Talvitunnelmia

Talvilomasta on vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta laitan tänne vielä lisää kohokohtia kuvamuistoina.

Auringonnousu
Loistelias punaisen karvas auringonnousu. Niin upea, että sitä kannatti mennä kuvaamaan yöpuvussa paukkupakkaseen.
Possupata
Talvisin Helmen ruokiin kuuluu pitkään uunissa muhinut possu.
Kristallilasin kukat
Unnan otokset laseista ovat mielenkiintoisia kuvakulmia kattauksesta.

Viinilasi

Ruokapöytä
Kaikki kattauksessa on perittyä tai kierrätettyä uunivuokaa lukuun ottamatta. En löytänyt mistään vanhaa kahdeksan hengen vuokaa.
Talvinen pergola
Talvisessa pergolassa ei auringon laskiessa pahemmin istuskeltu; pakkanen laski lähes joka yö alle kahdenkymmenen asteen.
Auringonlasku
Talviloman viimeinen auringonlasku yllätti kauneudellaan, kun vein tiskivesiä kompostiin.
Kuu
Sisään mennessäni kuun kirkkaus verannan yläpuolella oli sadunomaista ympäröivää sinisyyttä vasten.

Helmikuun auringonnousu ja -lasku, kuu Helmihuvilan yllä ja mielessä kasvava kevään odotus toivat mieleen Kaarlo Sarkian Kehtolaulun:

Nukkua saat sinä tuulien pesään,

unestas ei meno päivien muutu.

Suvesta talveen, talvesta kesään

mahtava keinuu maailman tuutu.

Kiitos, kun luit ja kommenttisi on iloinen yllätys! Hyvää maaliskuun loppua, toivoo Helmihuvilan Ulla.

 

 

Mainokset

Ajatuksia lasten kasvamisesta

Mainitsin edellisessä artikkelissani isoäitini Mimmin. Sen jälkeen jäin miettimään hänen kohtaloaan; kuoli juna-asemalla 50-vuotiaana juostessaan väärän junan perään. Hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuoli alle kahden vuoden ikäisinä hinkuyskään. Suru oli niin suuri, että hän ja isoisäni Valtteri ottivat ottolapsen ­– kummitätini. Sen jälkeen syntyi äitini, tätini ja enoni.

Elämä 1900-luvun alussa oli kovaa verrattuna 2000-lukuun. Silti uskon, että yksi tunne oli yhtä katkeransuloinen kuin nytkin: jälkipolven noustessa omille, kauniille siivilleen. Se, jos mikä on äidin ja isän sydäntä pakahduttava tunne!

Esikoisemme on muuttanut omaan kotiinsa jo kuutisen vuotta sitten. Tosin hän soi etenkin minulle pehmeän laskun; huone tyhjennettiin vasta viime syksynä. Keskimmäinen muutti vastikään, sanoen, että: ”Äiti oikeasti, olen jo 25-vuotias. Tämän ikäisenä on ihan normaalia muuttaa pois.” Lisäksi nuorimmaiseni, kuopus ja pahnanpohjimmaiseni, muutti alakertaan. Näistä suurista muutoksista ja omistaan ylpeänä, syntyi alla oleva:

 On tullut aika, että

En olekaan enää kaikkivoipa äiti.

Se, jonka puhallus poistaa kivun.

Jonka syli karkottaa pahan mielen.

Ja jonka iltalaulu nukuttaa.

Minusta on tullut huomaamattani.

Nainen upeiden naisten rinnalle.

Minä synnytin teidät, te muokkasitte minut.

Asettamaan tulevaisuuden tarpeideni edelle.

Ja kun minusta tulee vanha.

Käperryn siipienne suojaan.

Toivoen, että koette minut edelleen.

Teitä – tyttäriäni – ylimaallisesti rakastavaksi.

Äidiksi.

Ulla Kuusimäki, 2017

 

Helmin hattu
Helmi-tädin hatulla ei ole oikeastaan mitään yhteyttä asiaan. Mutta, jos hänen sisarellaan ei olisi tyttärentyttäriä, sitä ei olisi ollut kukaan kuvaamassa.