tunnelmia – Sivu 2 – Helmihuvila

Syyslomailua II

Published on 27.10.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

…

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Rauhaisissa huoneissa

Published on 21.6.201721.6.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari — Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.

kamarin pöytä kesäliina — Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.

Radio ja kesäkukka — Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.

Kamarin työpöytä — Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.

Kesähuoneen yöpöytä — Alkukesän ylellisyyttä on herätä ja nukahtaa sireenin tuoksuun.

Kesähuoneen naulakko — Vanhat hengarit ovat saaneet uuden naulakon.

Yläkerran parivuode — Näkymä päätyhuoneen kynnykseltä.

Ajatuksia lasten kasvamisesta

Published on 23.4.2017 julkaissut helmihuvilablog7 kommenttia

Mainitsin edellisessä artikkelissani isoäitini Mimmin. Sen jälkeen jäin miettimään hänen kohtaloaan; kuoli juna-asemalla 50-vuotiaana juostessaan väärän junan perään. Hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuoli alle kahden vuoden ikäisinä hinkuyskään. Suru oli niin suuri, että hän ja isoisäni Valtteri ottivat ottolapsen – kummitätini. Sen jälkeen syntyi äitini, tätini ja enoni.

Elämä 1900-luvun alussa oli kovaa verrattuna 2000-lukuun. Silti uskon, että yksi tunne oli yhtä katkeransuloinen kuin nytkin: jälkipolven noustessa omille, kauniille siivilleen. Se, jos mikä on äidin ja isän sydäntä pakahduttava tunne!

Esikoisemme on muuttanut omaan kotiinsa jo kuutisen vuotta sitten. Tosin hän soi etenkin minulle pehmeän laskun; huone tyhjennettiin vasta viime syksynä. Keskimmäinen muutti vastikään, sanoen, että: ”Äiti oikeasti, olen jo 25-vuotias. Tämän ikäisenä on ihan normaalia muuttaa pois.” Lisäksi nuorimmaiseni, kuopus ja pahnanpohjimmaiseni, muutti alakertaan. Näistä suurista muutoksista ja omistaan ylpeänä, syntyi alla oleva:

On tullut aika, että

En olekaan enää kaikkivoipa äiti.

Se, jonka puhallus poistaa kivun.

Jonka syli karkottaa pahan mielen.

Ja jonka iltalaulu nukuttaa.

Minusta on tullut huomaamattani.

Nainen upeiden naisten rinnalle.

Minä synnytin teidät, te muokkasitte minut.

Asettamaan tulevaisuuden tarpeideni edelle.

Ja kun minusta tulee vanha.

Käperryn siipienne suojaan.

Toivoen, että koette minut edelleen.

Teitä – tyttäriäni – ylimaallisesti rakastavaksi.

Äidiksi.

Ulla Kuusimäki, 2017

Helmin hattu — Helmi-tädin hatulla ei ole oikeastaan mitään yhteyttä asiaan. Mutta, jos hänen sisarellaan ei olisi tyttärentyttäriä, sitä ei olisi ollut kukaan kuvaamassa.

Pakkaspääsiäinen

Published on 18.4.201718.4.2017 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Lähdin Helmihuvilalle etukäteen purkaakseni kertynyttä työsumaa ja lämmittääkseni taloa ennen muiden tuloa. Kiirastorstaina vaihdoin pöytäliinat valkeisiin. Talven pölyt väistyivät rairuohon tieltä. Illalla Helmi täyttyi puheensorinasta ja naurusta. Puolisoni eli Helmin pehtoori, tyttäret, heidän kumppaninsa, Kaapo-koira, Nipsu- ja Bagsu-kisut tulivat. Helmi oli jälleen täynnä elämää.

Ruukut — Helmin pikkumaljakot ja meidän hääkukat pölyistä puhtaina.

Puput — Mummin pojantyttärilleen ostamat puput.

Talvi ei taittanut selkäänsä pääsiäisenä. Se piti otteestaan kynsin hampain kiinni. Yöpakkasten lisäksi jäätävä pohjantuuli kylmäsi kasvoja ja melkein vihloi takaraivossa. Pergolassa istuskelu jäi, mutta paljukauden avasimme ja nautiskelimme ulkoilmasta lämpimän veden höyrytessä.

Palju — Sireenimajan silmuja tuskin näki.

Kamariin katettu pääsiäisen illallinen pitkine pöytineen ja juhlakattauksineen kruunasi pyhänvieton. Kahvilla ja muhkealla yrttipuketilla marinoitu lammaspaisti sekä kastike olivat jälleen taivaallisia.

: Isoäitini Mimmin kuva kamarin seinällä.

: Vanha kastikekulho ja muut aarteet pääsivät jälleen juhlapöytään.

Pääsiäismuna — Unnan pääsiäistaidetta

Ehkäpä kaikki tuntuu Helmillä niin täydelliseltä siksi, että siellä on aiempi sukupolvien ketju tavallaan läsnä: lammasresepti on isäni, kamari isotätini, pöytäliina on äitini… Ja tietenkin: seurana kaikkein rakkaimmat ihmiset.

JK Tämän blogauksen artikkelikuva on Helmin, äitini ja tätini lähettämä kortti isoäidilleni ja enolleni.

Talviloma Helmihuvilassa

Published on 21.2.201721.2.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kirjoittelen saunanjälkeisessä, ihastuttavan raukeassa olotilassa. Helmin blogi on ollut hiljaiselossa pari kuukautta kuten Helmihuvilakin. Onneksi Helmillä on aikaa olla itsekseen ja haltijoittensa kanssa.

Olemme kuopuksen ja esikoisen Bagheera-kissan kanssa viettämässä talvilomaa. Naapurin Meria oli tehnyt jo hyvissä ajoin ennen tuloamme kynsitulet ja keittiössä odotti miellyttävä lämpö. Oli ihastuttavan helppoa aloittaa täysitehoinen lämmitys. En voi kyllin kiittää häntä: muistan hyvin kerran, jolloin olen aloittanut lämmityksen hiljakseen -28 asteesta ja tehnyt nolla-asteisessa saunassa töitä pilkkihaalarit päällä!

Nautin eniten näistä kiireettömistä talviaamuista. Venyttelen ja torkun sängyssä kunnes täydellinen pimeä vaihtuu hämäräksi. Vedän villasukat jalkaan ja hipsuttelen hiljaa alakertaan. Annan jaloissani kehräävälle keltasilmäiselle kisulle aamupalan, laitan kahvin tulemaan ja sytyttelen kaikessa rauhassa tulen kamiinan. Praasun rapsahdellessa kuljen kahvikupin kanssa ikkunasta toiseen ja katselen päivän valkenemista.

Ajatukseni kiertyvät monesti ensi kesään, jolloin juhlimme konfirmaatiota ja vihkiäisiä. Helmi siis saa hengähtää. Ja ehkä on aikakin ottaa miettimistaukoa, sillä toissa vuonna uusimme ulkoportaat ja -oven ja viime kesänä oli ulkomaalauksen vuoro. Tosin ikuisuusurakkani eli ikkunoiden kunnostus jatkuu. Voi, kunpa olisi paremmat kelit pellavaöljymaalin kuivumiseen kuin viime vuonna!

Saatan ehkä jatkaa tämän loman aikana sisäportaikon lautalattian esille ottamista. Toisaalta, jos tulee hyvät ulkoilukelit, etsin monot naulojen repimisen sijaan. Vanhassa talossa parasta on, ettei ole kiire mihinkään. Se on säilynyt kohta sata vuotta ja harkitulla ylläpidolla se säilyy edelleen. Pitäähän myös tuleville sukupolville jättää tekemistä.

Selaillessani salin kirjahyllyä käteeni tarttui äitini Sanat matkaoppaana -kirja. Kirjamerkki avasi sivun, jonka sanoma sopii hyvin aatoksiimme Helmin kunnossapidosta:

”On totuttava etsimään totuutta pienestä, muuten saattaa perusteellisesti erehtyä suuressa.” Francois Marie De Voltaire

Nautinnollista helmikuuta! Alla kuvia yllä olevista hetkistä.

Tykkää tai kommentoi, palaute on parasta!

Jäinen joulukuu

Published on 29.12.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Ehdimme olla Helmillä vuoden lopussa harmittavan vähän. Ohessa tallentamiani vuoden viimeisen kuukauden kallisarvoisia tunnelmia. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan lunta.

aamu — Aamun sininen hetki ennen päivän valkenemista. Toinen sininen hetki on illan tullessa.

Unihiekat karisevat silmistä viimeistään kylmällä verannalla. On hauska nähdä miten pakkanen on koristellut yön aikana verannan ikkunat.

la%cc%88kkipeltilyhty — Matalalla paistava aamuaurinko pehmentää jäänhuuruista tunnelmaa.

ja%cc%88a%cc%88kiteita%cc%88 — Jääkiteitä sementtiruukun reunassa.

ja%cc%88a%cc%88kukkia — Ulkoikkunoiden herkkiä jääkukkia.

rautakuuraa — Kuurankukkien pehmentämä pergolan rautakoriste.

lyhty — Auringonsäteiden osuessa kamarin peiliin, ne vahvistuvat ja valaisevat koko huoneen kuin kesäiltana.

kristallimalja — Kynttilän sijaan pikkumaljassa loistaa päivällä aurinko!

Illalla kylän ylle kaartuu huikaiseva syväsininen peitto tuhansine tähtineen. Hiljentyessäni katselemaan tätä pyörryttävää näkyä muistan aina kuinka pikkuruisia omat touhut ovat mittaamattoman tähtitaivaan alla.

ulkolyhty — Ulkoportaiden lyhty on kuin majakka, joka opastaa tuvan lämpöön.

Tummain metsäin ääriin valot

monet, kirkkaat tuikahtaa,

puhteen pitoon mökit, talot,

niin kuin ennen, jäädä saa.

Lauri Viljasen Ensi Lumi -runon säkeistö kuvastaa Helmen talvitunnelmaa illan tullessa. Yksittäistä koiran haukuntaa lukuun ottamatta päivän äänet hiljenevät.

Helmihuvila-blogin ensimmäinen vuosi on päättymässä. Kiitos, että olet käynyt vierailulla. Toivottavasti olet pitänyt! Lämmin kiitos myös kaikille tykänneille ja kommentoineille. Niistä jokainen on ilahduttanut kovasti.

Toivotan sinulle onnellista uutta vuotta. Sydämellisesti tervetuloa taas ensi vuonna Helmin sivuille.