Ajatuksia lasten kasvamisesta

Mainitsin edellisessä artikkelissani isoäitini Mimmin. Sen jälkeen jäin miettimään hänen kohtaloaan; kuoli juna-asemalla 50-vuotiaana juostessaan väärän junan perään. Hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuoli alle kahden vuoden ikäisinä hinkuyskään. Suru oli niin suuri, että hän ja isoisäni Valtteri ottivat ottolapsen ­– kummitätini. Sen jälkeen syntyi äitini, tätini ja enoni.

Elämä 1900-luvun alussa oli kovaa verrattuna 2000-lukuun. Silti uskon, että yksi tunne oli yhtä katkeransuloinen kuin nytkin: jälkipolven noustessa omille, kauniille siivilleen. Se, jos mikä on äidin ja isän sydäntä pakahduttava tunne!

Esikoisemme on muuttanut omaan kotiinsa jo kuutisen vuotta sitten. Tosin hän soi etenkin minulle pehmeän laskun; huone tyhjennettiin vasta viime syksynä. Keskimmäinen muutti vastikään, sanoen, että: ”Äiti oikeasti, olen jo 25-vuotias. Tämän ikäisenä on ihan normaalia muuttaa pois.” Lisäksi nuorimmaiseni, kuopus ja pahnanpohjimmaiseni, muutti alakertaan. Näistä suurista muutoksista ja omistaan ylpeänä, syntyi alla oleva:

 On tullut aika, että

En olekaan enää kaikkivoipa äiti.

Se, jonka puhallus poistaa kivun.

Jonka syli karkottaa pahan mielen.

Ja jonka iltalaulu nukuttaa.

Minusta on tullut huomaamattani.

Nainen upeiden naisten rinnalle.

Minä synnytin teidät, te muokkasitte minut.

Asettamaan tulevaisuuden tarpeideni edelle.

Ja kun minusta tulee vanha.

Käperryn siipienne suojaan.

Toivoen, että koette minut edelleen.

Teitä – tyttäriäni – ylimaallisesti rakastavaksi.

Äidiksi.

Ulla Kuusimäki, 2017

 

Helmin hattu
Helmi-tädin hatulla ei ole oikeastaan mitään yhteyttä asiaan. Mutta, jos hänen sisarellaan ei olisi tyttärentyttäriä, sitä ei olisi ollut kukaan kuvaamassa.
Mainokset

7 thoughts on “Ajatuksia lasten kasvamisesta

  1. Olipa tutunoloista pohdintaa! Minunkin isoäideillä oli monia menetyksiä. Enoja ja tätejä olisi nykyistä enemmän, jos lapsikuolleisuus olisi ollut harvinaisempaa. Molemmilla oli kaksosia. Tulevaisuuden kätköissä on, että periytyykö kaksosraskaudet meidän tyttärillemme. Omien lasten kasvu on ollut elämäni paras kokemus. Olen kiitollinen ilosta ja onnesta saada varttua heidän rinnallaan äitinä. Hienoa nähdä, miten vahvat juuret rohkaisevat kohoamaan omille siivilleen.
    Esikoisemme on rakentanut omannäköistä eloaan jo seitsemän vuotta ja keskimmäinenkin jo toista vuotta. Hänen kotiinpaluunsa Ranskan vaihdosta on odotettu asia koko perheelle. Nuorimmaisen opinpolku on päättymäisillään näissä maisemissa. Ensi syksy tuonee isoimman muutoksen, jos hän saa toivomansa opiskelupaikan.
    Äitiyteen kuuluva luopuminen on haikeaa, mutta siinäkin on antoisat puolensa. On taas aikaa olla kahdestaan! Niin ja lasten luona on hauskaa kyläillä kuin myös heidän tulla vanhempiensa jääkaapille.
    Runosi on koskettava! 💚 Tuija

    Liked by 1 henkilö

  2. Kaunis ja koskettava runo. Meillä on onneksi tämä viisivuotias vielä hetken aikaa, mutta voin jotenkin kuvitella sen luopumisen vaikeuden lasten muuttaessa pois. Tästä taas muistankin nauttia joka hetkestä. Kiitos!

    Tykkää

  3. Oi että, tuli kyyneleet silmiin ❤ Itselläni on 3- ja 4-vuotiaat pojat. Olen tässä lukenut Enni Mustosen viime vuosisadan vaihteeseen sijoittuvia kirjoja ja miettinyt juuri sitä, miten onnekkaita nykypäivänä olemme, kun sairauksiin on toimivia lääkkeitä saatavilla. Tuohon aikaan varsinkin pienet lapset ovat kuolleet tosi herkästi ihan harmittomiinkin (nykyisin) sairauksiin :´( Ei ollut kovin todennäköistä, että suurista lapsikatraista suurta osaa (saati kaikkia) saisi kasvatettua isoiksi.

    Siitäkin huolimatta nykyäänkin saa sydän syrjällään olla koko ajan huolehtimassa ❤ Ja varmasti myös vanhemmistakin lapsista 🙂 Ajatuksia herättävä postaus, kiitos!

    Liked by 1 henkilö

    1. Ole hyvä Anu ja kiitos itsellesi! Hienoa jos ajatukseni koskettivat. Helmilläkin on paljon surullisia muistoja ajasta, jolloin ei ollut tehokkaita lääkkeitä. Äitini isosisko- ja -veli menehtyivät hinkuyskään. Nykyään huolet ovat erilaisia, mutta niiden määrä taitaa olla sama.

      Ihanaa kesää sinulle ja pienille pojillesi!
      T. Ulla

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s