Pääsiäiseen mahtui tien tulvimista, auringon paistetta ja vaakasuoraa rännän vihmomista. Kevään merkkejä löytyi kuitenkin kaikkialta.
Otimme rennosti, taivasteltiin ja syötiin herkullista ruokaa. Ei annettu edes vesipumpun ja lämminvesivaraajan temppuilun häiritä, vaan paljuiltiin illan hämärässä.
Tänä keväänä pitänee käynnistää selvitykset uudesta sauna-/suihkutilan tekemisestä. Siitä jatkossa enemmän.
Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.
Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.
Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.
Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.
Syyssonetti
Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,
se seudun vaippahansa verhoaa,
on kaikki kelmeätä, harmajaa
ja päivä on jo kauan piillyt poissa.
Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.
Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)
Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.
Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.
Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.
Hyvää huhtikuuta lukijani!
Ulla
JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.
Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.
Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.
Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.
Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.
Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:
Käyn polkua korven,
kun päältä pääni
syyskuullosta sinen
soi kantava ääni
niin ihmeellinen
kuin torahdus torven –
ja kiireelle mäen
mist’ aavalle näen,
pian jalkani entää
ja silmin haen:
yli taivaanlaen
jono kurkien lentää.
…
Minä kurkoitan kättä,
kuin pyytäisin mukaan.
Vain viivähtämättä
ne kiitää, jo haipuu…
Ei saavuta kukaan,
ei kannata kaipuu.
Syysterveisin Helmihuvilan Ulla
Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.
Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.
Isotädeilläni Helmi ja Hilma Kalliolla oli 1900-luvun alussa Mikkelissä ompelimo, jossa oli useampia työntekijöitä. En tiedä loppuiko liiketoiminta Hilman ensimmäiseen lähtöön maailmalle vaiko johonkin muuhun. Joka tapauksessa sisarusten liikekumppanuus päättyi, mutta he elättivät itsensä koko elämänsä ajan yksinyrittäjinä ommellen pukuja ja vaatteita.
Helmihuvila on täynnä Helmin ja Hilman käsien loistavia taidonnäytteitä. Olen itse oikea tumpula käsitöissä. Siksi pidän näitä uskomattoman taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä Helmin ainutkertaisina aarteina. Äitini emännöidessä huvilaa nämä tekstiilit olivat visusti laatikoissa. Ne otettiin esille vain kerran vuodessa, silloin kun ne tuuletettiin. Sen jälkeen ne taiteltiin huolella tai käärittiin silkkipaperiin ja laitettiin takaisin piirongin kätköihin. Minä olen ottanut ne käyttöön. Nautittavaksi päivittäin, silmäniloksi. Sillä kauhistuttavaa, mutta totta: ne kuluvat itsekseen jopa laatikoissa!
Joidenkin pöytäliinojen kangas on haperoitunut. Helpoimmin korjattavia olen koittanut korjata (painotus nimenomaan sanalla koittanut). Mutta – ne ovat kuin pienen lapsen tekemiä tikkukirjaimia taidokkaan kalligrafian joukossa. Anteeksi Helmi ja Hilma, tarkoitus pyhitti keinot. Pitäisi löytää taitaja, joka osaa eheyttää käsienne jäljet – kallisarvoiset aarteeni, jotka haluan säilyvän myös tyttärelleni.
Isotätien aikaansaannokset ovat saaneet aikaan, että minun on pakko pelastaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta vanhoja käsitöitä. Tekee pahaa, kun jonkun äitini tavoin vaalima liina on myynnissä muutamalla eurolla. Tässä viimeisimmät pelastamistani liinoista sekä kakkumuotti, kynttelikkö ja vati, jotka puunauksen jälkeen hohtavina ovat kuin olisivat aina olleet Helmillä.
Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.
Minulta on kyselty sisäkuvia Helmistä ja lupailin siitä potpurria. Kuvien jälkeen sisustus on muuttunut paikka paikoin, sillä Helmi on jatkuvassa muutoksessa, kunnostamisen, vuoden aikojen ja haltijansa kokeilunhalujen mukaan.
Veranta
Verannan väri on sininen. Talvisin se somistellaan taljoin ja vanhoin suksin, kesäisin siellä on kukkia vanhoissa puristelasimaljakoissa, pulloissa, kannuissa ja kankaissa. Lyhdyt ovat olennainen osa verannan sisustusta: illan hämärtyessä se valaistaan lyhdyillä.
Tupa eli keittiö
Vihreä tupa on kokenut suurimman muodonmuutoksen käsissämme. Vanhat hieman silmissä vilkkuvat tapetit vaihdettiin rauhallisempiin ja 70-luvun suuret lastulevystä tehdyt astiakaapit purettiin seiniltä. Ohessa kuva välimuodosta ennen nykyistä sisustusta. Ennen kaappien kätköissä olleet esineet ovat esillä, vanhoissa mausteikoissa on tuoreita käyttöyrttejä ja -mausteita. Ystäviltämme saatu vihreä puulaatikko on välillä täynnä herukkamehupulloja, välillä leipiä. Miehen tädin jäämistöstä saadusta 70-luvun myrkynvihreästä kulmakaapista tuunasimme vetimen vaihdolla, yläoven poistolla ja maalilla tupaan sopivan. Tuvan pöydällä on lasikuvun alla aina keksejä kahvitauon varalle. Ne kuuluvat pakollisiin hemmottelu- ja tunnelmointihetkiin.
Sali eli kamari
Sali, kuten Helmin aikaan kamaria kutsuttiin, on ruskea. Isäni kunnosti ja tapetoi sen aikanaan ja se on täydellinen niin. Kamaria hallitsee Helmi-tädin ompelimosta peräisin oleva sovituspeili. Se luo tilan tuntua ja vahvistaa kynttelikön valon moninkertaisesti iltaisin. Vanhaa kamiinaa kutsumme vanhaksi piiaksi: se on kelistä riippuen aikamoisen oikukas. Vanhat matkalaukut ovat oivallisia säilytyspaikkoja vanhoille lehdille ja postikorteille, niiden sisällöt on kahvoissa ”osoitelappuina”. Kamari on huvilan aikakone: siellä on helppo siirtyä mielessään toiseen aikaan, vuosikymmenien taakse. Teen erilaisia somistuksia vanhoista tavaroista, muistoksi menneestä. Kamari on myös kynttiläillallisten paikka: välillä kaksin, välillä isommalla porukalla. Tuvassa tehdään ruokaa hitaasti ja kamarissa siitä nautitaan pitkään.
Ullakko eli yläkerta
Täällä on iloisesti esillä kaikki värit: sekä tekstiileissä että isäni tauluissa! Isäni eläessä puolet ullakosta oli ateljeena, nyt se on rauhoitettu lepoon. Täällä luetaan, katsotaan elokuvia, piirretään, torkutaan päiväunia ja nukutaan kun nukuttaa. Ehkäpä siksi täältä ei ole kuvia. Pitänee ottaa ja esitellä myöhemmin.
Kesähuone eli neidon kammari
Isäni kunnosti huoneen aikanaan minulle ja nimesi sen suloisesti neidon kammariksi. Huoneen väri on rosa. Vuotanut vanha katto teki vesivahinkoja sen tapetteihin, joten se on ollut pari vuotta hitaan muutoksen kohteena. Puulla olleet tukipuut on maalattu tummiksi ja listat kuullotettu vaaleiksi. Huone ei ole eristetty, joten viime syksynä tilatut tapetit odottavat kuivia kelejä, jotta muodonmuutos saadaan valmiiksi. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Australia to Finland... from start to Finnish
Hirsitalon kunnostusta, kuokkimista, kokkailua ja käsitöitä
Kahden kodin sisustusblogi | Interior decoration blog
Mummon puuhailuja lapsuusmaisemissaan
Unelmia, remontointia ja pitkiä iltoja
Remontointi, sisustus & askartelu
Vanhan talon kunnostusta ja eloa haja-asutusalueella
... on henkilökohtainen blogini, joka sisältää ajatuksia ja välähdyksiä elämästä, kodista, sisustuksesta, remontoinnista, tuunauksesta, puutarhasta ja koirista. Ja mitäpä se olisi elämä ilman hyvää ruokaa ja juomaa?
rentoa elämää romanttisessa rintamamiestalossa
Esikoiskirjailija pohtii runoutta, kirjoittamista ja maailmankaikkeutta.
Sanoja ja kuvia 1920-luvulla rakennetusta pikkuruisesta huvilasta Hämeessä, myöhäiskeskiaikaisen Mertien varrella.
– elämää tosi vanhan talon kanssa
Puutarhanhoitoa, mökkeilyä ja nikkarointia
Elämää vanhassa maalaistalossa
Makean veden helmiä keski-ikäisen naisen helminauhassa
Helmihuvila 