Helmin huoneissa

Minulta on kyselty sisäkuvia Helmistä ja lupailin siitä potpurria. Kuvien jälkeen sisustus on muuttunut paikka paikoin, sillä Helmi on jatkuvassa muutoksessa, kunnostamisen, vuoden aikojen ja haltijansa kokeilunhalujen mukaan.

Veranta

Verannan väri on sininen. Talvisin se somistellaan taljoin ja vanhoin suksin, kesäisin siellä on kukkia vanhoissa puristelasimaljakoissa, pulloissa, kannuissa ja kankaissa. Lyhdyt ovat olennainen osa verannan sisustusta: illan hämärtyessä se valaistaan lyhdyillä.

Tupa eli keittiö

Vihreä tupa on kokenut suurimman muodonmuutoksen käsissämme. Vanhat hieman silmissä vilkkuvat tapetit vaihdettiin rauhallisempiin ja 70-luvun suuret lastulevystä tehdyt astiakaapit purettiin seiniltä. Ohessa kuva välimuodosta ennen nykyistä sisustusta. Ennen kaappien kätköissä olleet esineet ovat esillä, vanhoissa mausteikoissa on tuoreita käyttöyrttejä ja -mausteita. Ystäviltämme saatu vihreä puulaatikko on välillä täynnä herukkamehupulloja, välillä leipiä. Miehen tädin jäämistöstä saadusta 70-luvun myrkynvihreästä kulmakaapista tuunasimme vetimen vaihdolla, yläoven poistolla ja maalilla tupaan sopivan. Tuvan pöydällä on lasikuvun alla aina keksejä kahvitauon varalle. Ne kuuluvat pakollisiin hemmottelu- ja tunnelmointihetkiin.

Sali eli kamari

Sali, kuten Helmin aikaan kamaria kutsuttiin, on ruskea. Isäni kunnosti ja tapetoi sen aikanaan ja se on täydellinen niin. Kamaria hallitsee Helmi-tädin ompelimosta peräisin oleva sovituspeili. Se luo tilan tuntua ja vahvistaa kynttelikön valon moninkertaisesti iltaisin. Vanhaa kamiinaa kutsumme vanhaksi piiaksi: se on kelistä riippuen aikamoisen oikukas. Vanhat matkalaukut ovat oivallisia säilytyspaikkoja vanhoille lehdille ja postikorteille, niiden sisällöt on kahvoissa ”osoitelappuina”. Kamari on huvilan aikakone: siellä on helppo siirtyä mielessään toiseen aikaan, vuosikymmenien taakse. Teen erilaisia somistuksia vanhoista tavaroista, muistoksi menneestä. Kamari on myös kynttiläillallisten paikka: välillä kaksin, välillä isommalla porukalla. Tuvassa tehdään ruokaa hitaasti ja kamarissa siitä nautitaan pitkään.

Ullakko eli yläkerta

Täällä on iloisesti esillä kaikki värit: sekä tekstiileissä että isäni tauluissa! Isäni eläessä puolet ullakosta oli ateljeena, nyt se on rauhoitettu lepoon. Täällä luetaan, katsotaan elokuvia, piirretään, torkutaan päiväunia ja nukutaan kun nukuttaa. Ehkäpä siksi täältä ei ole kuvia. Pitänee ottaa ja esitellä myöhemmin.

Touko-kesä 2015_Kesäveranta
Verannalla kukkii aina. Jos ei maljakoissa niin ainakin tekstiileissä.
Helmi_veranta
Näissä tuoleissa on juotu monet hyvt aamukahvit ja vilvoiteltu saunan jälkeen.
Keittiö ennen
Välimuoto ennen lopullista sisustusta.
Syksy 2015_Keittiö1
Kaikki kauniit vanhat esineet silmien ilona.
Uusvanhaksi tuunattu keittiön kaappi
Vanhasta 70-lukulaisesta tehtiin vieläkin vanhemman näköinen.
Elokuu 2016_Keittiönpöytä
Kuka on syönyt keksit?

 

Kesäkuu 2014_Helmi_keksilähis
Hemmottelua kahvin kanssa.

 

Kamarin peili
Helmi-tädin ompelimon sovituspeili.
Talvi 2013–14_Kamarin matkalaukut
Vanhat matkalaukut ovat mainioita säilytyspaikkoja.
Touko-kesä 2015_Pitsiliina ja lasit
Sommitelmia muistoista.
Illallinen salissa
Kaiken touhun jälkeen pitää nautiskella.
Kesähuone kopio
Kesähuoneen ikkunasta näkyy tuomi.

Kesähuone eli neidon kammari

Isäni kunnosti huoneen aikanaan minulle ja nimesi sen suloisesti neidon kammariksi. Huoneen väri on rosa. Vuotanut vanha katto teki vesivahinkoja sen tapetteihin, joten se on ollut pari vuotta hitaan muutoksen kohteena. Puulla olleet tukipuut on maalattu tummiksi ja listat kuullotettu vaaleiksi. Huone ei ole eristetty, joten viime syksynä tilatut tapetit odottavat kuivia kelejä, jotta muodonmuutos saadaan valmiiksi. Siitä sitten myöhemmin lisää.

 

Mainokset

Helmi Maalla-lehdessä

Eilen ilmestyi Maalla-lehti, jossa on aivan ihastuttava juttu Helmistä. Myönnettäköön, että en ensin tunnistanut Helmin verantaa kansikuvasta – se oli niin hienonnäköinen!

Juttu tehtiin viime vuoden viimeisinä kesäpäivinä juuri ennen kuin lehdet alkoivat punertua ja luonto vaipua talviuneen. Olin kovasti otettu, kun Helmistä haluttiin tehdä tarina lehteen. Olinhan niin monesti kuolaten katsellut sen sivuilta taloja ja sisustuksia! Ja tulen jatkossakin katselemaan.

Vähän nolottaa, mutta rehellisesti myönnän, että suursiivous oli tehty hyvissä ajoin. Miestä harmitti, kun ei saatu kesäprojektia eli uusia ulkoportaita ihan valmiiksi. Tulin Kaapo-koiran kanssa päivää ennen toimittajan ja kuvaajan tuloa. Silmät poukkoilivat tuloiltana sinne tänne ja mieli teki fiksata vähän joka nurkkaa, kunnes päätin lopettaa ennen aloittamista. Helmi on tehty elämistä varten eikä fiiniksi edustustaloksi. Niinpä olin aamulla rikkaruohojen kitkemishommissa toimittajan ja kuvaajan ajaessa talon taakse.

Valokuvaaja Pauliina Aaltonen oli todella taitava. Hän sai vangittua kuviinsa Helmin rauhoittavan, viipyilevän ja seesteisen hengen käsittättömän hyvin. Toimittaja Taina Vuohelainen taas onnistui tavoittamaan tekstissä oikean tunnelman ja sielun. Kokonaisuus on niin autenttinen, että melkein kuulen korvissani keittiön kellon raksutuksen.

Kaapo valloitti molemmat, flirttaili omalla hieman hönöllä koiramaisella tavallaan ja osoittautui erinomaiseksi malliksi. Se jaksoi olla joka otoksessa paikallaan niin kauan, kunnes valokuvaaja antoi luvan mennä. Itse asiassa se taisi luulla, että juttu tehtiin siitä. Lehdessä Kaapo-kuvia on murto-osa. Ihme, että noinkin monta kuvaa ilman Kaapoa on löytynyt!

Olen hämmentynyt uskomattoman hienosta palautteesta, jota olen saanut Helmistä eri foorumeista. Minulle Helmi on juuret, yhteys sukuni menneisiin sukupolviin ja rauhoittava sielunkoti. Se, että muutkin näkevät siinä hienoa, antaa kummasti lisäpotkua Helmin kunnostus- ja ylläpitotöihin.

Minulta on kyselty kuvia Helmin sisätiloista. Etsinpä ensi kerraksi kuvia enemmän sisältä.

Lyhtyjä ja maalaamista

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.

Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.

Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.

Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.

Toinen uusi lyhty
Pääsiäisen narsissit

 

Uusi lyhty
Yksi uusista pitsilyhdyistä
Mehupullot
Pian pääsee tekemään mehua mustaherukan lehdistä!
Ovet ennen
Ovet ennen
Poistosta löydetty vedin
Poistokorivedin
Ovet nyt
Ovet valmiina

 

Paljuilua

Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.

Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.

Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.

Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.