helmihuvilablog

Pehtoorin portaat

Published on 13.6.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Helmilässä on ollut aiemmin kaksi ulkoporrasversiota. Alkuperäiset olivat suoraan eteen ja isäni tekemät kääntyivät ulostullessa vasemmalle. Sisääntultaessa käveltiin kunniakierros, koska huussista ja autolta tullaan talon toiselta sivustalta. Aika nautti isäni portaat lahoiksi ja pergolan valmistuttua kiepin omituisuus korostui entisestään: portaat olivat väärään suuntaan.

Sisääntulon uusiminen alkoi kiveyksen teolla. Helmilässä se on rankkaa puuhaa, sillä maassa tuntuu olevan pääasiassa erikokoisia kiviä. Halusimme edelleen katoksellisen portaikon, jotta sade ei ropise heti niskaan kun oven avaa.

Vaihdoimme ulko-oven ikkunalliseen, jotta verannalle saatiin lisää luonnonvaloa. Katsoimme aluksi vanhoja kunnostettuja ovia, mutta sellaisen hinta olisi nostanut kustannukset tuplaksi. Perusmökkiovimalli sopi hyvin eristämättömän verannan oveksi. Sen hinta oli murto-osa alkuperäisistä ja Helmi Kallio-kilven kanssa se näyttää vanhemmalta kuin onkaan.

Portaat tehtiin kuusipuusta ja käsiteltiin Roslagin mahongilla. Tumma väri on fiksu, sillä keväisin jäät sulavat nopeasti auringon paisteessa. Uusintakäsittely tehdään joka toinen vuosi ja bonuksena tulee mahtava tervan tuoksu.

Mieheni, jota pehtooriksikin Helmilässä kutsun, suunnitteli uuden katoksen isäni katosta kunnioittaen ja pergolaan sopien. Portaikossa hän hyödynsi appiukoltaan jääneitä listoja. Portaikon maalaus tehtiin talon muun ulkomaalauksen jälkeen . Näin saimme sen värit fiksattua yksityiskohtiaan myöten kokonaisuuteen sopivaksi. Tämä kevät oli aiemmista poiketen pellavaöljymaalarin aikaa ja saimme portaikon maalauksen vihdoin valmiiksi!

Villiviini on ottanut omakseen uudet rakennelmat eikä portaikkoa heti huomaa uudeksi. Se onkin mottomme Helmilää kunnostettaessa: uudet jutut istuvat niin hyvin, että ne tuntuvat olleen iät ajat paikoillaan.

Juttua herukkapensaista

Published on 30.5.2018 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Järjestin Helmihuvilan kirjeitä aikajärjestykseen ja löysin Helmi-tädin kirjoittaman kirjeen sisarentyttärelleen sotavuonna 1944. Kenttäpostin vastaanottaja lotta Sirkka Lepistö oli tätini.

Ensiksikin kiinnitin huomioni kirjeen päiväykseen: ”Helmilä”! Ihastuttava! Miksei äiti kertonut kuinka Helmi-täti kutsui itse huvilaansa? Tämä pitää ottaa käyttöön uudelleen.

Toiseksi kirje inhimillisti Helmi-tädin, jota en ole itse koskaan tavannut. ”Tässä vähän asutussa talossa on kaikki rempallaan…” Voi, kuinka monesti olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tehnyt tai ole ollut enemmän.

Kolmanneksi – herukkapensaat. Helmi-täti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan keräämässä herukkasatoa. Ihan kuten minä teen äitini jälkeen yli seitsemänkymmenen vuoden päästä. Pensaiden tuhkaaminen, lannoittaminen, karsiminen ja sadon kerääminen sai kirjeen myötä uutta syvyyttä. Se on osa Helmilän perinnettä samoin kuin marjojen maijaaminen ja hilloaminen. Minä olen osa äitini suvun naisten sukupolvien ketjua.

On hienoa olla osa jatkumoa, jotakin suurempaa. Tehdä asioita, jotka vanhempani ovat opettaneet minulle ja opettaa niitä omalle jälkikasvulle. Perinteet luovat turvallisuutta, pysyvyttä muuten jatkuvan muutoksen elämässä. Ja tästä mieleeni tulee Uuno Kailaan Karavaani-runo: ”Näin uusia polvia entiset saattelevat…”

Alla Helmin kirje kokonaisuudessaan. Taustaksi nuoremmille polville: samassa kuussa liittoutuneet olivat vallanneet Firenzen ja vapauttaneet Pariisin. Suomi oli sodassa vielä kuukauden verran. Helmi oli kirjeen kirjoittamishetkellä 54-vuotias.

Sirkka hyvä

Kiitos kortistasi! Anteeksi, kun minulla ei ole tullut sinulle kirjoitettua. Nytkin kovassa aamukiireessä pistän huonolla kynällä. Näin asumattomassa talossa on kaikki rempallaan, kynätkin ym. Maanantaina tulee kaksi viikkoa kun tulin.

Kiitos kortista, jonka sain. Hilkka oli sen kääntänyt tänne. On se hauskaa kun pääset pois. On ikäväkin sinulla yksin siellä olla, kun mekin aina vaan ikävöidään eikä se mene mielestä pois, kun kaikki meni niin äkkiä ja aavistamatta.^*

Menen Helsinkiin 29–30 päivien paikkeilla. Vuokran maksuunkin täytyy mennä ja taas töitä tekemään. Nyt olen marjastanut pensaita. On touhua ollut, ei ole lepoa ollut. Se olisi tarpeeseen, vaan täytyy aina yrittää niin kauan kun täällä armon ajassa olemme. Täytyy aina kuolemaakin muistaa, se voi tulla kenelle vaan ja millä hetkellä. Koita hoitaa itseäsi, että pysyt terveenä ja muista tärkeintä, mikä on ihmisen päämäärä. Lopetan, on kiire postiin.

Voi oikein hyvin. Näkemiin Helmi

^*Hilkka oli äitini. Isoäitini, Helmin sisko ja Sirkan ja Hilkan äiti kuoli sydänkohtaukseen Lahden juna-asemalla.

Pääsiäismuistoja

Published on 4.4.20184.4.2018 julkaissut helmihuvilablog7 kommenttia

Kirjoittaessani tätä Helmihuvila on hiljentynyt pääsiäisen puheenporinasta ja touhuista. Haikeana ajattelen, kuinka Helmin lämmin tunnelma ruoan tuoksuineen on viilentynyt – pikkuhuvila on vaipunut uneen. Kolmeen päivään sisältyi ihania nauruntäyteisiä, aurinkoisia aamiaisia, kevättä lupailevia kirkkaita päiviä ja herkullisia illallisia pakkasenkylmissä täysikuun valaisemissa öissä.

Orvokkeja ja laventelia — Asettelin tuvan hyllyille vanhoja pääsiäiskoristeita.

Pääsiäiskukko — Tämän kukon taiteilin kansakoulussa.

Munasilma — Unna piirsi pari vuotta sitten kananmunalle silmän.

Kokeilen joka pääsiäinen jotain uutta ja nyt se oli päiväkahvipöydän Raw ’n Moren raakakakku. Passion-suklaakakku oli niin täyteläistä, että jaksoimme sen voimin aina illalliseen asti. Jopa minä, joka en pidä makeista, ihastuin siihen kovasti! (Eikä tämä ollut maksettu mainos, vaan spontaani kehu ostetusta kakusta.)

2. kpl Ebban kakku — Pääsiäisen herkkukakku

Pitkäperjantain illallinen tehdään pitkällä kaavalla, kaikessa rauhassa. Isäni ohjeen mukaan tehtyyn lampaaseen kuuluvat valkosipulin lisäksi tuore timjami, itse kuivattu minttu, rakuuna ja salvia vahvan kahvin ja hunajan sekoituksessa. Näiden tuoksut kuuluvat pääsiäiseen samoin kuin piparkakkutaikinan tuoksu jouluun. Jenna ja Unna innostuivat ottamaan ruokaa laittaessani ihastuttavia kuvia, jotka alla.

Draama kuuluu, totta kai, aina asiaan. Ensin jännitimme sulaisiko jäätyneet vesiputket (sulivat). Pitkäperjantaina valkosipuliperunalaatikko tippui lattialle juuri ennen kuin se löysi tiensä pöytään. Ikean pannulaput julistettiin pannaan, Jenna ja Nikolas hävittivät nopeasti todistusaineiston laatikon kuperkeikasta ja pääsimme syömään illallista kamarissa.

Kamarin kynttelikot — Peilit lisäävät huimasti kynttilöiden valotehoa.

Pyhien vieton lisäksi meillä oli halkotalkoot. Hyytävän kylmä talviloma ja pääsiäisen yöpakkaset verottivat polttopuuvarantomme hälyttävän pieniksi. Keväisen tunnelman innostamina kaavailimme kevään ja kesän puuhia. Hanhikki pitää siirtää muualle, sillä peltikatolta tippuvat lumet ovat vaurioittaneet sitä pahasti. Lisäksi pitää tarkistaa vesiputkien eristys ja routasuojan toiminta. Ja sitten on iänikuinen ikkunoiden kunnostus, jonka eteneminen on aina säiden armoilla. Sisällä on myös puuhaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyvää huhtikuuta lukijani!

Ulla

JK Lähtiessämme hengitin vielä hetken Helmin tunnelmaa. Kello raksutti lämpimässä tuvassa ja aurinko paistoi kamarin ikkunoista. Ihmisten äänet olivat kaikonneet. Lapset, kissat ja koira olivat autoissa matkalla koteihinsa palatakseen keväämmällä. Kiitos Helmihuvila! Nähdään pian.

Talvitunnelmia

Published on 13.3.2018 julkaissut helmihuvilablog12 kommenttia

Talvilomasta on vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta laitan tänne vielä lisää kohokohtia kuvamuistoina.

Auringonnousu — Loistelias punaisen karvas auringonnousu. Niin upea, että sitä kannatti mennä kuvaamaan yöpuvussa paukkupakkaseen.

Possupata — Talvisin Helmen ruokiin kuuluu pitkään uunissa muhinut possu.

Kristallilasin kukat — Unnan otokset laseista ovat mielenkiintoisia kuvakulmia kattauksesta.

Ruokapöytä — Kaikki kattauksessa on perittyä tai kierrätettyä uunivuokaa lukuun ottamatta. En löytänyt mistään vanhaa kahdeksan hengen vuokaa.

Talvinen pergola — Talvisessa pergolassa ei auringon laskiessa pahemmin istuskeltu; pakkanen laski lähes joka yö alle kahdenkymmenen asteen.

Auringonlasku — Talviloman viimeinen auringonlasku yllätti kauneudellaan, kun vein tiskivesiä kompostiin.

Kuu — Sisään mennessäni kuun kirkkaus verannan yläpuolella oli sadunomaista ympäröivää sinisyyttä vasten.

Helmikuun auringonnousu ja -lasku, kuu Helmihuvilan yllä ja mielessä kasvava kevään odotus toivat mieleen Kaarlo Sarkian Kehtolaulun:

Nukkua saat sinä tuulien pesään,

unestas ei meno päivien muutu.

Suvesta talveen, talvesta kesään

mahtava keinuu maailman tuutu.

Kiitos, kun luit ja kommenttisi on iloinen yllätys! Hyvää maaliskuun loppua, toivoo Helmihuvilan Ulla.

Helmi helmikuussa

Published on 22.2.2018 julkaissut helmihuvilablog8 kommenttia

Talvilomapäivät ovat olleet upeita aurinkoisia pakkaspäiviä, tosin öisin pakkanen on kiristynyt päälle -20 asteen tuntumaan. Aamuisin auringon noustessa puiden oksat ovat huurusta valkoisina ja pienen pienet lumihiutaleet kimmeltävät ilmassa kuin loistavat timantit. Taivas ei voisi olla sinisempi!

On aina iso ilo kattaa pöytä Helmen vanhoilla astioilla ja pöytäliinoilla. Ensimmäisen lomaviikonlopun talvikattaukseen istuivat siniraitaiset Lotat. Hankin ne Kierrätyskeskuksen poistoalesta puoleen hintaan. Löytö, josta olen vielä monen vuoden päästä iloinen.

Ulkoilun jälkeen nostalginen kaakaojauheesta ja sokerista itse sekoitettu maitokaakao maistuu yhtä ihanalta kuin lapsena 60-luvulla! Kaakaopurkki on lapsuudestani. Silloinkin siinä oli Van Houtenia.

Talviloma on Helmin lomista rennoin, sillä pakkasilla ei voi oikein tehdä muuta kuin ulkoilla, lukea, syödä hyvin ja saunoa. Tänä vuonna suurin ”urakka” oli ikkunoiden paperointi. Aiemmin tiivistin tuplat ainoastaan pumpulilla, tänä talvena päätin kokeilla perinteistä paperista tiivistenauhaa. Täytyy myöntää, että lopputulos on siistimpi kuin väleistä näkyvät pumpulit ovat piilossa. Ikkunat pysyvät kirkkaina ja viimeinenkin vieno vedon tunne on hävinnyt. Lisäksi työ oli helppo ja kevyt tehdä.

Tänä vuonna lomailuamme ilahduttavat esikoistyttären ja hänen miehensä Nikolaksen kissat: Bagheera ja Nipsu. Ensimmäiseksi mainittu, kohta kymmenvuotias kisulainen liikkuu enimmäkseen ruokakupin ja auringonläiskien mukaan. Poikkeuksena kamarin ikkuna, josta se tarkkailee varpusia. Siitä on ollut aiemminkin täällä kuvia samoissa paikoissa ja olkoon nytkin. Nuorempi Nipsu on hankalampi saada kuvaan, sillä se pyrähtelee häntä pörrössä mielikuvitusleikeissään ylä- ja alakerran väliä.

Hyvää helmikuuta kaikille ja hyvää lomaa lomalaisille!

Toivottaa Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua II

Published on 27.10.2017 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Lokakuussa, auringon valon vähentyessä huvilassa on erilaisia valoja. Aamuisin sytytin kamariin ylioppilaslahjaksi saamani pöytävalaisimen. Sen valo on hellää, juuri sellaista, joka sopii valoksi ennen auringonnousua. Onneksi isäni aikanaan korjasi pieteetillä valaisimen rikkoutuneen posliinijalan. Nyt se muistuttaa minua hänen kädentaidoistaan. Iltaisin sytytin lukuisten lyhtyjen lisäksi verannalle kynttilät aina kun saunoimme.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin käynnistämme Pioni ja Piironki -myymälään. Ostin sieltä tuliaisiksi Helmille ovistopparin, koska se puhutteli minua myymälän hyllyllä. Onneksi kuulin tassustopparin kutsun, sillä se oli korkeudeltaan kuin tehty kamarin oven alle. Hieno muisto minun ja kuopuksen roadtripistä Hollolaan armon vuonna 2017.

Sieniretkemme oli enemmän kuin antoisa: korit loppuivat kesken. Löysimme suppilovahveroiden lisäksi lampaankääpää, joka hyödynnettiin myöhemmin Burgundinpataan. Se sopi sinne jopa herkkusieniä paremmin! Syysloman kunniaksi katoimme kamariin kynttiläillallisen ja nautimme vuoden viimeisten grillipihvien seurana suppilovahverokastiketta. Seuraamme oli liittynyt myös Helmin pehtoori: rakas mieheni ja tyttäriemme isä.

Syksy on jo vahvasti läsnä. Aamuisin kasvit ovat kuuran peitossa; väsyneinä ja syksyyn antautuneina. Oli vihoviimeisten pihatöiden aika ennen kun Helmin pikkuruinen piha oli valmis talviuneen. Ihme, että ehdin pelastaa maljakkoon kesän viimeisen kurtturuusun. Se oli silmäteräni koko lomamme ajan – viimeinen side kesään. Me vietimme jäähyväisiä. Kesälle.

Tein jokin aika sitten runokirjalöytöjä kirpputorilta ja luin niitä keinutuolissa loman aikana. Koskettavin oli Kaarlo Sarkian Runot-kirjan Kurjet muuttavat -runo. Ehkäpä juuri sen ajankohtaisuuden vuoksi. Jotkut asiat eivät muutu. Luepa vaikka:

Käyn polkua korven,

kun päältä pääni

syyskuullosta sinen

soi kantava ääni

niin ihmeellinen

kuin torahdus torven –

ja kiireelle mäen

mist’ aavalle näen,

pian jalkani entää

ja silmin haen:

yli taivaanlaen

jono kurkien lentää.

…

Minä kurkoitan kättä,

kuin pyytäisin mukaan.

Vain viivähtämättä

ne kiitää, jo haipuu…

Ei saavuta kukaan,

ei kannata kaipuu.

Syysterveisin Helmihuvilan Ulla

Syyslomailua I

Published on 20.10.201720.10.2017 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Ensimmäisenä lomapäivänä aamu valkeni lähes vastahakoisesti, viipyillen syksyn säkkipimeässä. Syyslomalaiseni, kuopukseni Unna, nukkui yläkerrassa teini-ikäisen syvää unta. Puut rätisivät keittiön kamiinassa kun tein töitä kamarin puolella.

Katsoessani ikkunasta huomasin horisontissa nousevan punaisen auringon. Väri oli viisaampien mukaan peräisin pienhiukkasista, jotka Ophelia-hurrikaani lennätti Portugalin metsäpaloista ja Saharan tomusta. Näky oli upea, vaikka sen syy palojen osalta on surullinen.

Toissa päivänä teimme retken, Road tripin, joksi Unna sitä kutsui. Alkumatkasta näimme muuttolinnut välietapillaan. Laulujoutsenten lisäksi pellolla oli satoja vesilintuja ja lisää tuli koko ajan. Pysähdyimme ja avasimme auton ikkunat; pulinan määrä oli uskomaton!

Jatkoimme matkaa Hollolan kirkonkylälle. Miljöötä hallitsi kaunis keskiaikainen kirkko ja kunnantupa, joka muistutti Mauri Kunnaksen Koiramäen kirjojen taloja. Kirkko on auki vain sunnuntaisin paitsi kesäaikana, joten ihastelimme rakennusta ulkopuolelta. Luimme hautausmaan vanhoja rautaristejä, kunnes kylmä tuuli ajoi meidän takaisin autoon. Ensi kesänä tulemme uudestaan katsomaan kirkon sisäpuolen!

Hollolan kirkko — Hollolan keskiaikainen kirkko

Matkatessamme eteenpäin huomasimme Tilamyymälä Pioni ja piironki/Kinnarin Tilan mainoksen. Siinä siis seuraava kohde ja minkälainen! Kuin karkkikauppa lapselle. Toinen toistaan kauniimpia kynttilälyhtyjä, astioita, kukkaruukkuja ja muita piensisustusjuttuja. Lisäksi tarjolla oli tilan omia tuotteita. Tänne palaamme. Ihan varmasti!

Tämä paita lähti kuopuksen mukaan.

Matka jatkui kohti Salpakangasta ja Fasetin Antiikkikeskusta. Toivoin löytäväni sieltä keittiön kattovalaisimen rikkoutuneen lasikuvun tilalle uuden vanhan. Valikoimaa oli jonkin verran, mutta kaikki olivat liian kaukana siitä mitä etsin. Unna löysi paljon kuvattavaa. Ulkoa ja sisältä.

Seuraavaksi keula kääntyi kohti kauppaa, josta valitsin etupäässä paikallisia lähituotteita. Paluumatkalla muuttolintujen määrä niiden välietapilla oli kasvanut entisestään. Niiden pulina kuului pimeässä Helmihuvilalle asti.

Helmin aika

Published on 2.10.2017 julkaissut helmihuvilablog3 kommenttia

Vietimme viime viikonlopun Helmillä. Jotensakin hölmistyneenä huomasin, että ruskan värit alkavat olla kaikki maalattuna luontoon.

Tämä kesä oli vanhimmalle ja nuorimmalle tyttärellemme merkkipaalujen kesä ja vietimme harvinaisen vähän aikaa huvilalla. Oli oikein ikävä. Juhannuksen alla vietimme kuopuksen rippijuhlia ja elokuussa esikoisen häitä. Kesän edetessä häävalmistelut veivät lähes kaiken huomiomme ja oli ihastuttavaa olla mukana järjestelyissä. Nyt juhlat on juhlittu ja muistelen molempia edelleen.

Kaikista ihastuttavista hääkuvista tämä on minulle merkityksellisin ja tarunomaisin. Suloinen morsiuspari omalla polullaan, käsi kädessä aloittamassa yhteistä matkaa. Aurinko ei aina tule paistamaan ja polulla on varmasti kuoppia, mutta yhdessä, toinen toistaan tukien, armollisina itselleen ja puolisolleen he onnistuvat.

Huomaan eläväni jonkinmoisessa muutoksessa. Juhlia ennen – alkuvuodesta – keskimmäinen muutti omilleen ja kodissamme on käynnissä evoluutio. Kokonaisvaltainen prosessi, jossa lapsiperheen koti muuttuu aikuistuvan nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kodiksi. Tilat saavat uusia merkityksiä ja uusia pintoja. Samaan aikaan kun sydämessä kaihertaa pieni haikeus menneeseen on hienoa nähdä lasten löytävät oman tiensä, oman elämänsä, oman onnensa.

Helmi on ollut aikalailla omillaan tämän erityisen kesän aikana. Sen huomaa etenkin pihasta. Pelakuutkin olivat käytännöllisesti katsoen koko kesän naapurin hellässä hoivassa. On aika alkaa taas huomioimaan rakasta talovanhusta ja sen pihaa.

Värikylläistä syksyä kaikille, Ulla

Rauhaisissa huoneissa

Published on 21.6.201721.6.2017 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Olin toissa viikon purkamassa työkiireitä Helmillä. Se on tullut tavaksi viime vuosina. Taukojen lomassa toin kesän kukkina sisään ja vaihdoin kamarin tekstiilit keveämpiin.

Kamari — Ripaus uutta, ripaus vanhaa. Kaikki sulassa sovussa.

kamarin pöytä kesäliina — Kesäliina on Helmi-tädin tekemä.

Radio ja kesäkukka — Helmin radio on vuosien saatossa hiljentynyt, mutta joskus aiemmin sen äärelle keräännyttiin kuten nykyään television.

Kamarin työpöytä — Työpöytäni Helmillä. Tosin tuolloin isän vanha kirjoituskone väistyy nykyajan tieltä.

Nukuin yöni neidonkamarissa, kuten isäni yläkerran päätyhuonetta kutsui. Siirsin hetekan ikkunan eteen, jotta näin maiseman aamulla ensimmäiseksi ja viimeiseksi illalla.