vanha talo – Helmihuvila

Syksyä kohti

Published on 7.10.20227.10.2022 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Helteitä ei paljon pidelty tänä kesänä Helmillä, vietimme niitä järven rannassa. Alla oleva kuva Kaaposta kuvaa hyvin sitä, miten hellepäivää peltojen keskellä voi viettää.

Pikkuruinen puutahamme ottaa uuden omakseen pikkuhiljaa tai hylkää sen surutta. Tämän aidakkeen villiviini ja ruusu hyväksyivät joukkoonsa.

Lisäys tai korjaus on onnistunut silloin, kun se näyttää olleen aina Helmillä.

Herukkasato oli onneksi parempi kuin viime vuonna. Nuorennusleikkaus auttoi satavuotiaita pensaita jonkin verran. Kun näin, etteivät Helmin herukat kuole leikkelystä, uskallan leikata reilummin jäkälöityneitä oksia.

Osan maustoin mehustuksessa jouluisilla glögimausteilla. Näitä maistellaan joulua edeltävänä viikonloppuna.

Syyskuun puolessa välissä herkuteltiin perinteistä lammaskaalia pergolassa. Aurinko lämmitti ja toi kesäpäivät mieleen. Tuolloin näin myös ensi kertaa tuplasateenkaaren, jonka onnistuin miten kuten tallentamaan.

Lammaskaali on yksi syksyn lempiruoistani.

Sieniä on tähän mennessä löytynyt hyvin vähän. Toisaalta metsästä löytyy aina jotakin mukaan. Mielenrauhan lisäksi esimerkiksi sammal- ja jäkäläkuvia.

Metsälenkillä aurinko vangitsi säteillään katseeni näin upeaan miniatyyrimaailmaan!

Ruosteessa on romantiikkaa. Ruosteiset tavarat kertovat katoavaisuudesta, kuinka vahvinkin rauta ja arkisinkin asia muuttuu vanhetessaan hauraaksi kauneudeksi.

Syysväreihin muuntuva villiviini ja verannan suojissa asustava pelakuu sointuvat syksyllä hienosti yhteen.

Vaikka rakastankin kesää, syksyn väriloistoa ei voi olla ihailematta.

Heräsin taianomaiseen kekriaamuun syys-lokakuun vaihteessa. Teimme talkoilla puita talveksi ja siivosimme Helmin talveen.

Helmin syksyyn kuuluu paljuilu, joka on parhaimmillaan kirkkaan tähtitaivaan alla.

Pääsiäinen vuonna 2022

Published on 29.4.202230.4.2022 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Laittelen vapun aatonaattona kuvamuistoja pääsiäisestä. Tänä vuonna maamme rikkaus – vuoden aikojen vaihtelu – oli upeasti läsnä. Saimme seurata kuinka talvi koitti kylmin kourin laittaa vastaan keväälle. Yöt painuivat kunnolla pakkaselle, päivisin aurinko ja paluumuuttoa tekevät linnut antoivat lupauksen keväästä. Teimme lapsenlapsille pienen pulkkamäen samalla, kun sireenin lehtisilmut turposivat silmissä.

Helmihuvila täyttyi totuttuun tapaan perheenjäsenten itse tekemistä ja saaduista pääsiäiskoristeista. Niiden sijainti vaihtelee vuosittain, ja nyt pääsiäistiput karkasivat jopa pergolan helmililjoihin. Jokainen koriste on yhtä rakas, jopa lapsena Eulalia Kenkkuseksi nimeämäni noita. Pienen minäni silmissä pelottava noita on nykyään jopa sympaattinen hieman hämmentyneine ilmeineen. Pikku-Hillasta se oli outo.

Tämän vuoden kattaus. Uutena salviapesto, joka jakoi mielipiteitä.

Etualalla tuoreet, uunissa kypsennetyt valkosipulit.

Naapurimme vinkistä kävimme lankalauantaina Mäkirinteen tilalla, jossa Kiira-emäntä tutustutti meidät tilan eläimiin: komeaan kukkoon, vapaana hääriviin kanoihin, lempeäsilmäisiin lehmiin, komeisiin hevosiin, pikkuponiin, pupuihin, pässeihin, lampaisiin ja Jallis-villasikaan, joka juuri ja juuri jaksoi nousta pahnoilta tervehtimään. Touhukkaina oppaina toimivat myös tilan suloiset koirat. Suosittelen lämpimästi! Saatamme hyvinkin poiketa kesällä uudestaan kesäkahvilassa.

Huomenna on vappuaatto. Ylioppilaiden juhlana se on tunnettu 1800-luvun alkupuolelta ja työväen juhlaksi se muodostui 1800-luvun lopulla. Vapun nimi juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen; 700-luvulla eläneeseen abbedissa Valburgiin, joka julistettiin pyhimykseksi 1.5.870. Hän oli vastasynnyttäneiden, maanviljelijöiden ja vesikauhuisten suojeluspyhimys. Vappuun osuu myös kelttien kevään ja hedelmällisyyden juhla eli Beltane.

Näistä vaihtoehdoista jokainen löytänee oman juhlimisen aiheensa. Hyvää vappua kaikille blogauksen lukeneille, Ulla

Pääsiäiskimara

Published on 13.4.202215.4.2022 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kokonainen vuosi on vierähtänyt edellisestä julkaisustani! Siinä kerroin viime vuoden pääsiäisestä ja sen verkkaisesta tunnelmasta. Hyvä niin, sillä tarvitsin voimani ja energiani loppuvuodeksi Espoon Karhusaaren Sinebrychoffien kaupunkimaatilan henkiin herättämiseen. Pro Karhusaari -yhdistyksen silloisena puheenjohtajana sain vuokrattua tilan Hevosmiehentalon väentuvasta aineeton kulttuuriperintö -hankkeen tapahtumiin. Ne liikuttivat satoja ihmisiä historialliselle kaupunkimaatilalle vuoden 2021 aikana. Yksi raskaimmista ja rakkaimmista muistoista on Karhusaaren ensimmäisen Espoo-päivän järjestäminen ja digioppaan tekeminen yhdessä kaupunginmuseon kanssa. Opastetut historiakierrokset tuottivat iloa, kun näin kävijöiden kiinnostuksen omaan kulttuuriperintöön.

Voin vihdoin keskittyä jälleen omaan, rakkaaseen talovanhukseeni! Ja käsillä olevaan pääsiäiseen, jota on perinteisesti vietetty Helmillä yli 50 vuoden ajan. Pääsiäisen ehdoton kohokohta on illallinen kamarissa. Kerääntyminen pitkän pöydän ääreen kuvastaa upeasti äitini lempirunoa. Uuno Kailaan Karavaanissa kuvataan, kuinka ”uusia polvia entiset saattelevat”. Näin myös Helmillä; osa juhlijoista on siirtynyt ikuisuuteen, osa on vasta elämänsä alussa. Edelliset sukupolvet ovat kamarin seinien tauluissa, me elävät pöydän ääressä toistemme seurasta ja hyvästä ruoasta nauttien. Näissä hetkissä on taikaa, sitä elämän aitoa kerroksellisuutta, jota ei voi kokea kuin elämällä.

Kerroksellisuus innosti kokoamaan kuvia tämän vuosituhannen Helmin pääsiäisistä. Huomasin, että myös jokaisella koristeella on muistonsa ja tarinansa.

Pääsiäispuput

Metallilautasella olevista pupuista tulee mieleeni niiden antaja: tyttärieni ihana Marjo-mummi. Ruokapöydän munasta kuoriutuva pupu tuo mieleeni Essi-tyttären palmikoineen, kun hän ihastui tähän koristeeseen ja halusi sen itselleen. Kaksi muuta kuvaa ovat Kaapo-koirasta, joka yhtälailla taitaa pääsiäispupun ja jouluporon roolit.

Pääsiäistipuja ja kukkoja

Tiput ja kukot levittäytyvät pääsiäisenä kaikkialle! Niistä vanhimmat ovat lasikuvun taustalla näkyvät isäni 1950-luvulla tekemät kukot. Ne ovat jo niin vanhoja, että eivät enää jaksa seistä ilman tukea. Keittiön hyllyn kahvikukon olen tehnyt kansakoulussa. Rairuohoissa asustavia tipuja tuntuu kuoriutuvan joka vuosi lisää.

Pääsiäiskattaukset

Pääsiäisenä keittiö täyttyy herkullisista tuoksuista! Isäni opeilla tehty lammas on pöydän kunkku siinä missä kinkku jouluna. Perinteisten valkosipuliperunoiden ja minttukastikkeen lisäksi lisukkeita myös vaihdellaan. Mämmi on pakollinen, sen seuraksi tehdään raikasta Limoncellovaahtoa. Joskus on myös pääsiäiskakkua, kuten kuvan herkullinen raakakakku. Kattaus koostuu vanhoista astioista. Osa on Helmin alkuperäisiä, osa kirpputori täydennyksiä.

Pääsiäiskukkia

Myös kukilla on Helmin pääsiäisessä omat tarinansa. Narsissit ja krookukset tuovat mieleeni isäni. Hän istutti niitä Helmen kukkapenkit täyteen. Lisäksi olen istuttanut sinne appeni antamat narsissit. Tänä vuonna ne eivät ehdi lumen alta tervehtimään meitä. Helmililjat tuovat mieleen koiramme Onnisen. Automatkalla pääsiäisen viettoon se murtautui kuljetuskopistaan ja talloi jalkatilassa olleet helmililjat. Onneksi osa niistä selviytyi kukkimaan verannalla.

Hyvää ja tunnelmallista pääsiäistä kaikille toivoo Helmihuvilan Ulla

Syyssonetti 2019

Published on 29.10.201929.10.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.

Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.

Omenahyve — Vaniljakastikkeen kanssa hyvää!

Saunan vilpola — Helmin ulkoportaat toimivat myös saunan vilpolana.

Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.

Makuutila — Yksi yläkerran unipaikoista.

Vanha mallinukke — Muistoja sisaruksista: Helmistä ja Hilmasta.

Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.

Syyssonetti

Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,

se seudun vaippahansa verhoaa,

on kaikki kelmeätä, harmajaa

ja päivä on jo kauan piillyt poissa.

Kevään merkkejä

Published on 15.4.201915.4.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.

Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.

Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:

Tuoksua, silmujen mettä,

säveltä päivä on.

Saartaa sinistä vettä

vihreys nurmikon.

Lämmössä hiljaisen pihan,

äärellä portaiden,

paisuvat nähteni ihan

ummut sireenien.

Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.

Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla

ELÄMÄNKOKOISIA MUUTOKSIA

Published on 6.12.2018 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Olen ollut puolisen vuotta hiljaa Helmihuvilan blogissa. Piti tehdä tiliä tähänastisesta elämästä. Piti yrittää ymmärtää missä kohdin tätä elämää kuljenkaan.

Tyhjentyvä pesä

Keskimmäinen tytär muutti omaan osoitteeseen valmistuttuaan Rovaniemeltä ja esikoisestamme tuli rouvasihminen. Käsissä oli tyhjä huone ja häihin hankitut seitsemänkymmentä vanhaa haarukkaa ja veistä. Ensimmäiset nuolet on lähetetty matkaan, toteaisi Kahlil Gibran. Sinkoutukaa onnellisesti rakkaat, toivon minä. Nuorimmaisin on muuttanut alakertaan isosiskojen tyhjäksi jääneisiin huoneisiin. Hänenkin lähtö on edessä nopeammin kuin haluan ajatella. Mutta ei vielä!

Isovanhemmiksi!

Pehtoorista ja minusta tulee ensi vuoden alussa isovanhemmat. Olemme kasvaneet ajatukseen tyttäremme masun kasvamisen myötä. Haikeus lasten kasvamisesta ja tyhjentyvästä pesästä on muuttunut ihmetykseen tulevasta ensimmäisestä lapsenlapsesta. Pian saan taas lukea satuja!

Itsenäisyyspäivä 2018

Tulin huvilan lämmitykseen vuorokautta ennen pehtooria ja Unna-kuopusta. Mahtavaa olla täällä nyt: elämä muuttuu, Helmi säilyy. Pehtoorin ja minun kihlajaisista on tänään 31 vuotta. Olen kiitollinen, että Helmin lisäksi rinnallani on ihminen, joka elää ja jakaa tämän muuttuvan elämän kanssani.

Alla tämän päiväisiä Helmi-tunnelmia.

Kamari auringossa — Aurinko vieraili aamupäivällä kamarissa.

Kakluuni auringossa — Kakluuni sai itsenäisyyspäivän koristeen.

Kynttelikkö — Peilin edessä kynttelikön valovoima moninkertaistuu.

Graavilohi ja ruusukaali — Tehtiin itsenäisyyspäivän kunniaksi pikkujoulun herkut.

Kaksi kynttilää — Veteraani-isälleni kynttilät itsenäisyyspäivänä ikkunalla oli kunnia-asia.

Näihin tunnelmiin ja hyvää joulunalusaikaa kaikille!

Toivoo Helmin Ulla

Pehtoorin portaat

Published on 13.6.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.

Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.

Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.

Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.

Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!

Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.

Juttua herukkapensaista

Published on 30.5.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Järjestin Helmihuvilan kirjeitä aikajärjestykseen ja löysin Helmi-tädin kirjoittaman kirjeen sisarentyttärelleen sotavuonna 1944. Kenttäpostin vastaanottaja lotta Sirkka Lepistö oli tätini.

Ensiksikin kiinnitin huomioni kirjeen päiväykseen: ”Helmilä”! Ihastuttava! Miksei äiti kertonut kuinka Helmi-täti kutsui itse huvilaansa? Tämä pitää ottaa käyttöön uudelleen.

Toiseksi kirje inhimillisti Helmi-tädin, jota en ole itse koskaan tavannut. ”Tässä vähän asutussa talossa on kaikki rempallaan…” Voi, kuinka monesti olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tehnyt tai ole ollut enemmän.

Kolmanneksi – herukkapensaat. Helmi-täti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan keräämässä herukkasatoa. Ihan kuten minä teen äitini jälkeen yli seitsemänkymmenen vuoden päästä. Pensaiden tuhkaaminen, lannoittaminen, karsiminen ja sadon kerääminen sai kirjeen myötä uutta syvyyttä. Se on osa Helmilän perinnettä samoin kuin marjojen maijaaminen ja hilloaminen. Minä olen osa äitini suvun naisten sukupolvien ketjua.

On hienoa olla osa jatkumoa, jotakin suurempaa. Tehdä asioita, jotka vanhempani ovat opettaneet minulle ja opettaa niitä omalle jälkikasvulle. Perinteet luovat turvallisuutta, pysyvyttä muuten jatkuvan muutoksen elämässä. Ja tästä mieleeni tulee Uuno Kailaan Karavaani-runo: ”Näin uusia polvia entiset saattelevat…”

Alla Helmin kirje kokonaisuudessaan. Taustaksi nuoremmille polville: samassa kuussa liittoutuneet olivat vallanneet Firenzen ja vapauttaneet Pariisin. Suomi oli sodassa vielä kuukauden verran. Helmi oli kirjeen kirjoittamishetkellä 54-vuotias.

Sirkka hyvä

Kiitos kortistasi! Anteeksi, kun minulla ei ole tullut sinulle kirjoitettua. Nytkin kovassa aamukiireessä pistän huonolla kynällä. Näin asumattomassa talossa on kaikki rempallaan, kynätkin ym. Maanantaina tulee kaksi viikkoa kun tulin.

Kiitos kortista, jonka sain. Hilkka oli sen kääntänyt tänne. On se hauskaa kun pääset pois. On ikäväkin sinulla yksin siellä olla, kun mekin aina vaan ikävöidään eikä se mene mielestä pois, kun kaikki meni niin äkkiä ja aavistamatta.^*

Menen Helsinkiin 29–30 päivien paikkeilla. Vuokran maksuunkin täytyy mennä ja taas töitä tekemään. Nyt olen marjastanut pensaita. On touhua ollut, ei ole lepoa ollut. Se olisi tarpeeseen, vaan täytyy aina yrittää niin kauan kun täällä armon ajassa olemme. Täytyy aina kuolemaakin muistaa, se voi tulla kenelle vaan ja millä hetkellä. Koita hoitaa itseäsi, että pysyt terveenä ja muista tärkeintä, mikä on ihmisen päämäärä. Lopetan, on kiire postiin.

Voi oikein hyvin. Näkemiin Helmi

^*Hilkka oli äitini. Isoäitini, Helmin sisko ja Sirkan ja Hilkan äiti kuoli sydänkohtaukseen Lahden juna-asemalla.

Pääsiäismuistoja

Published on 4.4.20184.4.2018 julkaissut helmihuvilablog7 kommenttia

Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.

Orvokkeja ja laventelia — Asettelin tuvan hyllyille vanhoja pääsiäiskoristeita.

Pääsiäiskukko — Tämän kukon taiteilin kansakoulussa.

Munasilma — Unna piirsi pari vuotta sitten kananmunalle silmän.

Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)

2. kpl Ebban kakku — Pääsiäisen herkkukakku

Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.

Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.

Kamarin kynttelikot — Peilit lisäävät huimasti kynttilöiden valotehoa.

Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyvää huhtikuuta lukijani!

Ulla

JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.