Kesää odottaessa

Published on 3.2.2025 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Seisoo paikallansa aika.

Lyhyt hetki jumaluutta,

ikuisuutta, ihanuutta.

V.A. Koskenniemi: Sydänkesällä

Kesäaamu Helmihuvilassa — Aurinkoinen kesäaamu

Lumoava valo

Kesällä 2024 huomioni kiinnittyi luonnonvalon moniin olomuotoihin, auringon tapaan sävyttää tunnelmat aamujen kirkkaudesta iltojen pehmeyteen. Niinpä hortoilin aamuvarhain yöpaidassa pitkin pihaa ihastellen nousevan auringon korostuksia ja varjostuksia, jotka olivat aivan toisia kuin päivällä. Yhtä ihastunut olin iltojen pumpulinpehmeään valoon, johon hiljennyin hellepäivien jälkeen. Istuskelin verannalla tekemättä mitään ja nautiskellen kaikesta. Alla olevassa kuvassa lämmin iltatuuli liikuttelee leppoisan laiskasti verannan oviverhoa.

Vanha veranta iltahämärässä — Veranta iltahämärässä

Kamarin kesäasu

Talon rakentaja Helmi Kallio oli ompelijayrittäjä. Luonnollisesti siis Helmilä, kuten hän itse rakennuttamaansa taloaan kutsui, puettiin vuodenaikojen mukaan. Jatkan äitini tavoin tätä tapaa. Joka vuosi jaksan ihmetellä, kuinka pelkästään verhojen vaihtaminen muuttaa kamarin ilmeen. Talvisin Helmin tekemät villaiset tyynyt ja sinapinkeltaiset samettiverhot luovat lämmintä tunnelmaa. Verhot eristävät myös talven tuulien tuntua. Kesällä vaihdan samettisten tilalle äitini ompelemat kevyet verhot, jotka päästävät luonnonvalon sisään. Sohva saa ylleen kevyen puuvillapeiton ja pitsityynyt.

Talvinen kamari — Kamarin talvitekstiilejä

Valon ja varjon leikit

Helmihuvilan vanhat ikkunat ovat ainutlaatuisia. Ne heräävät henkiin auringon leikeissä. Seiniin heijastuvat varjot ovat eläviä tauluja, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyvät. Pitää olla aikaa pysähtyä juuri silloin, kun ne näkee. Alla yksi kesäinen valoteos verannalta.

Kesäkukkia maljakossa — Valon leikkiä varjoilla verannalla.

Eilen oli sydäntalven viimeinen merkkipäivä eli kynttilänpäivä. Se tarkoittaa valon lisääntymistä. Odotankin jo kovasti päivien pitenemistä, tuomen ja sireenien kukintaa – kevättä ja kesää.

Kesäinen kukkakimppu — Näitä odotellessa ☺️

Syksyä kohti

Published on 7.10.20227.10.2022 julkaissut helmihuvilablog5 kommenttia

Helteitä ei paljon pidelty tänä kesänä Helmillä, vietimme niitä järven rannassa. Alla oleva kuva Kaaposta kuvaa hyvin sitä, miten hellepäivää peltojen keskellä voi viettää.

Pikkuruinen puutahamme ottaa uuden omakseen pikkuhiljaa tai hylkää sen surutta. Tämän aidakkeen villiviini ja ruusu hyväksyivät joukkoonsa.

Lisäys tai korjaus on onnistunut silloin, kun se näyttää olleen aina Helmillä.

Herukkasato oli onneksi parempi kuin viime vuonna. Nuorennusleikkaus auttoi satavuotiaita pensaita jonkin verran. Kun näin, etteivät Helmin herukat kuole leikkelystä, uskallan leikata reilummin jäkälöityneitä oksia.

Osan maustoin mehustuksessa jouluisilla glögimausteilla. Näitä maistellaan joulua edeltävänä viikonloppuna.

Syyskuun puolessa välissä herkuteltiin perinteistä lammaskaalia pergolassa. Aurinko lämmitti ja toi kesäpäivät mieleen. Tuolloin näin myös ensi kertaa tuplasateenkaaren, jonka onnistuin miten kuten tallentamaan.

Lammaskaali on yksi syksyn lempiruoistani.

Sieniä on tähän mennessä löytynyt hyvin vähän. Toisaalta metsästä löytyy aina jotakin mukaan. Mielenrauhan lisäksi esimerkiksi sammal- ja jäkäläkuvia.

Metsälenkillä aurinko vangitsi säteillään katseeni näin upeaan miniatyyrimaailmaan!

Ruosteessa on romantiikkaa. Ruosteiset tavarat kertovat katoavaisuudesta, kuinka vahvinkin rauta ja arkisinkin asia muuttuu vanhetessaan hauraaksi kauneudeksi.

Syysväreihin muuntuva villiviini ja verannan suojissa asustava pelakuu sointuvat syksyllä hienosti yhteen.

Vaikka rakastankin kesää, syksyn väriloistoa ei voi olla ihailematta.

Heräsin taianomaiseen kekriaamuun syys-lokakuun vaihteessa. Teimme talkoilla puita talveksi ja siivosimme Helmin talveen.

Helmin syksyyn kuuluu paljuilu, joka on parhaimmillaan kirkkaan tähtitaivaan alla.

Pääsiäinen vuonna 2022

Published on 29.4.202230.4.2022 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Laittelen vapun aatonaattona kuvamuistoja pääsiäisestä. Tänä vuonna maamme rikkaus – vuoden aikojen vaihtelu – oli upeasti läsnä. Saimme seurata kuinka talvi koitti kylmin kourin laittaa vastaan keväälle. Yöt painuivat kunnolla pakkaselle, päivisin aurinko ja paluumuuttoa tekevät linnut antoivat lupauksen keväästä. Teimme lapsenlapsille pienen pulkkamäen samalla, kun sireenin lehtisilmut turposivat silmissä.

Helmihuvila täyttyi totuttuun tapaan perheenjäsenten itse tekemistä ja saaduista pääsiäiskoristeista. Niiden sijainti vaihtelee vuosittain, ja nyt pääsiäistiput karkasivat jopa pergolan helmililjoihin. Jokainen koriste on yhtä rakas, jopa lapsena Eulalia Kenkkuseksi nimeämäni noita. Pienen minäni silmissä pelottava noita on nykyään jopa sympaattinen hieman hämmentyneine ilmeineen. Pikku-Hillasta se oli outo.

Tämän vuoden kattaus. Uutena salviapesto, joka jakoi mielipiteitä.

Etualalla tuoreet, uunissa kypsennetyt valkosipulit.

Naapurimme vinkistä kävimme lankalauantaina Mäkirinteen tilalla, jossa Kiira-emäntä tutustutti meidät tilan eläimiin: komeaan kukkoon, vapaana hääriviin kanoihin, lempeäsilmäisiin lehmiin, komeisiin hevosiin, pikkuponiin, pupuihin, pässeihin, lampaisiin ja Jallis-villasikaan, joka juuri ja juuri jaksoi nousta pahnoilta tervehtimään. Touhukkaina oppaina toimivat myös tilan suloiset koirat. Suosittelen lämpimästi! Saatamme hyvinkin poiketa kesällä uudestaan kesäkahvilassa.

Huomenna on vappuaatto. Ylioppilaiden juhlana se on tunnettu 1800-luvun alkupuolelta ja työväen juhlaksi se muodostui 1800-luvun lopulla. Vapun nimi juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen; 700-luvulla eläneeseen abbedissa Valburgiin, joka julistettiin pyhimykseksi 1.5.870. Hän oli vastasynnyttäneiden, maanviljelijöiden ja vesikauhuisten suojeluspyhimys. Vappuun osuu myös kelttien kevään ja hedelmällisyyden juhla eli Beltane.

Näistä vaihtoehdoista jokainen löytänee oman juhlimisen aiheensa. Hyvää vappua kaikille blogauksen lukeneille, Ulla

Pääsiäiskimara

Published on 13.4.202215.4.2022 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kokonainen vuosi on vierähtänyt edellisestä julkaisustani! Siinä kerroin viime vuoden pääsiäisestä ja sen verkkaisesta tunnelmasta. Hyvä niin, sillä tarvitsin voimani ja energiani loppuvuodeksi Espoon Karhusaaren Sinebrychoffien kaupunkimaatilan henkiin herättämiseen. Pro Karhusaari -yhdistyksen silloisena puheenjohtajana sain vuokrattua tilan Hevosmiehentalon väentuvasta aineeton kulttuuriperintö -hankkeen tapahtumiin. Ne liikuttivat satoja ihmisiä historialliselle kaupunkimaatilalle vuoden 2021 aikana. Yksi raskaimmista ja rakkaimmista muistoista on Karhusaaren ensimmäisen Espoo-päivän järjestäminen ja digioppaan tekeminen yhdessä kaupunginmuseon kanssa. Opastetut historiakierrokset tuottivat iloa, kun näin kävijöiden kiinnostuksen omaan kulttuuriperintöön.

Voin vihdoin keskittyä jälleen omaan, rakkaaseen talovanhukseeni! Ja käsillä olevaan pääsiäiseen, jota on perinteisesti vietetty Helmillä yli 50 vuoden ajan. Pääsiäisen ehdoton kohokohta on illallinen kamarissa. Kerääntyminen pitkän pöydän ääreen kuvastaa upeasti äitini lempirunoa. Uuno Kailaan Karavaanissa kuvataan, kuinka ”uusia polvia entiset saattelevat”. Näin myös Helmillä; osa juhlijoista on siirtynyt ikuisuuteen, osa on vasta elämänsä alussa. Edelliset sukupolvet ovat kamarin seinien tauluissa, me elävät pöydän ääressä toistemme seurasta ja hyvästä ruoasta nauttien. Näissä hetkissä on taikaa, sitä elämän aitoa kerroksellisuutta, jota ei voi kokea kuin elämällä.

Kerroksellisuus innosti kokoamaan kuvia tämän vuosituhannen Helmin pääsiäisistä. Huomasin, että myös jokaisella koristeella on muistonsa ja tarinansa.

Pääsiäispuput

Metallilautasella olevista pupuista tulee mieleeni niiden antaja: tyttärieni ihana Marjo-mummi. Ruokapöydän munasta kuoriutuva pupu tuo mieleeni Essi-tyttären palmikoineen, kun hän ihastui tähän koristeeseen ja halusi sen itselleen. Kaksi muuta kuvaa ovat Kaapo-koirasta, joka yhtälailla taitaa pääsiäispupun ja jouluporon roolit.

Pääsiäistipuja ja kukkoja

Tiput ja kukot levittäytyvät pääsiäisenä kaikkialle! Niistä vanhimmat ovat lasikuvun taustalla näkyvät isäni 1950-luvulla tekemät kukot. Ne ovat jo niin vanhoja, että eivät enää jaksa seistä ilman tukea. Keittiön hyllyn kahvikukon olen tehnyt kansakoulussa. Rairuohoissa asustavia tipuja tuntuu kuoriutuvan joka vuosi lisää.

Pääsiäiskattaukset

Pääsiäisenä keittiö täyttyy herkullisista tuoksuista! Isäni opeilla tehty lammas on pöydän kunkku siinä missä kinkku jouluna. Perinteisten valkosipuliperunoiden ja minttukastikkeen lisäksi lisukkeita myös vaihdellaan. Mämmi on pakollinen, sen seuraksi tehdään raikasta Limoncellovaahtoa. Joskus on myös pääsiäiskakkua, kuten kuvan herkullinen raakakakku. Kattaus koostuu vanhoista astioista. Osa on Helmin alkuperäisiä, osa kirpputori täydennyksiä.

Pääsiäiskukkia

Myös kukilla on Helmin pääsiäisessä omat tarinansa. Narsissit ja krookukset tuovat mieleeni isäni. Hän istutti niitä Helmen kukkapenkit täyteen. Lisäksi olen istuttanut sinne appeni antamat narsissit. Tänä vuonna ne eivät ehdi lumen alta tervehtimään meitä. Helmililjat tuovat mieleen koiramme Onnisen. Automatkalla pääsiäisen viettoon se murtautui kuljetuskopistaan ja talloi jalkatilassa olleet helmililjat. Onneksi osa niistä selviytyi kukkimaan verannalla.

Hyvää ja tunnelmallista pääsiäistä kaikille toivoo Helmihuvilan Ulla

Muistoja pääsiäisestä

Published on 14.4.202114.4.2021 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Pääsiäiseen mahtui tien tulvimista, auringon paistetta ja vaakasuoraa rännän vihmomista. Kevään merkkejä löytyi kuitenkin kaikkialta.

**Krysanteemit nousivat koristamaan kukkapenkkiä talven jäljiltä.**

Otimme rennosti, taivasteltiin ja syötiin herkullista ruokaa. Ei annettu edes vesipumpun ja lämminvesivaraajan temppuilun häiritä, vaan paljuiltiin illan hämärässä.

Helmi-tädin kirjoma pöytäliina on upea katseenvangitsija.

Yksityiskohta tuolin selkämyksestä, kaita- ja pöytäliinasta miellyttivät silmääni monen katseen verran.

Lapsuuden tutut pääsiäiskoristeet luovat nostalgista tunnelmaa.

Tutulta saamani vanha vati sai tehtäväkseen toimia pääsiäispöydän salaattiastiana.

Siirsimme talon nurkalta isäni istutttaman hanhikin avarampaan paikkaan ja levitimme pergolan laatoituksen koko nurkan alueelle. Hyvä paikka katsella tuulensuojassa sinisen hetken syntymistä.

Tänä keväänä pitänee käynnistää selvitykset uudesta sauna-/suihkutilan tekemisestä. Siitä jatkossa enemmän.

Kevätkukkia

Published on 22.5.202022.5.2020 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Tänä eriskummallisena aikana aika kulkee kuten ennenkin. Kevät tulee ja kukkaloisto. Tulee mieleen Aila Meriluodon Toukokuulta-runo:

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat…

Kaikissa kukissa on omat muistonsa. Vuokot kuuluvat lapsuuteen, kun kävimme täällä kevättalkoissa. Maa oli niistä sinivalkoinen. Tulppaanit ovat rakkaita tervehdyksiä 25 vuotta sitten poismenneeltä isältä. Helmililjat Onni-koira polki autossa tassuihinsa, kun murtautui kauppareissun aikana kuljetuskopistaan. Ja voikukat – ne olkoon pörriäisten ilona!

Kesä on tulossa – ihanaa!

Syyssonetti 2019

Published on 29.10.201929.10.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Syyslomasta on jo vierähtänyt reilut pari viikkoa. Se alkoi koko perheen voimin perinteisellä Octoberfest-hulinalla. Sen jälkeen hissuttelimme kaksin Unnan kanssa. Syyspimeä, hyytävä tuuli, sade ja sumu olivat läsnä lähes päivittäin. Vain yhtenä päivänä pilkahti aurinko. Hyödynsimme poutakelin tamppaamalla kirpeässä ilmassa mattoja ja vuodevaatteita.

Muina päivinä harrastimme tunnelmointia kamiinan lämmössä sateen vihmoessa ikkunoiden toisella puolella. Vanhat ikkunat vääristävät maisemaa ihanasti ja eritavoin riippuen mistä kulmasta katsoo! Oli myös aikaa tehdä omenahyvettä, saunoa ja vilvoitella löylyn jälkeen lyhtyjen valaisemassa pilkkopimeässä.

Omenahyve — Vaniljakastikkeen kanssa hyvää!

Saunan vilpola — Helmin ulkoportaat toimivat myös saunan vilpolana.

Harrastin hitaita aamuja: venyttelin kaikessa rauhassa ja silmittelin ympärilleni. Annoin katseen kiertää muiston täyteisissä nurkissa, Helmi-tädin mallinukessa, Hilma-tädin Amerikan arkussa, vanhassa leikkisilitysraudassani, äidin savitöissä ja isän tauluissa.

Makuutila — Yksi yläkerran unipaikoista.

Vanha mallinukke — Muistoja sisaruksista: Helmistä ja Hilmasta.

Teimme myös kaksi päiväretkeä. Riihimäellä täytimme Helmin lyhtykynttilävarastot Havin tehtaanmyymälässä. Hollolassa vierailimme kirpputorilla, josta löysin V. A. Koskenniemen Kootut runot vuodelta 1946. Alla yksi hänen runoistaan, joka kuvastaa vuoden 2019 syyslomaamme täydellisesti.

Syyssonetti

Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,

se seudun vaippahansa verhoaa,

on kaikki kelmeätä, harmajaa

ja päivä on jo kauan piillyt poissa.

Sadonkorjuu vuonna 2019

Published on 9.8.20199.8.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Vaikka hansaruusu ei kuulu perinteisiin sadonkorjuun kasveihin, valitsin sen artikkelikuvaksi, koska odotan sen kukkia aina yhtä innokkaasti kuin herukoita. Alun perin Helmillä oli vain hyötykasveja. Ruusut, sireenit, jasmikkeet ja tulppaanit ovat isäni 1980-luvulla istuttamia. Niiden kukat ovat jokavuotinen rakas tervehdys isältäni.

Tänä kesänä tein oman kukkalisäykseni aiemmin tuotujen sini- ja helmililjojen lisäksi. Katsotaan, miten Kinnarin tilan Pioni ja piironki -myymälästä hankittu pioni viihtyy isän ruusujen kanssa. Jos se menestyy, voisin hankkia vielä toisenkin!

Kuivan kesän vuoksi herukkasato oli melko pieni. Etenkin kun rastaat olivat syöneet suurimman osan punaisista. Ovat tainneet tottua oksiin ripustettuihin cd-levyihin. Ensi vuonna on keksittävä jotakin uutta. Verkkoja en käytä. Jaan mieluummin marjat lintujen kanssa kuin, että verkottaisin puskat surmanloukuiksi. Onneksi karviaiset säästyivät tänä vuonna supikoirilta! Pihatuolit pensaan ympärillä taisivat olla tarpeeksi outoja öisille marjaroistoille.

Punaherukoita

Mustaherukoita

Karviaisia

Marjastamisen yhteydessä tein mustaherukoille nuorennusleikkuun; poistin vanhat, huonosti marjoneet ja lyhensin liian pitkät. Isäni ohjeilla Helmin satavuotiaat pensaat ovat säilyneet tuottavina. Leikattujen oksien lehdistä tein mehua. Kivennäisveteen sekoitettuna tämä on parhainta kuplavettä!

Mehumaijaan riitti tänä vuonna vain yksi maijallinen herukoita, kun yhdistin punaiset ja mustat. Onneksi on jäljellä viime vuoden mehuja, jotta talven mehutarve tulee täytettyä. Keittiöön tulvahti hento jouluinen tuoksu, kun maustoin mehun inkiväärillä, kanelilla ja kardemummalla. Suurin osa tästä erästä juodaan joulunaikaan glöginä. Karviaiset hilloan tyttärien toiveiden mukaisesti.

Mehumaija putsattu odottamaan ensi kesää. Kiitos Helmi sadosta, jota nautiskellaan tulevien syyspimeiden ja kaamoksen aikana! Kiitos Unna kauniista kuvista!

Kevään merkkejä

Published on 15.4.201915.4.2019 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Kävimme viikonloppuna lämmittämässä Helmi-huvilaa pääsiäiseen. Olemme kerääntyneet sinne aina pääsiäisen aikaan isäni kuoleman jälkeen vuodesta 1995 lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luvassa on naurua, yhdessäoloa, pelejä, paljuilua ja – pääsiäispöydän kunkku: isäni reseptin mukaan tehty lampaanpaisti. Tänä vuonna juhlasta tekee ainutlaatuisen uusi perheenjäsen, joka on mukana ensimmäistä kertaa: pikkuruinen Hilla-tyttärentytär.

Ilma oli melko harmaa ja tuuli tuntui iholla kolealta. Silti kaikkialla näkyi kevään merkkejä. Yli lentävien joutsenten ja visertävien pikkulintujen lisäksi Helmin pikkupihassa kasvit odottavat auringon säteitä puhjetakseen keväiseen kukoistukseen.

Silmuja ja nuppuja katsellessa mieleeni tuli Kaarlo Sarkian Kevätelegia-runo:

Tuoksua, silmujen mettä,

säveltä päivä on.

Saartaa sinistä vettä

vihreys nurmikon.

Lämmössä hiljaisen pihan,

äärellä portaiden,

paisuvat nähteni ihan

ummut sireenien.

Yksi pikkutipu jäi odottamaan verannalle paluutamme. Parin päivän päästä Helmi on taas täynnä elämää.

Hyvää pääsiäisen aikaa toivoo Helmi-huvilan Ulla

Talvista huvilointia

Published on 8.3.20198.3.2019 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Talvella saa huviloida rauhassa Helmi-huvilan sisätiloissa. Valoisa aika on talvisin kovin lyhyt. Ja jos se on, kuten tänä vuonna talvilomalla, pääosin sumuisen samea, sisällä oleminen on äärimmäisen mieluisaa. Ulkoilu keskittyy lähinnä lyhtykynttilöiden sytyttämiseen pimeän tullen ja vilvoitteluun ulkoportaikossa saunan jälkeen. Myös vierailut ulkohuussiin lyhenevät pakkasten rapsakkuudesta riippuen joko lyhyeksi tai hyvin lyhyeksi.

Talvilomalla on hyvää aikaa siivoilla Hilma-tädin Amerikan arkkuja ja perata piirongin laatikoiden perukoita. Aikamatka menneisyyteen oli jälleen kerran sekä hellyttävä että uutta tietoa täynnä. Esimerkiksi se, että Helmi-täti vietti usein joulut Helmilässä, kuten hän itse huvilaansa kutsui, oli minulle ihan uutta.

Kotiin tuomisiksi kertyi taas kasapäin vanhoja kortteja ja kirjeitä, jotka järjestän aikajärjestykseen. Niitä on kyllä ihan kaikkialla Helmissä. Niitä löytyi jopa pärekatosta, joka jätettiin peltikaton aluskatteeksi. Onneksi kattomiehet keräsivät aarteet talteen.

Nurkkien siivoaminen ei ole kovin kuvauksellista, mutta muutamia kuvia oleskelusta tuli otettua mukaviksi muistoiksi. Seuraavan kerran, kun palaamme Helmi-huvilaan olemme jo kaivatussa keväässä.