Kunnostamista – Helmihuvila

Pehtoorin portaat

Published on 13.6.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.

Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.

Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.

Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.

Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!

Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.

Helmihuvilan uudet värit

Published on 26.9.2016 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Edellinen maalausurakka tehtiin 1980-luvulla: lateksit poistettiin, puulle saatu pinta kyllästettiin ja maalattiin öljyllä. Aikaa vievien alkutöiden lisäksi korkeanpaikankammoni syövytti mieleeni isäni tekemät huojuvat tikkaat. Vieläkin muistellessa huimaa!

Helmin rähjääntynyt ulkonäkö suretti: auringon paahteen haalistama, liituuntunut, homeen pilkuttama ja kelien kuluttama. Projektin koko uuvutti jo etukäteen. Edesmenneet vanhempani olivat viime maalausrupeaman aikana eläkkeellä ja urakoivat myös arkisin. Me olimme silloin ja nyt viikonloppuhanslankareita.

Isäni suunnitteli Helmin värityksen; kun täydellistä okraa ei valmiina löytynyt, hän sekoitti sen itse. Halusin säilyttää hänen valitsemansa värit. Olen lukenut, kuinka sävyjä saatetaan valita yli vuoden maalaamalla ehdokasvärit pintaan ja seuraamalla, kuinka ne käyttäytyvät vuoden aikana. Meillä oli kokonainen vuorokausi aikaa valita valitsemamme maalin värikartoista oikeat sävyt. Niinpä kiertelimme ja kiipeilimme huvilan ympärillä eri valaistuksessa värimallit käsissä.

Luovutimme Helmin pihamaan heinäkuun lopuksi ja elokuuksi maalareiden telineille. Olin hyvin epävarma sävyvalinnoista. Huoltani lievensi huomaavaisen naapurimme lähettämät kuvat työn edistymisestä: värit näyttivät kuin isäni valitsemilta.

Koitti aika päästä katsastamaan maalituore huvila. Kun viimeinen mäennyppylä, joka peitti Helmen näkyvistä kohosi eteemme, vatsassa kouraisi jännitys. Entä jos värit kirkuvat epäsopivina ympäristön kanssa? Helmen ilmestyessä näkyviin, se näytti samalta kuin se oli vastamaalattuna kolmisenkymmentä vuotta sitten. Se oli jälleen isäni joutsenlaulu; viimeinen voimanponnistus ennen syöpää. Olin onnellinen onnistumisesta!

On lämpimien kiitoksien aika

Itseksemme, myös appeni mökin talkkareina, emme olisi jaksaneet. Suurkiitos Panu Martiskaiselle FB:n Vanhan talonkorjausneuvonta -sivulla saamistamme hyödyllisistä neuvoista maalivalinnassa, kiitos naapurillemme Merialle hyvästä maalausliikevihjeestä ja kiitos Kristanille ja Kuus-Aho Oy:n maalareille hyvästä työstä.

Kaksi viikonloppua on mennyt Helmiä kiertäessä ja ihastellessa. En ole malttanut kirjoittaa edes tänne blogiin. Mahtavaa syksyä kaikille, jotka luitte kirjoitukseni!

Helmihuvilan Ulla

ennen — Helmi 20-luvulla, kun hirsirunko oli vielä näkyvissä. Kuvassa vasemmalta oikealle: isotätini Helmi, Hilkka-äiti, Arvo-eno ja isoäitini Mimmi.

vanha-maali — Ennen maalausta. Isän itse sekoittama täydellinen okra oli muuttunut lohenpunaiseksi.

Pellavaöljymaali ja loppukesän kosteat kelit eivät tehneet urakkaa nopeaksi Kuus-Aho Oy:n maalareille. Silti jälki on hienoa yksityiskohtiaan myöten!

Kaunis kesähuone

Published on 19.7.201619.7.2016 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.

A Kesähuone aloitus — Tästä se alkoi: neidonkamari isäni kunnostuksen jälkeen. Jostain syystä en nuorena tuntenut mitään mielenkiintoa huonetta kohtaan, mikä oli aika tylyä isääni kohtaan.

B Ovelta — Aluksi paransimme huoneen viihtyisyyttä siivoamalla, karsimalla tavaroita ja sisustamalla. Muodonmuutos oli jo tällä tavoin melkoinen. Ruokahalu kasvoi entisestään.

C Tapetoitu 2 — Kesähuoneen laittoa -julkaisussa kerroin listojen maalaamisesta ja tapetoinnista, joka ei sujunut ihan leikiten. Lopputulos vahvisti uskoani, että suunnitelma sinivalkoisesta kesähuoneesta on hyvä ellei erinomainen!

D Osa kattopanelista maalattu — Seuraavaksi oli katon vuoro, joka koostui tapetoidusta ja maalatusta levypinnasta sekä raakapuusta. Kaavailin maaliksi blogeissa kehuttua kalkkimaalia, mutta lähin myyntipiste olisi ollut 140 km päässä. Kaukaa viisaana olisin tilannut sen netissä, nyt oivallus oli jälkiviisautta. Hollolan RTV:n myyjä vakuutti, ettei akrylaattimaali ole huonoin valinta. Peittävyys oli hyvä ja riittoisa maali kuivui nopeasti.

E Näkymä ovelta nyt — Sijoitimme vanhan hetekan keskelle huonetta ikkunan eteen. Siinä on hämmästyttävän hyvä nukkua kunnon patjan kanssa! Hyttysverkko ja kirpputorilta hankittu pitsiverho päiväpeiton päällä pehmentää ilmeen unenomaiseksi.

Elokuu 2016_Kesähuone 2 — Huone ennen katto-osan maalausta. Huonekalut kiersivät seinän vieriä ja tapetti katon vinossa osassa vyöryi päälle.

F näkymä nyt — Vanhat Muuramen tuolit istuivat mukavasti vanhan lipaston sivuille. Uudemman aikakauden yöpöytä istuu mukavasti joukkoon.

Lamppu vielä kiinnittämättä — Lamppu vielä kiinnittämättä, mutta se tärkein: jasmikkeen kukkiva oksa on huoneessa.

Kukkapöytä ja varaston ovi — Muuramen kukkapöytä nostaa Helmi-tädin lasisen kynttilänjalan kauniisti esiin. Jätimme varasto-oven värityksen entiselleen: muistoksi aiemmasta värityksestä.

Raidan kohdistus — Amatööritapetoijan jälki näkyy raidan kohdistuksessa. Alkuun se harmitti, nyt se tuo hymyn huulille. Helmin laitto ei saa olla liian vakavaa ja ryppyotsaista!

Varaston ovi — Toisen varasto-oven maalikuprut saivat jäädä. Rapsutettiin vain pahimmat pois. Isäni maalijämistä sekoittama hento violetti tuo sireenin hienostuneen tuoksun mieleen.

Yöpöydän kukka — Kurtturuusu ja rikkinäinen kermanekka. Yhdessä kaunis katseenvangitsija. Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut nuorin tyttäreni Unna, joka myös toimi huoneen pääsisustajana ja toisena remontoijana.

Kesähuoneen laittoa

Published on 10.5.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kesähuoneen eli neidonkammarin muodonmuutos on ollut käynnissä muutaman vuoden. Aikajänteen pituus johtuu pitkälti siitä, ettei sitä voi työstää kuin lämpiminä vuodenaikoina. Ja välillä rehellisesti laiskottaa.

Isäni tapetoima vanha pinkki tapetti koki kovia vuoden 1995 alun myrskyssä, jolloin harjapelti repesi irti. Pelti korjattiin ja tapetti kuivui, mutta kosteusläikät jäivät. Haikeaksi muistoksi, sillä isäni kuoli samaisena myrsky-yönä.

Olen maalannut tummanruskealla kattopalkin ja Osmo Colorin valkoisella listat. Tämän kesän häikäisevinä ensipäivinä ja Helmin päivän lahjaksi jatkoimme muutosta tapetoimalla kaikki suorat seinät uudestaan. Gammelsvenskin tapetti oli hankittu viime syksynä ja oli valmiina odottamassa otollista hetkeä.

Ryhtyessämme hommiin muistin jälleen miksi kartan Helmin tapetointia: 53 senttiä leveän vuodan kohdalla seinän korkeus heittää senttejä ja korkeus piti mitata jokaisen vuodan leveydeltä ainakin kolmesta kohtaa! Kokeneelle homma saattaa olla helppo, mutta minä olen harjoittelija ja aika tumpelo sellainen. Yksi liisteröity vuota koki lyhyen, mutta silmittömän kiukkupuuskan ja lensi rutattuna nurkkaan tyttäreni katsoessa äitiään lievästi sanottuna oudoksuen vieressä. Hävetti välittömästi heti, kun vuotamytty läjähti lattialle.

Mutta aika hienot suorista seinistä tuli. Kelpaa meille! Minä tein suuret linjat ja kuopus askarteli taidokkaasti tarkkuutta vaativat pienet kohdat. Kiitos kultaseni: säästyimme ehkä parilta muulta rutatulta tapetilta.

Sitten alkaa uusi pähkäily!

Seuraavaksi otetaan tikkaat peliin ja mennään korkeammalle kuin minä lyhyenläntänä puolisavolaisena luonnossa yletän. Mutta miten käsitellä vanha tapetoitu vino osa, jonka on tarkoitus tulla valkeaksi? Kovalevystä ei vanha tapetti irtoa: se istuu siinä kuin tervattuna enkä haluaisi lutrata koko levyä kosteaksi.

Pitäiskö tapetoida valkoisella vanhan tapetin päälle (mielenrauhani kannalta ei parhain vaihtoehto) vai voisiko sen maalata? Tarkoituksena on maalata myös levytetty katon osa ja ikkunan yläpuolella oleva seinä sekä loput puulla olevat listat ja paneloinnit, jolloin huoneen yläosasta tulisi tukipalkkia lukuun ottamatta valkoinen. Voikohan sama maali sopia jokaiseen pintaan? Mutta mikä, etten vahingoita tietämättäni hengittävyyttä?

En ole varma mitä maalia isäni käytti. Lateksi on epätodennäköinen vaihtoehto. Ateneumin käyneenä hän piti sitä 1980-luvulla harrastelijoiden pikamaalina, jotka eivät viitsi tai osaa käyttää ohenteita edes pensselin pesuun. Todennäköisesti levyssä on öljypohjaista maalia. Kävisikö kalkkimaali sekä tapettiin, maalattuun levyyn ja puuhun?

Lyhtyjä ja maalaamista

Published on 11.4.201611.4.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.

Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.

Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.

Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.