oli pelästyttänyt hiiret tiehensä.

Pestessäni mattoja tajusin, että niiden kuteet voivat olla äitini lapsuuden aikaisia. Aloin leikkiä ajatuksella mikä kude on ollut kenenkin vaate. Tumma, karheanoloinen voisi olla Valtteri-isoisän takista, viininpunainen Mimmi-isoäidin juhlapuserosta, hempeä keltainen ja lila äitini ja tätini lapsuuden mekkoja. Vaaleansininen voisi olla enoni, perheen kuopuksen nuttu.

Nyt nuo kaikki ihmiset ovat poissa ja minä pesen heidän vaatteitaan matoissa. Ripustettuani ne narulle kuivumaan, jäin hetkeksi katselemaan niitä. Ne ovat niin rakkaita ja ihanan nukkavieruja. Kun levitän ne syksyllä huvilan pestyille lattioille, huoneisiin leviää tuoksumuisto kesästä: auringon lämmöstä ja mäntysuovasta. Se on matonpesun paras palkinto.

Hilloa ja maijaamista

Tänä kesänä eletään etuajassa. En muista milloin olisimme käynnistäneet ”mehutehtaan” eli mehumaijan heinäkuussa. Ja todellakin kreivin aikaan! Saapuessamme pihaan rastaat lehahtivat pensaista puiden oksille. Räkätyksen perusteella keskeytimme hyvät marjajuhlat.

Punaherukan ja karviaismarjapensaan oksat olivat lähes katketa raskaan taakan alla; yhdestä punaherukkapensaasta tuli 20 litraa marjoja! Mustaherukasta tein jouluglögiä varten oman sekoituksen ja lisäsin mehumaijaan kanelitankoja ja fariinisokeria.

Pullot — Nyt on mehut pulloissa ja hillot purnukoissa! Osa jää nautittavaksi Helmellä.

Seisoessani herukkapuskissa ajattelin, että olen kolmas sukupolvi, joka kerää näiden samaisten pensaiden marjoja. Pensaiden, jotka ovat lahjoittaneet suvulleni vitamiineja lähes sadan vuoden ajan. Mitä Helmi-täti tai äitini ovat ajatelleet tässä samassa touhussa? Ovatko katselleet pääskysten lentoa, kypsyvää viljapeltoa?

Olen yksi rengas sukuni ketjussa, tai kuten Kailas on runoillut: heimoni karavaanissa.

Ote Uuno Kailaan runosta Karavaani

”…Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,

nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

Näin uusia polvia entiset saattelevat –

tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,

näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi

ja Kohtalo matkasauvana kaikkien.”

Ensimmäiset kesäpäivät

Published on 7.5.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Tulimme Helmelle keskiviikkona. Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta lämpö ulkona oli uskomaton. Helmen edessä oleva tuomi vihersi, samoin herukkapensaat. Kolmessa päivässä niiden pikkuruiset lehdet ovat kasvattaneet itsensä kolminkertaisiksi.

Toukokuun ensimmäisen viikon lämpöaalto on herättänyt talvesta unenpöppöröisen luonnon. Uudestisyntyminen ja luonnon mahtava alkuvoima mykistävät istumaan aloillaan ja ihmettelemään ympärillä tapahtuvaa: kurkien soidinlennot ja huudot metsänrajasta, rastaiden riemastuttavat luritukset ja pikkuruisen västäräkkiuroksen rintojen röyhistely katon harjalla.

Olemme tehneet vain ihan pieniä keväthommia. Näistä kuopustyttäremme ottamat kuvat puhuvat puolestaan. Helmi on saanut punaiset pelakuunsa ja pihalla on kilistelty kesän ensimmäiset vaaleanpunaiset kuohuviinit. Tervetuloa kesä!