Lyhtyjä ja maalaamista

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.

Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.

Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.

Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.

Toinen uusi lyhty
Pääsiäisen narsissit

 

Uusi lyhty
Yksi uusista pitsilyhdyistä
Mehupullot
Pian pääsee tekemään mehua mustaherukan lehdistä!
Ovet ennen
Ovet ennen
Poistosta löydetty vedin
Poistokorivedin
Ovet nyt
Ovet valmiina

 

Paljuilua

Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.

Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.

Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.

Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.