Juttua herukkapensaista

Järjestin Helmihuvilan kirjeitä aikajärjestykseen ja löysin Helmi-tädin kirjoittaman kirjeen sisarentyttärelleen sotavuonna 1944. Kenttäpostin vastaanottaja lotta Sirkka Lepistö oli tätini.

Helmin kirje

Ensiksikin kiinnitin huomioni kirjeen päiväykseen: ”Helmilä”! Ihastuttava! Miksei äiti kertonut kuinka Helmi-täti kutsui itse huvilaansa? Tämä pitää ottaa käyttöön uudelleen.

Toiseksi kirje inhimillisti Helmi-tädin, jota en ole itse koskaan tavannut. ”Tässä vähän asutussa talossa on kaikki rempallaan…” Voi, kuinka monesti olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tehnyt tai ole ollut enemmän.

Kolmanneksi – herukkapensaat. Helmi-täti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan keräämässä herukkasatoa. Ihan kuten minä teen äitini jälkeen yli seitsemänkymmenen vuoden päästä. Pensaiden tuhkaaminen, lannoittaminen, karsiminen ja sadon kerääminen sai kirjeen myötä uutta syvyyttä. Se on osa Helmilän perinnettä samoin kuin marjojen maijaaminen ja hilloaminen. Minä olen osa äitini suvun naisten sukupolvien ketjua.

Helmihuvila sivusta

On hienoa olla osa jatkumoa, jotakin suurempaa. Tehdä asioita, jotka vanhempani ovat opettaneet minulle ja opettaa niitä omalle jälkikasvulle. Perinteet luovat turvallisuutta, pysyvyttä muuten jatkuvan muutoksen elämässä. Ja tästä mieleeni tulee Uuno Kailaan Karavaani-runo: ”Näin uusia polvia entiset saattelevat…”

Alla Helmin kirje kokonaisuudessaan. Taustaksi nuoremmille polville: samassa kuussa liittoutuneet olivat vallanneet Firenzen ja vapauttaneet Pariisin. Suomi oli sodassa vielä kuukauden verran. Helmi oli kirjeen kirjoittamishetkellä 54-vuotias.

Sirkka hyvä

Kiitos kortistasi! Anteeksi, kun minulla ei ole tullut sinulle kirjoitettua. Nytkin kovassa aamukiireessä pistän huonolla kynällä. Näin asumattomassa talossa on kaikki rempallaan, kynätkin ym. Maanantaina tulee kaksi viikkoa kun tulin.

Kiitos kortista, jonka sain. Hilkka oli sen kääntänyt tänne. On se hauskaa kun pääset pois. On ikäväkin sinulla yksin siellä olla, kun mekin aina vaan ikävöidään eikä se mene mielestä pois, kun kaikki meni niin äkkiä ja aavistamatta.*

Menen Helsinkiin 29–30 päivien paikkeilla. Vuokran maksuunkin täytyy mennä ja taas töitä tekemään. Nyt olen marjastanut pensaita. On touhua ollut, ei ole lepoa ollut. Se olisi tarpeeseen, vaan täytyy aina yrittää niin kauan kun täällä armon ajassa olemme. Täytyy aina kuolemaakin muistaa, se voi tulla kenelle vaan ja millä hetkellä. Koita hoitaa itseäsi, että pysyt terveenä ja muista tärkeintä, mikä on ihmisen päämäärä. Lopetan, on kiire postiin.

Voi oikein hyvin. Näkemiin Helmi

*Hilkka oli äitini. Isoäitini, Helmin sisko ja Sirkan ja Hilkan äiti kuoli sydänkohtaukseen Lahden juna-asemalla.

Mainokset

4 thoughts on “Juttua herukkapensaista

  1. Hieno vanha nimi Helmilä nyt siis käyttöön. On tässä jutussa mahtavaa historian havinaa, Helmi-täti herää eloon.
    Seetu

    Tykkää

  2. Ihan ensimmäiseksi kiinnitti huomioni tuo tätisi kaunis käsiala. Se taito alkaa olla menneen talven lumia. Koulussa eivät enää opeta edes perus kaunoa, mihin tämä maailma on menossa..? Chattiin ja pikakieleen – aaargh. Toiseksi oli sinulta loistava idea verrata kirjeen ajankohtaa ja Euroopassa tapahtuvia hurjia muutoksia. Suomen sota-aika tulee ihan eri tavalla eläväksi, kun saa kuunnella tai lukea henkilökohtaisia kokemuksia. Kiitos tästä nostalgiahetkestä ja innoituksesta alkaa hoivaamaan puutarhan vanhoja mustaviinimarjapensaita!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s