Kevään merkkejä

Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.

Keksejä ja kukkia keittiössäPöytäliinaNarsissit verannalla

Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.

Herukan silmu

 

Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:

Tuoksua, silmujen mettä,

säveltä päivä on.

Saartaa sinistä vettä

vihreys nurmikon.

 

Lämmössä hiljaisen pihan,

äärellä portaiden,

paisuvat nähteni ihan

ummut sireenien.

Pääsiäistipu kranssissa

Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.

Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla

Mainokset

Talvista huvilointia

Talvella saa huviloida rauhassa Helmi-huvilan sisätiloissa. Valoisa aika on talvisin kovin lyhyt. Ja jos se on, kuten tänä vuonna talvilomalla, pääosin sumuisen samea, sisällä oleminen on äärimmäisen mieluisaa. Ulkoilu keskittyy lähinnä lyhtykynttilöiden sytyttämiseen pimeän tullen ja vilvoitteluun ulkoportaikossa saunan jälkeen. Myös vierailut ulkohuussiin lyhenevät pakkasten rapsakkuudesta riippuen joko lyhyeksi tai hyvin lyhyeksi.

Talvilomalla on hyvää aikaa siivoilla Hilma-tädin Amerikan arkkuja ja perata piirongin laatikoiden perukoita. Aikamatka menneisyyteen oli jälleen kerran sekä hellyttävä että uutta tietoa täynnä. Esimerkiksi se, että Helmi-täti vietti usein joulut Helmilässä, kuten hän itse huvilaansa kutsui, oli minulle ihan uutta.

Kotiin tuomisiksi kertyi taas kasapäin vanhoja kortteja ja kirjeitä, jotka järjestän aikajärjestykseen. Niitä on kyllä ihan kaikkialla Helmissä. Niitä löytyi jopa pärekatosta, joka jätettiin peltikaton aluskatteeksi. Onneksi kattomiehet keräsivät aarteet talteen.

Nurkkien siivoaminen ei ole kovin kuvauksellista, mutta muutamia kuvia oleskelusta tuli otettua mukaviksi muistoiksi. Seuraavan kerran, kun palaamme Helmi-huvilaan olemme jo kaivatussa keväässä.

Auringonnousu huvilassa
Yksi talviloman upeimmista auringonnousuista.
Muumi
Essi teki Muumipeikon pihaan.
Sininen hetki
Sininen hetki.
Verannan kynttilät
Talvi-illan tunnelmaa verannalla.

 

Huvilan ulkoportaat
Portaikko saunan vilpolana.
Kynttilän sydämen sakset
Viimeisin kirpparilöytö.

 

Pääsiäismuistoja

Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.

Orvokkeja ja laventelia
Asettelin tuvan hyllyille vanhoja pääsiäiskoristeita.
Pääsiäiskukko
Tämän kukon taiteilin kansakoulussa.
Munasilma
Unna piirsi pari vuotta sitten kananmunalle silmän.

Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)

2. kpl Ebban kakku
Pääsiäisen herkkukakku

Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.

1. Yrtteja ja sipulia2. Suola ja timjami lähis3. Suti ja sipuli4. Kattaustarvikkeita

Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.

Kamarin kynttelikot
Peilit lisäävät huimasti kynttilöiden valotehoa.

Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyvää huhtikuuta lukijani!

Ulla

JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.

 

Talvitunnelmia

Talvilomasta on vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta laitan tänne vielä lisää kohokohtia kuvamuistoina.

Auringonnousu
Loistelias punaisen karvas auringonnousu. Niin upea, että sitä kannatti mennä kuvaamaan yöpuvussa paukkupakkaseen.
Possupata
Talvisin Helmen ruokiin kuuluu pitkään uunissa muhinut possu.
Kristallilasin kukat
Unnan otokset laseista ovat mielenkiintoisia kuvakulmia kattauksesta.

Viinilasi

Ruokapöytä
Kaikki kattauksessa on perittyä tai kierrätettyä uunivuokaa lukuun ottamatta. En löytänyt mistään vanhaa kahdeksan hengen vuokaa.
Talvinen pergola
Talvisessa pergolassa ei auringon laskiessa pahemmin istuskeltu; pakkanen laski lähes joka yö alle kahdenkymmenen asteen.
Auringonlasku
Talviloman viimeinen auringonlasku yllätti kauneudellaan, kun vein tiskivesiä kompostiin.
Kuu
Sisään mennessäni kuun kirkkaus verannan yläpuolella oli sadunomaista ympäröivää sinisyyttä vasten.

Helmikuun auringonnousu ja -lasku, kuu Helmihuvilan yllä ja mielessä kasvava kevään odotus toivat mieleen Kaarlo Sarkian Kehtolaulun:

Nukkua saat sinä tuulien pesään,

unestas ei meno päivien muutu.

Suvesta talveen, talvesta kesään

mahtava keinuu maailman tuutu.

Kiitos, kun luit ja kommenttisi on iloinen yllätys! Hyvää maaliskuun loppua, toivoo Helmihuvilan Ulla.

 

 

Helmi helmikuussa

Talvilomapäivät ovat olleet upeita aurinkoisia pakkaspäiviä, tosin öisin pakkanen on kiristynyt päälle -20 asteen tuntumaan. Aamuisin auringon noustessa puiden oksat ovat huurusta valkoisina ja pienen pienet lumihiutaleet kimmeltävät ilmassa kuin loistavat timantit. Taivas ei voisi olla sinisempi!

Luminen peltoaukea

Kimaltava lumikaisla

Männynoksa lumessa

Viime kesän pihlajanmarjat

On aina iso ilo kattaa pöytä Helmen vanhoilla astioilla ja pöytäliinoilla. Ensimmäisen lomaviikonlopun talvikattaukseen istuivat siniraitaiset Lotat. Hankin ne Kierrätyskeskuksen poistoalesta puoleen hintaan. Löytö, josta olen vielä monen vuoden päästä iloinen.

Lautanen

Ruusukaalit

Uunilohi

Ulkoilun jälkeen nostalginen kaakaojauheesta ja sokerista itse sekoitettu maitokaakao maistuu yhtä ihanalta kuin lapsena 60-luvulla! Kaakaopurkki on lapsuudestani. Silloinkin siinä oli Van Houtenia.

Kaakao

Talviloma on Helmin lomista rennoin, sillä pakkasilla ei voi oikein tehdä muuta kuin ulkoilla, lukea, syödä hyvin ja saunoa. Tänä vuonna suurin ”urakka” oli ikkunoiden paperointi. Aiemmin tiivistin tuplat ainoastaan pumpulilla, tänä talvena päätin kokeilla perinteistä paperista tiivistenauhaa. Täytyy myöntää, että lopputulos on siistimpi kuin väleistä näkyvät pumpulit ovat piilossa. Ikkunat pysyvät kirkkaina ja viimeinenkin vieno vedon tunne on hävinnyt. Lisäksi työ oli helppo ja kevyt tehdä.

Keittiön ikkuna

Tänä vuonna lomailuamme ilahduttavat esikoistyttären ja hänen miehensä Nikolaksen kissat: Bagheera ja Nipsu. Ensimmäiseksi mainittu, kohta kymmenvuotias kisulainen liikkuu enimmäkseen ruokakupin ja auringonläiskien mukaan. Poikkeuksena kamarin ikkuna, josta se tarkkailee varpusia. Siitä on ollut aiemminkin täällä kuvia samoissa paikoissa ja olkoon nytkin. Nuorempi Nipsu on hankalampi saada kuvaan, sillä se pyrähtelee häntä pörrössä mielikuvitusleikeissään ylä- ja alakerran väliä.

Bagsu Pakkaspäivänn siesta

Bagsu kamarin ikkunan edessä

Nipsun silmä

Hyvää helmikuuta kaikille ja hyvää lomaa lomalaisille!

Toivottaa Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua II

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

1 Kamarin valaisin2 Sydän kynttilänjalat

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Vika ruusu

3 Lehtisydän
Lehtisydän

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

 

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Rauhaisissa huoneissa

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari
Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.
kamarin pöytä kesäliina
Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.
Radio ja kesäkukka
Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.
Kamarin työpöytä
Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.

Kesähuone

Kesähuoneen yöpöytä
Alkukesän ylellisyyttä on herätä ja nukahtaa sireenin tuoksuun.
Kesähuoneen naulakko
Vanhat hengarit ovat saaneet uuden naulakon.
Yläkerran parivuode
Näkymä päätyhuoneen kynnykseltä.

Ajatuksia lasten kasvamisesta

Mainitsin edellisessä artikkelissani isoäitini Mimmin. Sen jälkeen jäin miettimään hänen kohtaloaan; kuoli juna-asemalla 50-vuotiaana juostessaan väärän junan perään. Hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuoli alle kahden vuoden ikäisinä hinkuyskään. Suru oli niin suuri, että hän ja isoisäni Valtteri ottivat ottolapsen ­– kummitätini. Sen jälkeen syntyi äitini, tätini ja enoni.

Elämä 1900-luvun alussa oli kovaa verrattuna 2000-lukuun. Silti uskon, että yksi tunne oli yhtä katkeransuloinen kuin nytkin: jälkipolven noustessa omille, kauniille siivilleen. Se, jos mikä on äidin ja isän sydäntä pakahduttava tunne!

Esikoisemme on muuttanut omaan kotiinsa jo kuutisen vuotta sitten. Tosin hän soi etenkin minulle pehmeän laskun; huone tyhjennettiin vasta viime syksynä. Keskimmäinen muutti vastikään, sanoen, että: ”Äiti oikeasti, olen jo 25-vuotias. Tämän ikäisenä on ihan normaalia muuttaa pois.” Lisäksi nuorimmaiseni, kuopus ja pahnanpohjimmaiseni, muutti alakertaan. Näistä suurista muutoksista ja omistaan ylpeänä, syntyi alla oleva:

 On tullut aika, että

En olekaan enää kaikkivoipa äiti.

Se, jonka puhallus poistaa kivun.

Jonka syli karkottaa pahan mielen.

Ja jonka iltalaulu nukuttaa.

Minusta on tullut huomaamattani.

Nainen upeiden naisten rinnalle.

Minä synnytin teidät, te muokkasitte minut.

Asettamaan tulevaisuuden tarpeideni edelle.

Ja kun minusta tulee vanha.

Käperryn siipienne suojaan.

Toivoen, että koette minut edelleen.

Teitä – tyttäriäni – ylimaallisesti rakastavaksi.

Äidiksi.

Ulla Kuusimäki, 2017

 

Helmin hattu
Helmi-tädin hatulla ei ole oikeastaan mitään yhteyttä asiaan. Mutta, jos hänen sisarellaan ei olisi tyttärentyttäriä, sitä ei olisi ollut kukaan kuvaamassa.

Pakkaspääsiäinen

Lähdin Helmihuvilalle etukäteen purkaakseni kertynyttä työsumaa ja lämmittääkseni taloa ennen muiden tuloa. Kiirastorstaina vaihdoin pöytäliinat valkeisiin. Talven pölyt väistyivät rairuohon tieltä. Illalla Helmi täyttyi puheensorinasta ja naurusta. Puolisoni eli Helmin pehtoori, tyttäret, heidän kumppaninsa, Kaapo-koira, Nipsu- ja Bagsu-kisut tulivat. Helmi oli jälleen täynnä elämää.

Ruukut
Helmin pikkumaljakot ja meidän hääkukat pölyistä puhtaina.
Puput
Mummin pojantyttärilleen ostamat puput.

Talvi ei taittanut selkäänsä pääsiäisenä. Se piti otteestaan kynsin hampain kiinni. Yöpakkasten lisäksi jäätävä pohjantuuli kylmäsi kasvoja ja melkein vihloi takaraivossa. Pergolassa istuskelu jäi, mutta paljukauden avasimme ja nautiskelimme ulkoilmasta lämpimän veden höyrytessä.

Palju
Sireenimajan silmuja tuskin näki.

Kamariin katettu pääsiäisen illallinen pitkine pöytineen ja juhlakattauksineen kruunasi pyhänvieton. Kahvilla ja muhkealla yrttipuketilla marinoitu lammaspaisti sekä kastike olivat jälleen taivaallisia.

Mimmi
Isoäitini Mimmin kuva kamarin seinällä.
Kastikekulho
Vanha kastikekulho ja muut aarteet pääsivät jälleen juhlapöytään.
Pääsiäismuna
Unnan pääsiäistaidetta

Ehkäpä kaikki tuntuu Helmillä niin täydelliseltä siksi, että siellä on aiempi sukupolvien ketju tavallaan läsnä: lammasresepti on isäni, kamari isotätini, pöytäliina on äitini… Ja tietenkin: seurana kaikkein rakkaimmat ihmiset.

JK Tämän blogauksen artikkelikuva on Helmin, äitini ja tätini lähettämä kortti isoäidilleni ja enolleni.

 

Talviloma Helmihuvilassa

Kirjoittelen saunanjälkeisessä, ihastuttavan raukeassa olotilassa. Helmin blogi on ollut hiljaiselossa pari kuukautta kuten Helmihuvilakin. Onneksi Helmillä on aikaa olla itsekseen ja haltijoittensa kanssa.

Olemme kuopuksen ja esikoisen Bagheera-kissan kanssa viettämässä talvilomaa. Naapurin Meria oli tehnyt jo hyvissä ajoin ennen tuloamme kynsitulet ja keittiössä odotti miellyttävä lämpö. Oli ihastuttavan helppoa aloittaa täysitehoinen lämmitys. En voi kyllin kiittää häntä: muistan hyvin kerran, jolloin olen aloittanut lämmityksen hiljakseen -28 asteesta ja tehnyt nolla-asteisessa saunassa töitä pilkkihaalarit päällä!

Nautin eniten näistä kiireettömistä talviaamuista. Venyttelen ja torkun sängyssä kunnes täydellinen pimeä vaihtuu hämäräksi. Vedän villasukat jalkaan ja hipsuttelen hiljaa alakertaan. Annan jaloissani kehräävälle keltasilmäiselle kisulle aamupalan, laitan kahvin tulemaan ja sytyttelen kaikessa rauhassa tulen kamiinan. Praasun rapsahdellessa kuljen kahvikupin kanssa ikkunasta toiseen ja katselen päivän valkenemista.

Ajatukseni kiertyvät monesti ensi kesään, jolloin juhlimme konfirmaatiota ja vihkiäisiä. Helmi siis saa hengähtää. Ja ehkä on aikakin ottaa miettimistaukoa, sillä toissa vuonna uusimme ulkoportaat ja -oven ja viime kesänä oli ulkomaalauksen vuoro. Tosin ikuisuusurakkani eli ikkunoiden kunnostus jatkuu. ­Voi, kunpa olisi paremmat kelit pellavaöljymaalin kuivumiseen kuin viime vuonna!

Saatan ehkä jatkaa tämän loman aikana sisäportaikon lautalattian esille ottamista. Toisaalta, jos tulee hyvät ulkoilukelit, etsin monot naulojen repimisen sijaan. Vanhassa talossa parasta on, ettei ole kiire mihinkään. Se on säilynyt kohta sata vuotta ja harkitulla ylläpidolla se säilyy edelleen. Pitäähän myös tuleville sukupolville jättää tekemistä.

Selaillessani salin kirjahyllyä käteeni tarttui äitini Sanat matkaoppaana -kirja. Kirjamerkki avasi sivun, jonka sanoma sopii hyvin aatoksiimme Helmin kunnossapidosta:

”On totuttava etsimään totuutta pienestä, muuten saattaa perusteellisesti erehtyä suuressa.” Francois Marie De Voltaire

Nautinnollista helmikuuta! Alla kuvia yllä olevista hetkistä.

tuli-kaminaankukkakuppibagksu-kamarin-ikkunaaamuinen-aurinkoneidon-pa%cc%88a%cc%88kanerva

 

Tykkää tai kommentoi, palaute on parasta!