Loma – Helmihuvila

Syyssonetti 2019

Published on 29.10.201929.10.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.

Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.

Omenahyve — Vaniljakastikkeen kanssa hyvää!

Saunan vilpola — Helmin ulkoportaat toimivat myös saunan vilpolana.

Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.

Makuutila — Yksi yläkerran unipaikoista.

Vanha mallinukke — Muistoja sisaruksista: Helmistä ja Hilmasta.

Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.

Syyssonetti

Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,

se seudun vaippahansa verhoaa,

on kaikki kelmeätä, harmajaa

ja päivä on jo kauan piillyt poissa.

Talvitunnelmia

Published on 13.3.2018 julkaissut helmihuvilablog12 kommenttia

Talvilomasta on vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta laitan tänne vielä lisää kohokohtia kuvamuistoina.

Auringonnousu — Loistelias punaisen karvas auringonnousu. Niin upea, että sitä kannatti mennä kuvaamaan yöpuvussa paukkupakkaseen.

Possupata — Talvisin Helmen ruokiin kuuluu pitkään uunissa muhinut possu.

Kristallilasin kukat — Unnan otokset laseista ovat mielenkiintoisia kuvakulmia kattauksesta.

Ruokapöytä — Kaikki kattauksessa on perittyä tai kierrätettyä uunivuokaa lukuun ottamatta. En löytänyt mistään vanhaa kahdeksan hengen vuokaa.

Talvinen pergola — Talvisessa pergolassa ei auringon laskiessa pahemmin istuskeltu; pakkanen laski lähes joka yö alle kahdenkymmenen asteen.

Auringonlasku — Talviloman viimeinen auringonlasku yllätti kauneudellaan, kun vein tiskivesiä kompostiin.

Kuu — Sisään mennessäni kuun kirkkaus verannan yläpuolella oli sadunomaista ympäröivää sinisyyttä vasten.

Helmikuun auringonnousu ja -lasku, kuu Helmihuvilan yllä ja mielessä kasvava kevään odotus toivat mieleen Kaarlo Sarkian Kehtolaulun:

Nukkua saat sinä tuulien pesään,

unestas ei meno päivien muutu.

Suvesta talveen, talvesta kesään

mahtava keinuu maailman tuutu.

Kiitos, kun luit ja kommenttisi on iloinen yllätys! Hyvää maaliskuun loppua, toivoo Helmihuvilan Ulla.

Syyslomailua II

Published on 27.10.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

…

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua I

Published on 20.10.201720.10.2017 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Ensimmäisenä lomapäivänä aamu valkeni lähes vastahakoisesti, viipyillen syksyn säkkipimeässä. Syyslomalaiseni, kuopukseni Unna, nukkui yläkerrassa teini-ikäisen syvää unta. Puut rätisivät keittiön kamiinassa kun tein töitä kamarin puolella.

Katsoessani ikkunasta huomasin horisontissa nousevan punaisen auringon. Väri oli viisaampien mukaan peräisin pienhiukkasista, jotka Ophelia-hurrikaani lennätti Portugalin metsäpaloista ja Saharan tomusta. Näky oli upea, vaikka sen syy palojen osalta on surullinen.

Toissa päivänä teimme retken, Road tripin, joksi Unna sitä kutsui. Alkumatkasta näimme muuttolinnut välietapillaan. Laulujoutsenten lisäksi pellolla oli satoja vesilintuja ja lisää tuli koko ajan. Pysähdyimme ja avasimme auton ikkunat; pulinan määrä oli uskomaton!

Jatkoimme matkaa Hollolan kirkonkylälle. Miljöötä hallitsi kaunis keskiaikainen kirkko ja kunnantupa, joka muistutti Mauri Kunnaksen Koiramäen kirjojen taloja. Kirkko on auki vain sunnuntaisin paitsi kesäaikana, joten ihastelimme rakennusta ulkopuolelta. Luimme hautausmaan vanhoja rautaristejä, kunnes kylmä tuuli ajoi meidän takaisin autoon. Ensi kesänä tulemme uudestaan katsomaan kirkon sisäpuolen!

Hollolan kirkko — Hollolan keskiaikainen kirkko

Matkatessamme eteenpäin huomasimme Tilamyymälä Pioni ja piironki/Kinnarin Tilan mainoksen. Siinä siis seuraava kohde ja minkälainen! Kuin karkkikauppa lapselle. Toinen toistaan kauniimpia kynttilälyhtyjä, astioita, kukkaruukkuja ja muita piensisustusjuttuja. Lisäksi tarjolla oli tilan omia tuotteita. Tänne palaamme. Ihan varmasti!

Tämä paita lähti kuopuksen mukaan.

Matka jatkui kohti Salpakangasta ja Fasetin Antiikkikeskusta. Toivoin löytäväni sieltä keittiön kattovalaisimen rikkoutuneen lasikuvun tilalle uuden vanhan. Valikoimaa oli jonkin verran, mutta kaikki olivat liian kaukana siitä mitä etsin. Unna löysi paljon kuvattavaa. Ulkoa ja sisältä.

Seuraavaksi keula kääntyi kohti kauppaa, josta valitsin etupäässä paikallisia lähituotteita. Paluumatkalla muuttolintujen määrä niiden välietapilla oli kasvanut entisestään. Niiden pulina kuului pimeässä Helmihuvilalle asti.

Talviloma Helmihuvilassa

Published on 21.2.201721.2.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kirjoittelen saunanjälkeisessä, ihastuttavan raukeassa olotilassa. Helmin blogi on ollut hiljaiselossa pari kuukautta kuten Helmihuvilakin. Onneksi Helmillä on aikaa olla itsekseen ja haltijoittensa kanssa.

Olemme kuopuksen ja esikoisen Bagheera-kissan kanssa viettämässä talvilomaa. Naapurin Meria oli tehnyt jo hyvissä ajoin ennen tuloamme kynsitulet ja keittiössä odotti miellyttävä lämpö. Oli ihastuttavan helppoa aloittaa täysitehoinen lämmitys. En voi kyllin kiittää häntä: muistan hyvin kerran, jolloin olen aloittanut lämmityksen hiljakseen -28 asteesta ja tehnyt nolla-asteisessa saunassa töitä pilkkihaalarit päällä!

Nautin eniten näistä kiireettömistä talviaamuista. Venyttelen ja torkun sängyssä kunnes täydellinen pimeä vaihtuu hämäräksi. Vedän villasukat jalkaan ja hipsuttelen hiljaa alakertaan. Annan jaloissani kehräävälle keltasilmäiselle kisulle aamupalan, laitan kahvin tulemaan ja sytyttelen kaikessa rauhassa tulen kamiinan. Praasun rapsahdellessa kuljen kahvikupin kanssa ikkunasta toiseen ja katselen päivän valkenemista.

Ajatukseni kiertyvät monesti ensi kesään, jolloin juhlimme konfirmaatiota ja vihkiäisiä. Helmi siis saa hengähtää. Ja ehkä on aikakin ottaa miettimistaukoa, sillä toissa vuonna uusimme ulkoportaat ja -oven ja viime kesänä oli ulkomaalauksen vuoro. Tosin ikuisuusurakkani eli ikkunoiden kunnostus jatkuu. Voi, kunpa olisi paremmat kelit pellavaöljymaalin kuivumiseen kuin viime vuonna!

Saatan ehkä jatkaa tämän loman aikana sisäportaikon lautalattian esille ottamista. Toisaalta, jos tulee hyvät ulkoilukelit, etsin monot naulojen repimisen sijaan. Vanhassa talossa parasta on, ettei ole kiire mihinkään. Se on säilynyt kohta sata vuotta ja harkitulla ylläpidolla se säilyy edelleen. Pitäähän myös tuleville sukupolville jättää tekemistä.

Selaillessani salin kirjahyllyä käteeni tarttui äitini Sanat matkaoppaana -kirja. Kirjamerkki avasi sivun, jonka sanoma sopii hyvin aatoksiimme Helmin kunnossapidosta:

”On totuttava etsimään totuutta pienestä, muuten saattaa perusteellisesti erehtyä suuressa.” Francois Marie De Voltaire

Nautinnollista helmikuuta! Alla kuvia yllä olevista hetkistä.