Pääsiäismuistoja

Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.

Orvokkeja ja laventelia
Asettelin tuvan hyllyille vanhoja pääsiäiskoristeita.
Pääsiäiskukko
Tämän kukon taiteilin kansakoulussa.
Munasilma
Unna piirsi pari vuotta sitten kananmunalle silmän.

Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)

2. kpl Ebban kakku
Pääsiäisen herkkukakku

Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.

1. Yrtteja ja sipulia2. Suola ja timjami lähis3. Suti ja sipuli4. Kattaustarvikkeita

Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.

Kamarin kynttelikot
Peilit lisäävät huimasti kynttilöiden valotehoa.

Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyvää huhtikuuta lukijani!

Ulla

JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.

 

Mainokset

Talvitunnelmia

Talvilomasta on vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta laitan tänne vielä lisää kohokohtia kuvamuistoina.

Auringonnousu
Loistelias punaisen karvas auringonnousu. Niin upea, että sitä kannatti mennä kuvaamaan yöpuvussa paukkupakkaseen.
Possupata
Talvisin Helmen ruokiin kuuluu pitkään uunissa muhinut possu.
Kristallilasin kukat
Unnan otokset laseista ovat mielenkiintoisia kuvakulmia kattauksesta.

Viinilasi

Ruokapöytä
Kaikki kattauksessa on perittyä tai kierrätettyä uunivuokaa lukuun ottamatta. En löytänyt mistään vanhaa kahdeksan hengen vuokaa.
Talvinen pergola
Talvisessa pergolassa ei auringon laskiessa pahemmin istuskeltu; pakkanen laski lähes joka yö alle kahdenkymmenen asteen.
Auringonlasku
Talviloman viimeinen auringonlasku yllätti kauneudellaan, kun vein tiskivesiä kompostiin.
Kuu
Sisään mennessäni kuun kirkkaus verannan yläpuolella oli sadunomaista ympäröivää sinisyyttä vasten.

Helmikuun auringonnousu ja -lasku, kuu Helmihuvilan yllä ja mielessä kasvava kevään odotus toivat mieleen Kaarlo Sarkian Kehtolaulun:

Nukkua saat sinä tuulien pesään,

unestas ei meno päivien muutu.

Suvesta talveen, talvesta kesään

mahtava keinuu maailman tuutu.

Kiitos, kun luit ja kommenttisi on iloinen yllätys! Hyvää maaliskuun loppua, toivoo Helmihuvilan Ulla.

 

 

Helmi helmikuussa

Talvilomapäivät ovat olleet upeita aurinkoisia pakkaspäiviä, tosin öisin pakkanen on kiristynyt päälle -20 asteen tuntumaan. Aamuisin auringon noustessa puiden oksat ovat huurusta valkoisina ja pienen pienet lumihiutaleet kimmeltävät ilmassa kuin loistavat timantit. Taivas ei voisi olla sinisempi!

Luminen peltoaukea

Kimaltava lumikaisla

Männynoksa lumessa

Viime kesän pihlajanmarjat

On aina iso ilo kattaa pöytä Helmen vanhoilla astioilla ja pöytäliinoilla. Ensimmäisen lomaviikonlopun talvikattaukseen istuivat siniraitaiset Lotat. Hankin ne Kierrätyskeskuksen poistoalesta puoleen hintaan. Löytö, josta olen vielä monen vuoden päästä iloinen.

Lautanen

Ruusukaalit

Uunilohi

Ulkoilun jälkeen nostalginen kaakaojauheesta ja sokerista itse sekoitettu maitokaakao maistuu yhtä ihanalta kuin lapsena 60-luvulla! Kaakaopurkki on lapsuudestani. Silloinkin siinä oli Van Houtenia.

Kaakao

Talviloma on Helmin lomista rennoin, sillä pakkasilla ei voi oikein tehdä muuta kuin ulkoilla, lukea, syödä hyvin ja saunoa. Tänä vuonna suurin ”urakka” oli ikkunoiden paperointi. Aiemmin tiivistin tuplat ainoastaan pumpulilla, tänä talvena päätin kokeilla perinteistä paperista tiivistenauhaa. Täytyy myöntää, että lopputulos on siistimpi kuin väleistä näkyvät pumpulit ovat piilossa. Ikkunat pysyvät kirkkaina ja viimeinenkin vieno vedon tunne on hävinnyt. Lisäksi työ oli helppo ja kevyt tehdä.

Keittiön ikkuna

Tänä vuonna lomailuamme ilahduttavat esikoistyttären ja hänen miehensä Nikolaksen kissat: Bagheera ja Nipsu. Ensimmäiseksi mainittu, kohta kymmenvuotias kisulainen liikkuu enimmäkseen ruokakupin ja auringonläiskien mukaan. Poikkeuksena kamarin ikkuna, josta se tarkkailee varpusia. Siitä on ollut aiemminkin täällä kuvia samoissa paikoissa ja olkoon nytkin. Nuorempi Nipsu on hankalampi saada kuvaan, sillä se pyrähtelee häntä pörrössä mielikuvitusleikeissään ylä- ja alakerran väliä.

Bagsu Pakkaspäivänn siesta

Bagsu kamarin ikkunan edessä

Nipsun silmä

Hyvää helmikuuta kaikille ja hyvää lomaa lomalaisille!

Toivottaa Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua II

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

1 Kamarin valaisin2 Sydän kynttilänjalat

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Vika ruusu

3 Lehtisydän
Lehtisydän

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

 

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua I

Ensimmäisenä lomapäivänä aamu valkeni lähes vastahakoisesti, viipyillen syksyn säkkipimeässä. Syyslomalaiseni, kuopukseni Unna, nukkui yläkerrassa teini-ikäisen syvää unta. Puut rätisivät keittiön kamiinassa kun tein töitä kamarin puolella.

Katsoessani ikkunasta huomasin horisontissa nousevan punaisen auringon. Väri oli viisaampien mukaan peräisin pienhiukkasista, jotka Ophelia-hurrikaani lennätti Portugalin metsäpaloista ja Saharan tomusta. Näky oli upea, vaikka sen syy palojen osalta on surullinen.

Punainen aurinko
Punainen aurinko

Toissa päivänä teimme retken, Road tripin, joksi Unna sitä kutsui. Alkumatkasta näimme muuttolinnut välietapillaan. Laulujoutsenten lisäksi pellolla oli satoja vesilintuja ja lisää tuli koko ajan. Pysähdyimme ja avasimme auton ikkunat; pulinan määrä oli uskomaton!

Muuttolinnut
Kokoontumislennot

Jatkoimme matkaa Hollolan kirkonkylälle. Miljöötä hallitsi kaunis keskiaikainen kirkko ja kunnantupa, joka muistutti Mauri Kunnaksen Koiramäen kirjojen taloja. Kirkko on auki vain sunnuntaisin paitsi kesäaikana, joten ihastelimme rakennusta ulkopuolelta. Luimme hautausmaan vanhoja rautaristejä, kunnes kylmä tuuli ajoi meidän takaisin autoon. Ensi kesänä tulemme uudestaan katsomaan kirkon sisäpuolen!

Hollolan kirkko
Hollolan keskiaikainen kirkko

Hollolan kirkko 2

Tie ja taivas
Road trip Hollolassa

Matkatessamme eteenpäin huomasimme Tilamyymälä Pioni ja piironki/Kinnarin Tilan mainoksen. Siinä siis seuraava kohde ja minkälainen! Kuin karkkikauppa lapselle. Toinen toistaan kauniimpia kynttilälyhtyjä, astioita, kukkaruukkuja ja muita piensisustusjuttuja. Lisäksi tarjolla oli tilan omia tuotteita. Tänne palaamme. Ihan varmasti!

Pioni ja piironki
Pioni ja piironki -tilamyymälän sisäänkäynti

Punainen maitolaituri

Matka jatkui kohti Salpakangasta ja Fasetin Antiikkikeskusta. Toivoin löytäväni sieltä keittiön kattovalaisimen rikkoutuneen lasikuvun tilalle uuden vanhan. Valikoimaa oli jonkin verran, mutta kaikki olivat liian kaukana siitä mitä etsin. Unna löysi paljon kuvattavaa. Ulkoa ja sisältä.

Fasetti tuoli

 

Kuvaaja
Kuvaajan oma kuva

Seuraavaksi keula kääntyi kohti kauppaa, josta valitsin etupäässä paikallisia lähituotteita. Paluumatkalla muuttolintujen määrä niiden välietapilla oli kasvanut entisestään. Niiden pulina kuului pimeässä Helmihuvilalle asti.

 

Rauhaisissa huoneissa

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari
Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.
kamarin pöytä kesäliina
Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.
Radio ja kesäkukka
Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.
Kamarin työpöytä
Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.

Kesähuone

Kesähuoneen yöpöytä
Alkukesän ylellisyyttä on herätä ja nukahtaa sireenin tuoksuun.
Kesähuoneen naulakko
Vanhat hengarit ovat saaneet uuden naulakon.
Yläkerran parivuode
Näkymä päätyhuoneen kynnykseltä.

Hetkiä ennen ensilunta

Ohessa kuvia syyslomalta. Ulkona puhalsi hyytävä itätuuli. Teki mieli Unnan vanhan nallen lailla pysytellä ikkunan sisäpuolella, sillä sisällä paloivat kynttilät ja halot naksuivat kaminoissa. Teimme pitkään hautunutta pataa ja poimimme ruokapöytään kesän viimeisen kukkanupun. Se puhkesi iloksemme kukkaan tuvan suloisen lämmön syleilyssä. Suurin osa näistä kuvista on tyttäreni Unnan ottamia. Upeita yksityiskohtia, joiden ohitse niin helposti kulkisi. Onneksi kauneutta arvostavat tarkkasilmäiset tallettavat ne meidän kaikkien ihailtaviksi!

veranna-syksy
Pelakuu vaihtui kanervaan.
kuihtunut-horsma
Tunnistatko?
Kuihtunut koiranputki.jpg
Talventörröttäjä
ladonseina%cc%88
Taideteos
ladonlauta
Pärstynyt
ladon-ha%cc%88ma%cc%88ha%cc%88kinseitti
Hieman harvanomainen
sammalta
Täydellinen asetelma
kamarin-kranssia
Kamarin kranssi
Kesän viimeinen kukka.jpg
Silmänilo ruokapöydässä.
lyhty1
Verannan syysvalaistus
lyhty2.jpg
Näitä onkin useampia.

TERVETULOA HELMIHUVILAN BLOGIIN

Helmihuvila.jpg

Nyt se on totta! Pitkällisen pähkäilyn ja kriittisen itsearvioinnin jälkeen uskaltauduin tekemään Helmihuvilalle oman blogin. Tämä on sen ensimmäinen julkaisu. Jännittää. Kiitokset miehelleni Jarkolle ja ystävälleni Leena Harnolle kannustuksesta ja uskomisesta, että tämä on oikeasti hyvä juttu.

Helmi on kaikkea

On mahdotonta nimetä yksittäistä aihetta tai teemaa, jota käsittelisin, sillä Helmihuvila on yhtä moniulotteinen kuin itse elämä. Helmi on harrastus ja elämäntapa. Se on rakas vanha talo elettyine elämineen ja suvun museo. Helmi on pikkuruinen puutarha: raparperipiirakka ja herukkamehu. Helmi on vuoden aikojen mukaan vaihtuva maisema, se on osa rehevää suomalaista maaseutua. Helmi on kaikki: huvila kuin helmi, kuten Kodin Pellervon nro 10/2015 kannessa viime syksynä todettiin.

Kunnostamista, sisustamista ja nautiskelua

Näillä sivuilla aion kertoa työn alla olevista ja tulevista kunnostustöistä sekä niihin liittyvistä pohdiskeluista, kömmähdyksistä ja onnistumisista. Minä ja mieheni emme ole entisöinnin tai kunnostamisen ammattilaisia, vaan pääasiassa opimme tekemällä ja kyselemällä. Useimmin kantapään kautta. Tämän kevään ja kesän aikana on tarkoitus kunnostaa verannan vanhat ikkunat sekä tapetoida yläkerran kesähuone eli neidonkammari. Ja sitten ehkä jotain muuta, jos jää aikaa. Sillä välillä pitää myös nauttia jo aikaansaadusta.

Wanhoja juttuja

Helmi on aikakone. Sinne on kertynyt mm. isoäitini reseptikirjoja 1900-luvun alusta ja Kotilieden vuosikertoja viime vuosituhannelta. Välillä innostun kokeilemaan mielenkiintoisimpia ohjeita ja laittelen niistä herkullisimmat jatkossa tänne. Helmillä on myös vanhoja postikortteja ja kirjeitä: autenttisia ajankuvia yli sadan vuoden ajalta. Tarkoitukseni on ikuistaa ne pikkuhiljaa tänne. Muistoksi ihmisistä, joita minä tai lapseni emme koskaan ehtineet tavata. Tutustumme heihin näin postuumisti.

Kuvatunnelmia

Liitän tänne myös kuvia Helmin puutarhasta ja sisätiloista. Hyödynnän sisustuksessa mahdollisimman paljon vanhoja ja patinoituneita tavaroita sekä isotätieni tekemiä tekstiilejä. Jospa niistä löytyisi innostuksen kipinää myös muille. Ohessa tuoreimpia pääsiäistunnelmia.

Pellervo-lehti
Kodin Pellervo nro 10/2015
Krookus
Krookukset
Puput
Mummin lahjapuput.
Narsissi
Pöytäkukat
Tipu
Pieni, ylväs tipu.
Rairuoho
Suojassa kissoilta.
Pääsiäispöytä
Lähes katettu pöytä.
Haarukka
Vanhoissa ruokailuvälineissä on tunnelmaa.