Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.
Kaunis kesähuone
Töitä Helmin rauhassa
Helmillä yksin työnteon merkeissä. Jo toistamiseen kesäkuun aikana. Työtahdin käydessä kiivaaksi ja useamman ”deadlinen” painaessa ohimoita, Helmin hiljaisuus on parasta minulle ja perheelle. Voin kirjoittaa yötä päivää ilman huonoa omaatuntoa ja purkaa ruuhkaa. Perheen ei tarvitse katsoa – eikä kuunnella.
Joku tyttäristä sanoi joskus vuosia siten minun olevan kuin ”hullu professori” kirjoittamisen intensiivisimmässä vaiheessa. Ainakin hiukset ovat varmasti aika hullunkuriset; ns. bad hair day on lasten leikkiä. Eikä sosiaalisuuskaan kukoista tuolloin kesänkukkasten lailla…
Copywriterin työ on joidenkin mielestä kaupallista hömppää, mutta se on luovaa, rankkaa työtä. Tiukasti määritellyissä rajoissa ja aikataulussa luodaan uutta. Asiakkaan ollessa rohkea, se uusi voi olla myös yllättävää ja ihan erilaisesta näkökannasta kirjoitettua tekstiä. Se työstäni, jota rakastan vaikkei se kuvastukaan voimakkaasti yllä olevasta.
Ohessa kuvia 1.6. työkeikastani Helmillä. Silloin kukkivat alkukesän kauneimmat kukat. Harmikseni en ehtinyt näkemään tuomea ja norjanangervoa morsiuspuvuissaan. Helmin oma sireenikään ei kukkinut. Jouduin leikkaamaan sitä viime syksynä raskaalla kädellä, jotta sireenimaja pysyisi majanmuodossa. Suureksi iloksi sain ihastuttavat sireenin oksat naapuriltamme ja nautin niiden hienostuneesta tuoksusta ja herkästä kauneudesta aamukahvilla verannan kylpiessä auringonvalossa. Kiitos Timo ja Meria!
Eilen saapuessani Helmelle oli ensimmäiseksi ajettava ruohot ja leikattava pahimmin ryöstäytyneet pensaat. Yöllä heräsin kesähuoneessa sateen ropinaan ja tämän päivän taivaan pehmeä sadetin ollut luonnon iloksi päällä vaihtelevasti koko päivän. Alkukesän vihreän lukemattomat eri sävyt ovat sanoinkuvaamattomia.
Kirjoitan tätä verannalla, jossa voin ihailla tätä huumaavan vehreää näkymää. Sireenit ovat vaihtuneet punaiseen pelakuuhun, joka tuli eilen naapurin hellästä huomasta. Meria-naapurimme ansiosta Helmellä on nykyään kesäkukkia. Ja sade ropisee mukavasti ikkunoiden ulkopuolella tuhkapensaan lehtiin.
Kesähuoneen laittoa
Kesähuoneen eli neidonkammarin muodonmuutos on ollut käynnissä muutaman vuoden. Aikajänteen pituus johtuu pitkälti siitä, ettei sitä voi työstää kuin lämpiminä vuodenaikoina. Ja välillä rehellisesti laiskottaa.
Isäni tapetoima vanha pinkki tapetti koki kovia vuoden 1995 alun myrskyssä, jolloin harjapelti repesi irti. Pelti korjattiin ja tapetti kuivui, mutta kosteusläikät jäivät. Haikeaksi muistoksi, sillä isäni kuoli samaisena myrsky-yönä.
Olen maalannut tummanruskealla kattopalkin ja Osmo Colorin valkoisella listat. Tämän kesän häikäisevinä ensipäivinä ja Helmin päivän lahjaksi jatkoimme muutosta tapetoimalla kaikki suorat seinät uudestaan. Gammelsvenskin tapetti oli hankittu viime syksynä ja oli valmiina odottamassa otollista hetkeä.
Ryhtyessämme hommiin muistin jälleen miksi kartan Helmin tapetointia: 53 senttiä leveän vuodan kohdalla seinän korkeus heittää senttejä ja korkeus piti mitata jokaisen vuodan leveydeltä ainakin kolmesta kohtaa! Kokeneelle homma saattaa olla helppo, mutta minä olen harjoittelija ja aika tumpelo sellainen. Yksi liisteröity vuota koki lyhyen, mutta silmittömän kiukkupuuskan ja lensi rutattuna nurkkaan tyttäreni katsoessa äitiään lievästi sanottuna oudoksuen vieressä. Hävetti välittömästi heti, kun vuotamytty läjähti lattialle.
Mutta aika hienot suorista seinistä tuli. Kelpaa meille! Minä tein suuret linjat ja kuopus askarteli taidokkaasti tarkkuutta vaativat pienet kohdat. Kiitos kultaseni: säästyimme ehkä parilta muulta rutatulta tapetilta.
Sitten alkaa uusi pähkäily!
Seuraavaksi otetaan tikkaat peliin ja mennään korkeammalle kuin minä lyhyenläntänä puolisavolaisena luonnossa yletän. Mutta miten käsitellä vanha tapetoitu vino osa, jonka on tarkoitus tulla valkeaksi? Kovalevystä ei vanha tapetti irtoa: se istuu siinä kuin tervattuna enkä haluaisi lutrata koko levyä kosteaksi.
Pitäiskö tapetoida valkoisella vanhan tapetin päälle (mielenrauhani kannalta ei parhain vaihtoehto) vai voisiko sen maalata? Tarkoituksena on maalata myös levytetty katon osa ja ikkunan yläpuolella oleva seinä sekä loput puulla olevat listat ja paneloinnit, jolloin huoneen yläosasta tulisi tukipalkkia lukuun ottamatta valkoinen. Voikohan sama maali sopia jokaiseen pintaan? Mutta mikä, etten vahingoita tietämättäni hengittävyyttä? 
En ole varma mitä maalia isäni käytti. Lateksi on epätodennäköinen vaihtoehto. Ateneumin käyneenä hän piti sitä 1980-luvulla harrastelijoiden pikamaalina, jotka eivät viitsi tai osaa käyttää ohenteita edes pensselin pesuun. Todennäköisesti levyssä on öljypohjaista maalia. Kävisikö kalkkimaali sekä tapettiin, maalattuun levyyn ja puuhun?
Ensimmäiset kesäpäivät
Tulimme Helmelle keskiviikkona. Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta lämpö ulkona oli uskomaton. Helmen edessä oleva tuomi vihersi, samoin herukkapensaat. Kolmessa päivässä niiden pikkuruiset lehdet ovat kasvattaneet itsensä kolminkertaisiksi.
Toukokuun ensimmäisen viikon lämpöaalto on herättänyt talvesta unenpöppöröisen luonnon. Uudestisyntyminen ja luonnon mahtava alkuvoima mykistävät istumaan aloillaan ja ihmettelemään ympärillä tapahtuvaa: kurkien soidinlennot ja huudot metsänrajasta, rastaiden riemastuttavat luritukset ja pikkuruisen västäräkkiuroksen rintojen röyhistely katon harjalla.
Olemme tehneet vain ihan pieniä keväthommia. Näistä kuopustyttäremme ottamat kuvat puhuvat puolestaan. Helmi on saanut punaiset pelakuunsa ja pihalla on kilistelty kesän ensimmäiset vaaleanpunaiset kuohuviinit. Tervetuloa kesä!
Helmin huoneissa
Minulta on kyselty sisäkuvia Helmistä ja lupailin siitä potpurria. Kuvien jälkeen sisustus on muuttunut paikka paikoin, sillä Helmi on jatkuvassa muutoksessa, kunnostamisen, vuoden aikojen ja haltijansa kokeilunhalujen mukaan.
Veranta
Verannan väri on sininen. Talvisin se somistellaan taljoin ja vanhoin suksin, kesäisin siellä on kukkia vanhoissa puristelasimaljakoissa, pulloissa, kannuissa ja kankaissa. Lyhdyt ovat olennainen osa verannan sisustusta: illan hämärtyessä se valaistaan lyhdyillä.
Tupa eli keittiö
Vihreä tupa on kokenut suurimman muodonmuutoksen käsissämme. Vanhat hieman silmissä vilkkuvat tapetit vaihdettiin rauhallisempiin ja 70-luvun suuret lastulevystä tehdyt astiakaapit purettiin seiniltä. Ohessa kuva välimuodosta ennen nykyistä sisustusta. Ennen kaappien kätköissä olleet esineet ovat esillä, vanhoissa mausteikoissa on tuoreita käyttöyrttejä ja -mausteita. Ystäviltämme saatu vihreä puulaatikko on välillä täynnä herukkamehupulloja, välillä leipiä. Miehen tädin jäämistöstä saadusta 70-luvun myrkynvihreästä kulmakaapista tuunasimme vetimen vaihdolla, yläoven poistolla ja maalilla tupaan sopivan. Tuvan pöydällä on lasikuvun alla aina keksejä kahvitauon varalle. Ne kuuluvat pakollisiin hemmottelu- ja tunnelmointihetkiin.
Sali eli kamari
Sali, kuten Helmin aikaan kamaria kutsuttiin, on ruskea. Isäni kunnosti ja tapetoi sen aikanaan ja se on täydellinen niin. Kamaria hallitsee Helmi-tädin ompelimosta peräisin oleva sovituspeili. Se luo tilan tuntua ja vahvistaa kynttelikön valon moninkertaisesti iltaisin. Vanhaa kamiinaa kutsumme vanhaksi piiaksi: se on kelistä riippuen aikamoisen oikukas. Vanhat matkalaukut ovat oivallisia säilytyspaikkoja vanhoille lehdille ja postikorteille, niiden sisällöt on kahvoissa ”osoitelappuina”. Kamari on huvilan aikakone: siellä on helppo siirtyä mielessään toiseen aikaan, vuosikymmenien taakse. Teen erilaisia somistuksia vanhoista tavaroista, muistoksi menneestä. Kamari on myös kynttiläillallisten paikka: välillä kaksin, välillä isommalla porukalla. Tuvassa tehdään ruokaa hitaasti ja kamarissa siitä nautitaan pitkään.
Ullakko eli yläkerta
Täällä on iloisesti esillä kaikki värit: sekä tekstiileissä että isäni tauluissa! Isäni eläessä puolet ullakosta oli ateljeena, nyt se on rauhoitettu lepoon. Täällä luetaan, katsotaan elokuvia, piirretään, torkutaan päiväunia ja nukutaan kun nukuttaa. Ehkäpä siksi täältä ei ole kuvia. Pitänee ottaa ja esitellä myöhemmin.
Kesähuone eli neidon kammari
Isäni kunnosti huoneen aikanaan minulle ja nimesi sen suloisesti neidon kammariksi. Huoneen väri on rosa. Vuotanut vanha katto teki vesivahinkoja sen tapetteihin, joten se on ollut pari vuotta hitaan muutoksen kohteena. Puulla olleet tukipuut on maalattu tummiksi ja listat kuullotettu vaaleiksi. Huone ei ole eristetty, joten viime syksynä tilatut tapetit odottavat kuivia kelejä, jotta muodonmuutos saadaan valmiiksi. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Helmi Maalla-lehdessä
Eilen ilmestyi Maalla-lehti, jossa on aivan ihastuttava juttu Helmistä. Myönnettäköön, että en ensin tunnistanut Helmin verantaa kansikuvasta – se oli niin hienonnäköinen!
Juttu tehtiin viime vuoden viimeisinä kesäpäivinä juuri ennen kuin lehdet alkoivat punertua ja luonto vaipua talviuneen. Olin kovasti otettu, kun Helmistä haluttiin tehdä tarina lehteen. Olinhan niin monesti kuolaten katsellut sen sivuilta taloja ja sisustuksia! Ja tulen jatkossakin katselemaan.
Vähän nolottaa, mutta rehellisesti myönnän, että suursiivous oli tehty hyvissä ajoin. Miestä harmitti, kun ei saatu kesäprojektia eli uusia ulkoportaita ihan valmiiksi. Tulin Kaapo-koiran kanssa päivää ennen toimittajan ja kuvaajan tuloa. Silmät poukkoilivat tuloiltana sinne tänne ja mieli teki fiksata vähän joka nurkkaa, kunnes päätin lopettaa ennen aloittamista. Helmi on tehty elämistä varten eikä fiiniksi edustustaloksi. Niinpä olin aamulla rikkaruohojen kitkemishommissa toimittajan ja kuvaajan ajaessa talon taakse.
Valokuvaaja Pauliina Aaltonen oli todella taitava. Hän sai vangittua kuviinsa Helmin rauhoittavan, viipyilevän ja seesteisen hengen käsittättömän hyvin. Toimittaja Taina Vuohelainen taas onnistui tavoittamaan tekstissä oikean tunnelman ja sielun. Kokonaisuus on niin autenttinen, että melkein kuulen korvissani keittiön kellon raksutuksen.
Kaapo valloitti molemmat, flirttaili omalla hieman hönöllä koiramaisella tavallaan ja osoittautui erinomaiseksi malliksi. Se jaksoi olla joka otoksessa paikallaan niin kauan, kunnes valokuvaaja antoi luvan mennä. Itse asiassa se taisi luulla, että juttu tehtiin siitä. Lehdessä Kaapo-kuvia on murto-osa. Ihme, että noinkin monta kuvaa ilman Kaapoa on löytynyt!
Olen hämmentynyt uskomattoman hienosta palautteesta, jota olen saanut Helmistä eri foorumeista. Minulle Helmi on juuret, yhteys sukuni menneisiin sukupolviin ja rauhoittava sielunkoti. Se, että muutkin näkevät siinä hienoa, antaa kummasti lisäpotkua Helmin kunnostus- ja ylläpitotöihin.
Minulta on kyselty kuvia Helmin sisätiloista. Etsinpä ensi kerraksi kuvia enemmän sisältä.
Lyhtyjä ja maalaamista
Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.
Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.
Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.
Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.
Paljuankka isommasta laumasta
Jokohan ensi kerralla olisi vihreämpää?
Paljuilua
Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.
Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.
Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.
Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.
TERVETULOA HELMIHUVILAN BLOGIIN
Nyt se on totta! Pitkällisen pähkäilyn ja kriittisen itsearvioinnin jälkeen uskaltauduin tekemään Helmihuvilalle oman blogin. Tämä on sen ensimmäinen julkaisu. Jännittää. Kiitokset miehelleni Jarkolle ja ystävälleni Leena Harnolle kannustuksesta ja uskomisesta, että tämä on oikeasti hyvä juttu.
Helmi on kaikkea
On mahdotonta nimetä yksittäistä aihetta tai teemaa, jota käsittelisin, sillä Helmihuvila on yhtä moniulotteinen kuin itse elämä. Helmi on harrastus ja elämäntapa. Se on rakas vanha talo elettyine elämineen ja suvun museo. Helmi on pikkuruinen puutarha: raparperipiirakka ja herukkamehu. Helmi on vuoden aikojen mukaan vaihtuva maisema, se on osa rehevää suomalaista maaseutua. Helmi on kaikki: huvila kuin helmi, kuten Kodin Pellervon nro 10/2015 kannessa viime syksynä todettiin.
Kunnostamista, sisustamista ja nautiskelua
Näillä sivuilla aion kertoa työn alla olevista ja tulevista kunnostustöistä sekä niihin liittyvistä pohdiskeluista, kömmähdyksistä ja onnistumisista. Minä ja mieheni emme ole entisöinnin tai kunnostamisen ammattilaisia, vaan pääasiassa opimme tekemällä ja kyselemällä. Useimmin kantapään kautta. Tämän kevään ja kesän aikana on tarkoitus kunnostaa verannan vanhat ikkunat sekä tapetoida yläkerran kesähuone eli neidonkammari. Ja sitten ehkä jotain muuta, jos jää aikaa. Sillä välillä pitää myös nauttia jo aikaansaadusta.
Wanhoja juttuja
Helmi on aikakone. Sinne on kertynyt mm. isoäitini reseptikirjoja 1900-luvun alusta ja Kotilieden vuosikertoja viime vuosituhannelta. Välillä innostun kokeilemaan mielenkiintoisimpia ohjeita ja laittelen niistä herkullisimmat jatkossa tänne. Helmillä on myös vanhoja postikortteja ja kirjeitä: autenttisia ajankuvia yli sadan vuoden ajalta. Tarkoitukseni on ikuistaa ne pikkuhiljaa tänne. Muistoksi ihmisistä, joita minä tai lapseni emme koskaan ehtineet tavata. Tutustumme heihin näin postuumisti.
Kuvatunnelmia
Liitän tänne myös kuvia Helmin puutarhasta ja sisätiloista. Hyödynnän sisustuksessa mahdollisimman paljon vanhoja ja patinoituneita tavaroita sekä isotätieni tekemiä tekstiilejä. Jospa niistä löytyisi innostuksen kipinää myös muille. Ohessa tuoreimpia pääsiäistunnelmia.
Helmihuvila 