Sanoja ja kuvia 1920-luvulla rakennetusta pikkuruisesta huvilasta Hämeessä, myöhäiskeskiaikaisen Mertien varrella.
Laittelen vapun aatonaattona kuvamuistoja pääsiäisestä. Tänä vuonna maamme rikkaus – vuoden aikojen vaihtelu – oli upeasti läsnä. Saimme seurata kuinka talvi koitti kylmin kourin laittaa vastaan keväälle. Yöt painuivat kunnolla pakkaselle, päivisin aurinko ja paluumuuttoa… Lisää
Kokonainen vuosi on vierähtänyt edellisestä julkaisustani! Siinä kerroin viime vuoden pääsiäisestä ja sen verkkaisesta tunnelmasta. Hyvä niin, sillä tarvitsin voimani ja energiani loppuvuodeksi Espoon Karhusaaren Sinebrychoffien kaupunkimaatilan henkiin herättämiseen. Pro Karhusaari -yhdistyksen silloisena puheenjohtajana sain… Lisää
Pääsiäiseen mahtui tien tulvimista, auringon paistetta ja vaakasuoraa rännän vihmomista. Kevään merkkejä löytyi kuitenkin kaikkialta. Otimme rennosti, taivasteltiin ja syötiin herkullista ruokaa. Ei annettu edes vesipumpun ja lämminvesivaraajan temppuilun häiritä, vaan paljuiltiin illan hämärässä. Tänä… Lisää
Helteitä ei paljon pidelty tänä kesänä Helmillä, vietimme niitä järven rannassa. Alla oleva kuva Kaaposta kuvaa hyvin sitä, miten hellepäivää peltojen keskellä voi viettää.
Pikkuruinen puutahamme ottaa uuden omakseen pikkuhiljaa tai hylkää sen surutta. Tämän aidakkeen villiviini ja ruusu hyväksyivät joukkoonsa.
Herukkasato oli onneksi parempi kuin viime vuonna. Nuorennusleikkaus auttoi satavuotiaita pensaita jonkin verran. Kun näin, etteivät Helmin herukat kuole leikkelystä, uskallan leikata reilummin jäkälöityneitä oksia.
Syyskuun puolessa välissä herkuteltiin perinteistä lammaskaalia pergolassa. Aurinko lämmitti ja toi kesäpäivät mieleen. Tuolloin näin myös ensi kertaa tuplasateenkaaren, jonka onnistuin miten kuten tallentamaan.
Sieniä on tähän mennessä löytynyt hyvin vähän. Toisaalta metsästä löytyy aina jotakin mukaan. Mielenrauhan lisäksi esimerkiksi sammal- ja jäkäläkuvia.
Ruosteessa on romantiikkaa. Ruosteiset tavarat kertovat katoavaisuudesta, kuinka vahvinkin rauta ja arkisinkin asia muuttuu vanhetessaan hauraaksi kauneudeksi.
Syysväreihin muuntuva villiviini ja verannan suojissa asustava pelakuu sointuvat syksyllä hienosti yhteen.
Heräsin taianomaiseen kekriaamuun syys-lokakuun vaihteessa. Teimme talkoilla puita talveksi ja siivosimme Helmin talveen.
Vaikka hansaruusu ei kuulu perinteisiin sadonkorjuun kasveihin, valitsin sen artikkelikuvaksi, koska odotan sen kukkia aina yhtä innokkaasti kuin herukoita. Alun perin Helmillä oli vain hyötykasveja. Ruusut, sireenit, jasmikkeet ja tulppaanit ovat isäni 1980-luvulla istuttamia. Niiden kukat ovat jokavuotinen rakas tervehdys isältäni.
Tänä kesänä tein oman kukkalisäykseni aiemmin tuotujen sini- ja helmililjojen lisäksi. Katsotaan, miten Kinnarin tilan Pioni ja piironki -myymälästä hankittu pioni viihtyy isän ruusujen kanssa. Jos se menestyy, voisin hankkia vielä toisenkin!
Kuivan kesän vuoksi herukkasato oli melko pieni. Etenkin kun rastaat olivat syöneet suurimman osan punaisista. Ovat tainneet tottua oksiin ripustettuihin cd-levyihin. Ensi vuonna on keksittävä jotakin uutta. Verkkoja en käytä. Jaan mieluummin marjat lintujen kanssa kuin, että verkottaisin puskat surmanloukuiksi. Onneksi karviaiset säästyivät tänä vuonna supikoirilta! Pihatuolit pensaan ympärillä taisivat olla tarpeeksi outoja öisille marjaroistoille.
Marjastamisen yhteydessä tein mustaherukoille nuorennusleikkuun; poistin vanhat, huonosti marjoneet ja lyhensin liian pitkät. Isäni ohjeilla Helmin satavuotiaat pensaat ovat säilyneet tuottavina. Leikattujen oksien lehdistä tein mehua. Kivennäisveteen sekoitettuna tämä on parhainta kuplavettä!
Mehumaijaan riitti tänä vuonna vain yksi maijallinen herukoita, kun yhdistin punaiset ja mustat. Onneksi on jäljellä viime vuoden mehuja, jotta talven mehutarve tulee täytettyä. Keittiöön tulvahti hento jouluinen tuoksu, kun maustoin mehun inkiväärillä, kanelilla ja kardemummalla. Suurin osa tästä erästä juodaan joulunaikaan glöginä. Karviaiset hilloan tyttärien toiveiden mukaisesti.
Mehumaija putsattu odottamaan ensi kesää. Kiitos Helmi sadosta, jota nautiskellaan tulevien syyspimeiden ja kaamoksen aikana! Kiitos Unna kauniista kuvista!
Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.
Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.
Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:
Tuoksua, silmujen mettä,
säveltä päivä on.
Saartaa sinistä vettä
vihreys nurmikon.
Lämmössä hiljaisen pihan,
äärellä portaiden,
paisuvat nähteni ihan
ummut sireenien.
Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.
Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla
Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.
Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.
Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.
Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.
Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!
Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.
Järjestin Helmihuvilan kirjeitä aikajärjestykseen ja löysin Helmi-tädin kirjoittaman kirjeen sisarentyttärelleen sotavuonna 1944. Kenttäpostin vastaanottaja lotta Sirkka Lepistö oli tätini.
Ensiksikin kiinnitin huomioni kirjeen päiväykseen: ”Helmilä”! Ihastuttava! Miksei äiti kertonut kuinka Helmi-täti kutsui itse huvilaansa? Tämä pitää ottaa käyttöön uudelleen.
Toiseksi kirje inhimillisti Helmi-tädin, jota en ole itse koskaan tavannut. ”Tässä vähän asutussa talossa on kaikki rempallaan…” Voi, kuinka monesti olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tehnyt tai ole ollut enemmän.
Kolmanneksi – herukkapensaat. Helmi-täti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan keräämässä herukkasatoa. Ihan kuten minä teen äitini jälkeen yli seitsemänkymmenen vuoden päästä. Pensaiden tuhkaaminen, lannoittaminen, karsiminen ja sadon kerääminen sai kirjeen myötä uutta syvyyttä. Se on osa Helmilän perinnettä samoin kuin marjojen maijaaminen ja hilloaminen. Minä olen osa äitini suvun naisten sukupolvien ketjua.
On hienoa olla osa jatkumoa, jotakin suurempaa. Tehdä asioita, jotka vanhempani ovat opettaneet minulle ja opettaa niitä omalle jälkikasvulle. Perinteet luovat turvallisuutta, pysyvyttä muuten jatkuvan muutoksen elämässä. Ja tästä mieleeni tulee Uuno Kailaan Karavaani-runo: ”Näin uusia polvia entiset saattelevat…”
Alla Helmin kirje kokonaisuudessaan. Taustaksi nuoremmille polville: samassa kuussa liittoutuneet olivat vallanneet Firenzen ja vapauttaneet Pariisin. Suomi oli sodassa vielä kuukauden verran. Helmi oli kirjeen kirjoittamishetkellä 54-vuotias.
Sirkka hyvä
Kiitos kortistasi! Anteeksi, kun minulla ei ole tullut sinulle kirjoitettua. Nytkin kovassa aamukiireessä pistän huonolla kynällä. Näin asumattomassa talossa on kaikki rempallaan, kynätkin ym. Maanantaina tulee kaksi viikkoa kun tulin.
Kiitos kortista, jonka sain. Hilkka oli sen kääntänyt tänne. On se hauskaa kun pääset pois. On ikäväkin sinulla yksin siellä olla, kun mekin aina vaan ikävöidään eikä se mene mielestä pois, kun kaikki meni niin äkkiä ja aavistamatta.*
Menen Helsinkiin 29–30 päivien paikkeilla. Vuokran maksuunkin täytyy mennä ja taas töitä tekemään. Nyt olen marjastanut pensaita. On touhua ollut, ei ole lepoa ollut. Se olisi tarpeeseen, vaan täytyy aina yrittää niin kauan kun täällä armon ajassa olemme. Täytyy aina kuolemaakin muistaa, se voi tulla kenelle vaan ja millä hetkellä. Koita hoitaa itseäsi, että pysyt terveenä ja muista tärkeintä, mikä on ihmisen päämäärä. Lopetan, on kiire postiin.
Voi oikein hyvin. Näkemiin Helmi
*Hilkka oli äitini. Isoäitini, Helmin sisko ja Sirkan ja Hilkan äiti kuoli sydänkohtaukseen Lahden juna-asemalla.
Tänä eriskummallisena aikana aika kulkee kuten ennenkin. Kevät tulee ja kukkaloisto. Tulee mieleen Aila Meriluodon Toukokuulta-runo:
Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat…
Kaikissa kukissa on omat muistonsa. Vuokot kuuluvat lapsuuteen, kun kävimme täällä kevättalkoissa. Maa oli niistä sinivalkoinen. Tulppaanit ovat rakkaita tervehdyksiä 25 vuotta sitten poismenneeltä isältä. Helmililjat Onni-koira polki autossa tassuihinsa, kun murtautui kauppareissun aikana kuljetuskopistaan. Ja voikukat – ne olkoon pörriäisten ilona!
Kesä on tulossa – ihanaa!
Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.
Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.
Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.
Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.
Syyssonetti
Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,
se seudun vaippahansa verhoaa,
on kaikki kelmeätä, harmajaa
ja päivä on jo kauan piillyt poissa.
Talvella saa huviloida rauhassa Helmi-huvilan sisätiloissa. Valoisa aika on talvisin kovin lyhyt. Ja jos se on, kuten tänä vuonna talvilomalla, pääosin sumuisen samea, sisällä oleminen on äärimmäisen mieluisaa. Ulkoilu keskittyy lähinnä lyhtykynttilöiden sytyttämiseen pimeän tullen ja vilvoitteluun ulkoportaikossa saunan jälkeen. Myös vierailut ulkohuussiin lyhenevät pakkasten rapsakkuudesta riippuen joko lyhyeksi tai hyvin lyhyeksi.
Talvilomalla on hyvää aikaa siivoilla Hilma-tädin Amerikan arkkuja ja perata piirongin laatikoiden perukoita. Aikamatka menneisyyteen oli jälleen kerran sekä hellyttävä että uutta tietoa täynnä. Esimerkiksi se, että Helmi-täti vietti usein joulut Helmilässä, kuten hän itse huvilaansa kutsui, oli minulle ihan uutta.
Kotiin tuomisiksi kertyi taas kasapäin vanhoja kortteja ja kirjeitä, jotka järjestän aikajärjestykseen. Niitä on kyllä ihan kaikkialla Helmissä. Niitä löytyi jopa pärekatosta, joka jätettiin peltikaton aluskatteeksi. Onneksi kattomiehet keräsivät aarteet talteen.
Nurkkien siivoaminen ei ole kovin kuvauksellista, mutta muutamia kuvia oleskelusta tuli otettua mukaviksi muistoiksi. Seuraavan kerran, kun palaamme Helmi-huvilaan olemme jo kaivatussa keväässä.
Olen ollut puolisen vuotta hiljaa Helmihuvilan blogissa. Piti tehdä tiliä tähänastisesta elämästä. Piti yrittää ymmärtää missä kohdin tätä elämää kuljenkaan.
Tyhjentyvä pesä
Keskimmäinen tytär muutti omaan osoitteeseen valmistuttuaan Rovaniemeltä ja esikoisestamme tuli rouvasihminen. Käsissä oli tyhjä huone ja häihin hankitut seitsemänkymmentä vanhaa haarukkaa ja veistä. Ensimmäiset nuolet on lähetetty matkaan, toteaisi Kahlil Gibran. Sinkoutukaa onnellisesti rakkaat, toivon minä. Nuorimmaisin on muuttanut alakertaan isosiskojen tyhjäksi jääneisiin huoneisiin. Hänenkin lähtö on edessä nopeammin kuin haluan ajatella. Mutta ei vielä!
Isovanhemmiksi!
Pehtoorista ja minusta tulee ensi vuoden alussa isovanhemmat. Olemme kasvaneet ajatukseen tyttäremme masun kasvamisen myötä. Haikeus lasten kasvamisesta ja tyhjentyvästä pesästä on muuttunut ihmetykseen tulevasta ensimmäisestä lapsenlapsesta. Pian saan taas lukea satuja!
Itsenäisyyspäivä 2018
Tulin huvilan lämmitykseen vuorokautta ennen pehtooria ja Unna-kuopusta. Mahtavaa olla täällä nyt: elämä muuttuu, Helmi säilyy. Pehtoorin ja minun kihlajaisista on tänään 31 vuotta. Olen kiitollinen, että Helmin lisäksi rinnallani on ihminen, joka elää ja jakaa tämän muuttuvan elämän kanssani.
Alla tämän päiväisiä Helmi-tunnelmia.
Näihin tunnelmiin ja hyvää joulunalusaikaa kaikille!
Toivoo Helmin Ulla
Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.
Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)
Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.
Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.
Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.
Hyvää huhtikuuta lukijani!
Ulla
JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.
Australia to Finland... from start to Finnish
Hirsitalon kunnostusta, kuokkimista, kokkailua ja käsitöitä
Kahden kodin sisustusblogi | Interior decoration blog
Mummon puuhailuja lapsuusmaisemissaan
Unelmia, remontointia ja pitkiä iltoja
Remontointi, sisustus & askartelu
Vanhan talon kunnostusta ja eloa haja-asutusalueella
... on henkilökohtainen blogini, joka sisältää ajatuksia ja välähdyksiä elämästä, kodista, sisustuksesta, remontoinnista, tuunauksesta, puutarhasta ja koirista. Ja mitäpä se olisi elämä ilman hyvää ruokaa ja juomaa?
rentoa elämää romanttisessa rintamamiestalossa
Esikoiskirjailija pohtii runoutta, kirjoittamista ja maailmankaikkeutta.
Sanoja ja kuvia 1920-luvulla rakennetusta pikkuruisesta huvilasta Hämeessä, myöhäiskeskiaikaisen Mertien varrella.
– elämää tosi vanhan talon kanssa
Puutarhanhoitoa, mökkeilyä ja nikkarointia
Elämää vanhassa maalaistalossa
Makean veden helmiä keski-ikäisen naisen helminauhassa
Helmihuvila 