Isotätini jälkeen huvilan haltijoina ovat olleet tätini, äitini ja nyt minä vuodesta 2009. Puhun nimenomaan haltijoista; Helmihuvilaa ei voi ainutlaatuisuutensa vuoksi omistaa. Sitä suojellaan ja varjellaan tulevien sukupolvien iloksi. Toivottavasti tyttäreni jatkavat haltijoiden tehtävää ja jatkavat huvilan vaalimista.
Ensimmäinen sukupolvi
Helmihuvilan rakennutti isotätini, yrittäjä Helmi Kallio kesälomapaikakseen sisarensa maatilan viereen. Hän osti isovanhemmiltani pikkuruisen 450 neliön kokoisen tontin. Huvila rakennettiin heidän maatilansa päärakennuksen viereen, lähes osaksi pihapiiriä.
Valmistuessaan pieni talo oli ainutlaatuinen kylämaisemassa. Se ei ollut tyypillinen punamultainen mökki, vaan minikokoinen jugendhuvila ikkunajakoineen ja alakerran korkeine huoneineen.
Isoisäni kuoltua tubiin 42-vuotiaana tila myytiin. Leski ja lapset muuttivat Lahteen. Helmihuvilan eli Helmilän emäntääkin nähtiin harvakseltaan. Sodan ajan pommituksia lukuun ottamatta siellä oleskeltiin kesäisin. Helmi-tädin kuollessa 1950-luvulla huvila jäi vuosiksi lähes yksin. Alla olevassa kuvassa oikealla Helmi Kallio ja vasemmalla isoäitini Mimmi. Heidän välissään äitini ja enoni.
Toinen sukupolvi
Huvila oli kylmillään pari vuosikymmentä lukuun ottamatta lyhyitä päivävierailuja syksyisin ja keväisin. Vanhempieni jäätyä eläkkeelle 1980-luvulla, he aloittivat talon kunnostuksen. Piippu pellitettiin, välikatot uusittiin, ullakolle tehtiin tilat nukkumiseen ja taiteiluun. Tontille teetätettiin porakaivo, sisälle tehtiin minisauna suihkuineen, keittiön vanha vetovikainen liesi vaihdettiin kamiinaan ja sähköhellaan. Ilman vanhempieni uurastusta Helmihuvilaa ei enää olisi tai se olisi korjauskelvoton. Suurkiitokset heille!
Ateneumin tutkinnon suorittaneena isäni osasi arvostaa vanhaa ja pyrki mahdollisuuksien mukaan säilyttämään olemassa olevaa. Niinpä muun muassa ikkunat ovat alkuperäisiä ilmakuplineen ja vääristymineen. Sauna kasetoitiin verannalle. Kuvassa alla äitini ja isäni Helmen edustalla.
Kolmas sukupolvi
Isäni kuoltua mieheni ja minä toimimme huvilan talonmiehinä. Hoidimme pihaa ja teimme välttämättömiä korjaustöitä. Perin Helmihuvilan äidiltäni vuoden 2009 lopussa.
Ensimmäinen urakka oli Suuri tyhjennys. Varastot olivat kattoa myöten täynnä sanomalehtiä, lautoja, pahveja, kuparia, vanhoja painolaattoja ja etikettömiä apteekin pulloja, joiden sisällöstä minulla ei ollut tietoa. Isäni oli käyttänyt niitä taiteen tekemisessä ja kuparin työstämisessä. Jätelavalle kannettiin myös kodinkoneita, lastulevyhyllyjä ja huonekaluja, jotka eivät sopineet huvilan henkeen.
Seuraava suuri projektimme oli katon uudistus. Vanha tiilikatto oli pahasti sammaloitunut. Olimme jo useamman talven jännittäneet, miten huvila kestää märän sammalen ja lumen painon. Oli aika poistaa joka talvinen taakka huvilan harteilta. Päädyimme peltiin, koska se on kevyt ja huoleton. Paikan päällä tehty saumapeltikate jäi unelmaksi – ihan liian kallis. Kilpailutuksen jälkeen päädyimme saumapeltikattoa muistuttavaan profiiliin. Laatutyön teki Peltikattotyöt M. Kivi. Uusi katto on hieno: kuin se olisi ollut siinä aina. Kourut, tikkaat, päätylaudoitukset, jopa piipunhattu istuvat hyvin kokonaisuuteen.
Seuraavaksi kävimme käsiksi keittiöön. Se oli eri aikakausien sekametelisoppa ja epäkäytännöllinen. Maalarimestarien Oy:stä löysimme ihmeen edullisesti jugend-tyyliset hillityt tapetit. Niiden kuviot olivat lähes samankaltaiset kuin paikallisen puusepän 20-luvulla tekemän keittiökaluston astiakaapeissa. Tapetointi vanhassa talossa, jonka jokainen seinä on eri korkuinen ja ”rikki” ovista ja ikkunoista, oli aikamoinen haaste ensikertalaisille ja ähelsimme hommassa koko pitkän päivän.
Sitten oli pihan oleskelupaikan teko. Lähes lahoa keinua lukuun ottamatta pihalla ei ollut istumapaikkoja saatika paikkaa grillille. Teimme pergolan, jossa syödä kesäpäivinä ja istuskella iltaisin. Vanhat kattotiilet käytettiin maan täytteenä ja naapurista saaduista piipputiilistä mieheni latoi lattian. Suuri helpotus oli myös laatoitettu kulkureitti autolta ovelle. Enää ei tarvitse tullessa kahlata pitkässä heinikossa. Isäni tekemään sireenimajaan hankimme paljun, joka on ollut lukemattomien syysiltojen ilo kirkkaan tähtitaivaan alla.
Paljon on vielä tekemistä, mutta niistä kerron lisää sitä mukaan kun työt etenevät.
Helmihuvila 