helmihuvilablog

Helmihuvilan uudet värit

Published on 26.9.2016 julkaissut helmihuvilablog4 kommenttia

Edellinen maalausurakka tehtiin 1980-luvulla: lateksit poistettiin, puulle saatu pinta kyllästettiin ja maalattiin öljyllä. Aikaa vievien alkutöiden lisäksi korkeanpaikankammoni syövytti mieleeni isäni tekemät huojuvat tikkaat. Vieläkin muistellessa huimaa!

Helmin rähjääntynyt ulkonäkö suretti: auringon paahteen haalistama, liituuntunut, homeen pilkuttama ja kelien kuluttama. Projektin koko uuvutti jo etukäteen. Edesmenneet vanhempani olivat viime maalausrupeaman aikana eläkkeellä ja urakoivat myös arkisin. Me olimme silloin ja nyt viikonloppuhanslankareita.

Isäni suunnitteli Helmin värityksen; kun täydellistä okraa ei valmiina löytynyt, hän sekoitti sen itse. Halusin säilyttää hänen valitsemansa värit. Olen lukenut, kuinka sävyjä saatetaan valita yli vuoden maalaamalla ehdokasvärit pintaan ja seuraamalla, kuinka ne käyttäytyvät vuoden aikana. Meillä oli kokonainen vuorokausi aikaa valita valitsemamme maalin värikartoista oikeat sävyt. Niinpä kiertelimme ja kiipeilimme huvilan ympärillä eri valaistuksessa värimallit käsissä.

Luovutimme Helmin pihamaan heinäkuun lopuksi ja elokuuksi maalareiden telineille. Olin hyvin epävarma sävyvalinnoista. Huoltani lievensi huomaavaisen naapurimme lähettämät kuvat työn edistymisestä: värit näyttivät kuin isäni valitsemilta.

Koitti aika päästä katsastamaan maalituore huvila. Kun viimeinen mäennyppylä, joka peitti Helmen näkyvistä kohosi eteemme, vatsassa kouraisi jännitys. Entä jos värit kirkuvat epäsopivina ympäristön kanssa? Helmen ilmestyessä näkyviin, se näytti samalta kuin se oli vastamaalattuna kolmisenkymmentä vuotta sitten. Se oli jälleen isäni joutsenlaulu; viimeinen voimanponnistus ennen syöpää. Olin onnellinen onnistumisesta!

On lämpimien kiitoksien aika

Itseksemme, myös appeni mökin talkkareina, emme olisi jaksaneet. Suurkiitos Panu Martiskaiselle FB:n Vanhan talonkorjausneuvonta -sivulla saamistamme hyödyllisistä neuvoista maalivalinnassa, kiitos naapurillemme Merialle hyvästä maalausliikevihjeestä ja kiitos Kristanille ja Kuus-Aho Oy:n maalareille hyvästä työstä.

Kaksi viikonloppua on mennyt Helmiä kiertäessä ja ihastellessa. En ole malttanut kirjoittaa edes tänne blogiin. Mahtavaa syksyä kaikille, jotka luitte kirjoitukseni!

Helmihuvilan Ulla

ennen — Helmi 20-luvulla, kun hirsirunko oli vielä näkyvissä. Kuvassa vasemmalta oikealle: isotätini Helmi, Hilkka-äiti, Arvo-eno ja isoäitini Mimmi.

vanha-maali — Ennen maalausta. Isän itse sekoittama täydellinen okra oli muuttunut lohenpunaiseksi.

Pellavaöljymaali ja loppukesän kosteat kelit eivät tehneet urakkaa nopeaksi Kuus-Aho Oy:n maalareille. Silti jälki on hienoa yksityiskohtiaan myöten!

Räsymattoja, herukoita ja nostalgiaa

Published on 5.8.20167.8.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Heinäkuun helmihommat herättivät nostalgisen tunteen, joka vieläkin väreilee jossain mielen pohjukassa.

Mattomuistoja

Helmin räsymatot ovat melko varmasti alkuperäiset, sillä löysin ne pari vuotta sitten ullakkosiiven perimmäisestä nurkasta. Ne olivat säilyneet ehjinä Suomen Kuvalehden vuoden 1940 vuosikerran alla – ehkä Himmlerin ja Göebbelsin kuva päällimmäisen lehden kannessa oli pelästyttänyt hiiret tiehensä.

Pestessäni mattoja tajusin, että niiden kuteet voivat olla äitini lapsuuden aikaisia. Aloin leikkiä ajatuksella mikä kude on ollut kenenkin vaate. Tumma, karheanoloinen voisi olla Valtteri-isoisän takista, viininpunainen Mimmi-isoäidin juhlapuserosta, hempeä keltainen ja lila äitini ja tätini lapsuuden mekkoja. Vaaleansininen voisi olla enoni, perheen kuopuksen nuttu.

Nyt nuo kaikki ihmiset ovat poissa ja minä pesen heidän vaatteitaan matoissa. Ripustettuani ne narulle kuivumaan, jäin hetkeksi katselemaan niitä. Ne ovat niin rakkaita ja ihanan nukkavieruja. Kun levitän ne syksyllä huvilan pestyille lattioille, huoneisiin leviää tuoksumuisto kesästä: auringon lämmöstä ja mäntysuovasta. Se on matonpesun paras palkinto.

Hilloa ja maijaamista

Tänä kesänä eletään etuajassa. En muista milloin olisimme käynnistäneet ”mehutehtaan” eli mehumaijan heinäkuussa. Ja todellakin kreivin aikaan! Saapuessamme pihaan rastaat lehahtivat pensaista puiden oksille. Räkätyksen perusteella keskeytimme hyvät marjajuhlat.

Punaherukan ja karviaismarjapensaan oksat olivat lähes katketa raskaan taakan alla; yhdestä punaherukkapensaasta tuli 20 litraa marjoja! Mustaherukasta tein jouluglögiä varten oman sekoituksen ja lisäsin mehumaijaan kanelitankoja ja fariinisokeria.

Pullot — Nyt on mehut pulloissa ja hillot purnukoissa! Osa jää nautittavaksi Helmellä.

Seisoessani herukkapuskissa ajattelin, että olen kolmas sukupolvi, joka kerää näiden samaisten pensaiden marjoja. Pensaiden, jotka ovat lahjoittaneet suvulleni vitamiineja lähes sadan vuoden ajan. Mitä Helmi-täti tai äitini ovat ajatelleet tässä samassa touhussa? Ovatko katselleet pääskysten lentoa, kypsyvää viljapeltoa?

Olen yksi rengas sukuni ketjussa, tai kuten Kailas on runoillut: heimoni karavaanissa.

Ote Uuno Kailaan runosta Karavaani

”…Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,

nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

Näin uusia polvia entiset saattelevat –

tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,

näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi

ja Kohtalo matkasauvana kaikkien.”

Kaunis kesähuone

Published on 19.7.201619.7.2016 julkaissut helmihuvilablog6 kommenttia

Kesähuone on vihdoin valmis! Olen aivan ihastunut lopputulokseen, joka on juuri sellainen kuin kaavailin: rauhallinen, kutsuva paikka levähtää ja rauhoittua.

A Kesähuone aloitus — Tästä se alkoi: neidonkamari isäni kunnostuksen jälkeen. Jostain syystä en nuorena tuntenut mitään mielenkiintoa huonetta kohtaan, mikä oli aika tylyä isääni kohtaan.

B Ovelta — Aluksi paransimme huoneen viihtyisyyttä siivoamalla, karsimalla tavaroita ja sisustamalla. Muodonmuutos oli jo tällä tavoin melkoinen. Ruokahalu kasvoi entisestään.

C Tapetoitu 2 — Kesähuoneen laittoa -julkaisussa kerroin listojen maalaamisesta ja tapetoinnista, joka ei sujunut ihan leikiten. Lopputulos vahvisti uskoani, että suunnitelma sinivalkoisesta kesähuoneesta on hyvä ellei erinomainen!

D Osa kattopanelista maalattu — Seuraavaksi oli katon vuoro, joka koostui tapetoidusta ja maalatusta levypinnasta sekä raakapuusta. Kaavailin maaliksi blogeissa kehuttua kalkkimaalia, mutta lähin myyntipiste olisi ollut 140 km päässä. Kaukaa viisaana olisin tilannut sen netissä, nyt oivallus oli jälkiviisautta. Hollolan RTV:n myyjä vakuutti, ettei akrylaattimaali ole huonoin valinta. Peittävyys oli hyvä ja riittoisa maali kuivui nopeasti.

E Näkymä ovelta nyt — Sijoitimme vanhan hetekan keskelle huonetta ikkunan eteen. Siinä on hämmästyttävän hyvä nukkua kunnon patjan kanssa! Hyttysverkko ja kirpputorilta hankittu pitsiverho päiväpeiton päällä pehmentää ilmeen unenomaiseksi.

Elokuu 2016_Kesähuone 2 — Huone ennen katto-osan maalausta. Huonekalut kiersivät seinän vieriä ja tapetti katon vinossa osassa vyöryi päälle.

F näkymä nyt — Vanhat Muuramen tuolit istuivat mukavasti vanhan lipaston sivuille. Uudemman aikakauden yöpöytä istuu mukavasti joukkoon.

Lamppu vielä kiinnittämättä — Lamppu vielä kiinnittämättä, mutta se tärkein: jasmikkeen kukkiva oksa on huoneessa.

Kukkapöytä ja varaston ovi — Muuramen kukkapöytä nostaa Helmi-tädin lasisen kynttilänjalan kauniisti esiin. Jätimme varasto-oven värityksen entiselleen: muistoksi aiemmasta värityksestä.

Raidan kohdistus — Amatööritapetoijan jälki näkyy raidan kohdistuksessa. Alkuun se harmitti, nyt se tuo hymyn huulille. Helmin laitto ei saa olla liian vakavaa ja ryppyotsaista!

Varaston ovi — Toisen varasto-oven maalikuprut saivat jäädä. Rapsutettiin vain pahimmat pois. Isäni maalijämistä sekoittama hento violetti tuo sireenin hienostuneen tuoksun mieleen.

Yöpöydän kukka — Kurtturuusu ja rikkinäinen kermanekka. Yhdessä kaunis katseenvangitsija. Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut nuorin tyttäreni Unna, joka myös toimi huoneen pääsisustajana ja toisena remontoijana.

Töitä Helmin rauhassa

Published on 16.6.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Helmillä yksin työnteon merkeissä. Jo toistamiseen kesäkuun aikana. Työtahdin käydessä kiivaaksi ja useamman ”deadlinen” painaessa ohimoita, Helmin hiljaisuus on parasta minulle ja perheelle. Voin kirjoittaa yötä päivää ilman huonoa omaatuntoa ja purkaa ruuhkaa. Perheen ei tarvitse katsoa – eikä kuunnella.

Joku tyttäristä sanoi joskus vuosia siten minun olevan kuin ”hullu professori” kirjoittamisen intensiivisimmässä vaiheessa. Ainakin hiukset ovat varmasti aika hullunkuriset; ns. bad hair day on lasten leikkiä. Eikä sosiaalisuuskaan kukoista tuolloin kesänkukkasten lailla…

Copywriterin työ on joidenkin mielestä kaupallista hömppää, mutta se on luovaa, rankkaa työtä. Tiukasti määritellyissä rajoissa ja aikataulussa luodaan uutta. Asiakkaan ollessa rohkea, se uusi voi olla myös yllättävää ja ihan erilaisesta näkökannasta kirjoitettua tekstiä. Se työstäni, jota rakastan vaikkei se kuvastukaan voimakkaasti yllä olevasta.

Ohessa kuvia 1.6. työkeikastani Helmillä. Silloin kukkivat alkukesän kauneimmat kukat. Harmikseni en ehtinyt näkemään tuomea ja norjanangervoa morsiuspuvuissaan. Helmin oma sireenikään ei kukkinut. Jouduin leikkaamaan sitä viime syksynä raskaalla kädellä, jotta sireenimaja pysyisi majanmuodossa. Suureksi iloksi sain ihastuttavat sireenin oksat naapuriltamme ja nautin niiden hienostuneesta tuoksusta ja herkästä kauneudesta aamukahvilla verannan kylpiessä auringonvalossa. Kiitos Timo ja Meria!

Eilen saapuessani Helmelle oli ensimmäiseksi ajettava ruohot ja leikattava pahimmin ryöstäytyneet pensaat. Yöllä heräsin kesähuoneessa sateen ropinaan ja tämän päivän taivaan pehmeä sadetin ollut luonnon iloksi päällä vaihtelevasti koko päivän. Alkukesän vihreän lukemattomat eri sävyt ovat sanoinkuvaamattomia.

1.6. työpaikka keittiössä — Keittiön rauhaisa työpiste.

Kielot verannalla 1.6. — Kielonkin sain naapurista.

Tinaesineitä 1.6. — Unnan kummitädin antama tinatalo sopii hyvin isäni tinaesineiden kanssa.

Kirjoitan tätä verannalla, jossa voin ihailla tätä huumaavan vehreää näkymää. Sireenit ovat vaihtuneet punaiseen pelakuuhun, joka tuli eilen naapurin hellästä huomasta. Meria-naapurimme ansiosta Helmellä on nykyään kesäkukkia. Ja sade ropisee mukavasti ikkunoiden ulkopuolella tuhkapensaan lehtiin.

Kesähuoneen laittoa

Published on 10.5.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Kesähuoneen eli neidonkammarin muodonmuutos on ollut käynnissä muutaman vuoden. Aikajänteen pituus johtuu pitkälti siitä, ettei sitä voi työstää kuin lämpiminä vuodenaikoina. Ja välillä rehellisesti laiskottaa.

Isäni tapetoima vanha pinkki tapetti koki kovia vuoden 1995 alun myrskyssä, jolloin harjapelti repesi irti. Pelti korjattiin ja tapetti kuivui, mutta kosteusläikät jäivät. Haikeaksi muistoksi, sillä isäni kuoli samaisena myrsky-yönä.

Olen maalannut tummanruskealla kattopalkin ja Osmo Colorin valkoisella listat. Tämän kesän häikäisevinä ensipäivinä ja Helmin päivän lahjaksi jatkoimme muutosta tapetoimalla kaikki suorat seinät uudestaan. Gammelsvenskin tapetti oli hankittu viime syksynä ja oli valmiina odottamassa otollista hetkeä.

Ryhtyessämme hommiin muistin jälleen miksi kartan Helmin tapetointia: 53 senttiä leveän vuodan kohdalla seinän korkeus heittää senttejä ja korkeus piti mitata jokaisen vuodan leveydeltä ainakin kolmesta kohtaa! Kokeneelle homma saattaa olla helppo, mutta minä olen harjoittelija ja aika tumpelo sellainen. Yksi liisteröity vuota koki lyhyen, mutta silmittömän kiukkupuuskan ja lensi rutattuna nurkkaan tyttäreni katsoessa äitiään lievästi sanottuna oudoksuen vieressä. Hävetti välittömästi heti, kun vuotamytty läjähti lattialle.

Mutta aika hienot suorista seinistä tuli. Kelpaa meille! Minä tein suuret linjat ja kuopus askarteli taidokkaasti tarkkuutta vaativat pienet kohdat. Kiitos kultaseni: säästyimme ehkä parilta muulta rutatulta tapetilta.

Sitten alkaa uusi pähkäily!

Seuraavaksi otetaan tikkaat peliin ja mennään korkeammalle kuin minä lyhyenläntänä puolisavolaisena luonnossa yletän. Mutta miten käsitellä vanha tapetoitu vino osa, jonka on tarkoitus tulla valkeaksi? Kovalevystä ei vanha tapetti irtoa: se istuu siinä kuin tervattuna enkä haluaisi lutrata koko levyä kosteaksi.

Pitäiskö tapetoida valkoisella vanhan tapetin päälle (mielenrauhani kannalta ei parhain vaihtoehto) vai voisiko sen maalata? Tarkoituksena on maalata myös levytetty katon osa ja ikkunan yläpuolella oleva seinä sekä loput puulla olevat listat ja paneloinnit, jolloin huoneen yläosasta tulisi tukipalkkia lukuun ottamatta valkoinen. Voikohan sama maali sopia jokaiseen pintaan? Mutta mikä, etten vahingoita tietämättäni hengittävyyttä?

En ole varma mitä maalia isäni käytti. Lateksi on epätodennäköinen vaihtoehto. Ateneumin käyneenä hän piti sitä 1980-luvulla harrastelijoiden pikamaalina, jotka eivät viitsi tai osaa käyttää ohenteita edes pensselin pesuun. Todennäköisesti levyssä on öljypohjaista maalia. Kävisikö kalkkimaali sekä tapettiin, maalattuun levyyn ja puuhun?

Ensimmäiset kesäpäivät

Published on 7.5.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Tulimme Helmelle keskiviikkona. Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta lämpö ulkona oli uskomaton. Helmen edessä oleva tuomi vihersi, samoin herukkapensaat. Kolmessa päivässä niiden pikkuruiset lehdet ovat kasvattaneet itsensä kolminkertaisiksi.

Toukokuun ensimmäisen viikon lämpöaalto on herättänyt talvesta unenpöppöröisen luonnon. Uudestisyntyminen ja luonnon mahtava alkuvoima mykistävät istumaan aloillaan ja ihmettelemään ympärillä tapahtuvaa: kurkien soidinlennot ja huudot metsänrajasta, rastaiden riemastuttavat luritukset ja pikkuruisen västäräkkiuroksen rintojen röyhistely katon harjalla.

Olemme tehneet vain ihan pieniä keväthommia. Näistä kuopustyttäremme ottamat kuvat puhuvat puolestaan. Helmi on saanut punaiset pelakuunsa ja pihalla on kilistelty kesän ensimmäiset vaaleanpunaiset kuohuviinit. Tervetuloa kesä!

Helmin huoneissa

Published on 22.4.201610.5.2016 julkaissut helmihuvilablog2 kommenttia

Minulta on kyselty sisäkuvia Helmistä ja lupailin siitä potpurria. Kuvien jälkeen sisustus on muuttunut paikka paikoin, sillä Helmi on jatkuvassa muutoksessa, kunnostamisen, vuoden aikojen ja haltijansa kokeilunhalujen mukaan.

Veranta

Verannan väri on sininen. Talvisin se somistellaan taljoin ja vanhoin suksin, kesäisin siellä on kukkia vanhoissa puristelasimaljakoissa, pulloissa, kannuissa ja kankaissa. Lyhdyt ovat olennainen osa verannan sisustusta: illan hämärtyessä se valaistaan lyhdyillä.

Tupa eli keittiö

Vihreä tupa on kokenut suurimman muodonmuutoksen käsissämme. Vanhat hieman silmissä vilkkuvat tapetit vaihdettiin rauhallisempiin ja 70-luvun suuret lastulevystä tehdyt astiakaapit purettiin seiniltä. Ohessa kuva välimuodosta ennen nykyistä sisustusta. Ennen kaappien kätköissä olleet esineet ovat esillä, vanhoissa mausteikoissa on tuoreita käyttöyrttejä ja -mausteita. Ystäviltämme saatu vihreä puulaatikko on välillä täynnä herukkamehupulloja, välillä leipiä. Miehen tädin jäämistöstä saadusta 70-luvun myrkynvihreästä kulmakaapista tuunasimme vetimen vaihdolla, yläoven poistolla ja maalilla tupaan sopivan. Tuvan pöydällä on lasikuvun alla aina keksejä kahvitauon varalle. Ne kuuluvat pakollisiin hemmottelu- ja tunnelmointihetkiin.

Sali eli kamari

Sali, kuten Helmin aikaan kamaria kutsuttiin, on ruskea. Isäni kunnosti ja tapetoi sen aikanaan ja se on täydellinen niin. Kamaria hallitsee Helmi-tädin ompelimosta peräisin oleva sovituspeili. Se luo tilan tuntua ja vahvistaa kynttelikön valon moninkertaisesti iltaisin. Vanhaa kamiinaa kutsumme vanhaksi piiaksi: se on kelistä riippuen aikamoisen oikukas. Vanhat matkalaukut ovat oivallisia säilytyspaikkoja vanhoille lehdille ja postikorteille, niiden sisällöt on kahvoissa ”osoitelappuina”. Kamari on huvilan aikakone: siellä on helppo siirtyä mielessään toiseen aikaan, vuosikymmenien taakse. Teen erilaisia somistuksia vanhoista tavaroista, muistoksi menneestä. Kamari on myös kynttiläillallisten paikka: välillä kaksin, välillä isommalla porukalla. Tuvassa tehdään ruokaa hitaasti ja kamarissa siitä nautitaan pitkään.

Ullakko eli yläkerta

Täällä on iloisesti esillä kaikki värit: sekä tekstiileissä että isäni tauluissa! Isäni eläessä puolet ullakosta oli ateljeena, nyt se on rauhoitettu lepoon. Täällä luetaan, katsotaan elokuvia, piirretään, torkutaan päiväunia ja nukutaan kun nukuttaa. Ehkäpä siksi täältä ei ole kuvia. Pitänee ottaa ja esitellä myöhemmin.

Touko-kesä 2015_Kesäveranta — Verannalla kukkii aina. Jos ei maljakoissa niin ainakin tekstiileissä.

Helmi_veranta — Näissä tuoleissa on juotu monet hyvt aamukahvit ja vilvoiteltu saunan jälkeen.

Keittiö ennen — Välimuoto ennen lopullista sisustusta.

Syksy 2015_Keittiö1 — Kaikki kauniit vanhat esineet silmien ilona.

Uusvanhaksi tuunattu keittiön kaappi — Vanhasta 70-lukulaisesta tehtiin vieläkin vanhemman näköinen.

Elokuu 2016_Keittiönpöytä — Kuka on syönyt keksit?

Kesäkuu 2014_Helmi_keksilähis — Hemmottelua kahvin kanssa.

Kamarin peili — Helmi-tädin ompelimon sovituspeili.

Talvi 2013–14_Kamarin matkalaukut — Vanhat matkalaukut ovat mainioita säilytyspaikkoja.

Touko-kesä 2015_Pitsiliina ja lasit — Sommitelmia muistoista.

Illallinen salissa — Kaiken touhun jälkeen pitää nautiskella.

Kesähuone kopio — Kesähuoneen ikkunasta näkyy tuomi.

Kesähuone eli neidon kammari

Isäni kunnosti huoneen aikanaan minulle ja nimesi sen suloisesti neidon kammariksi. Huoneen väri on rosa. Vuotanut vanha katto teki vesivahinkoja sen tapetteihin, joten se on ollut pari vuotta hitaan muutoksen kohteena. Puulla olleet tukipuut on maalattu tummiksi ja listat kuullotettu vaaleiksi. Huone ei ole eristetty, joten viime syksynä tilatut tapetit odottavat kuivia kelejä, jotta muodonmuutos saadaan valmiiksi. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Helmi Maalla-lehdessä

Published on 15.4.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Eilen ilmestyi Maalla-lehti, jossa on aivan ihastuttava juttu Helmistä. Myönnettäköön, että en ensin tunnistanut Helmin verantaa kansikuvasta – se oli niin hienonnäköinen!

Juttu tehtiin viime vuoden viimeisinä kesäpäivinä juuri ennen kuin lehdet alkoivat punertua ja luonto vaipua talviuneen. Olin kovasti otettu, kun Helmistä haluttiin tehdä tarina lehteen. Olinhan niin monesti kuolaten katsellut sen sivuilta taloja ja sisustuksia! Ja tulen jatkossakin katselemaan.

Vähän nolottaa, mutta rehellisesti myönnän, että suursiivous oli tehty hyvissä ajoin. Miestä harmitti, kun ei saatu kesäprojektia eli uusia ulkoportaita ihan valmiiksi. Tulin Kaapo-koiran kanssa päivää ennen toimittajan ja kuvaajan tuloa. Silmät poukkoilivat tuloiltana sinne tänne ja mieli teki fiksata vähän joka nurkkaa, kunnes päätin lopettaa ennen aloittamista. Helmi on tehty elämistä varten eikä fiiniksi edustustaloksi. Niinpä olin aamulla rikkaruohojen kitkemishommissa toimittajan ja kuvaajan ajaessa talon taakse.

Valokuvaaja Pauliina Aaltonen oli todella taitava. Hän sai vangittua kuviinsa Helmin rauhoittavan, viipyilevän ja seesteisen hengen käsittättömän hyvin. Toimittaja Taina Vuohelainen taas onnistui tavoittamaan tekstissä oikean tunnelman ja sielun. Kokonaisuus on niin autenttinen, että melkein kuulen korvissani keittiön kellon raksutuksen.

Kaapo valloitti molemmat, flirttaili omalla hieman hönöllä koiramaisella tavallaan ja osoittautui erinomaiseksi malliksi. Se jaksoi olla joka otoksessa paikallaan niin kauan, kunnes valokuvaaja antoi luvan mennä. Itse asiassa se taisi luulla, että juttu tehtiin siitä. Lehdessä Kaapo-kuvia on murto-osa. Ihme, että noinkin monta kuvaa ilman Kaapoa on löytynyt!

Olen hämmentynyt uskomattoman hienosta palautteesta, jota olen saanut Helmistä eri foorumeista. Minulle Helmi on juuret, yhteys sukuni menneisiin sukupolviin ja rauhoittava sielunkoti. Se, että muutkin näkevät siinä hienoa, antaa kummasti lisäpotkua Helmin kunnostus- ja ylläpitotöihin.

Minulta on kyselty kuvia Helmin sisätiloista. Etsinpä ensi kerraksi kuvia enemmän sisältä.

Lyhtyjä ja maalaamista

Published on 11.4.201611.4.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu toi tuulahduksen alkavasta kesästä, etenkin aurinkoinen, lämmin sunnuntai. Västäräkki keikisteli naapurin talon katolla ja kurjet lensivät kohti pesimäpaikkojaan. Krookukset nousivat esiin siellä täällä ja sinivuokkoja näkyi kaikkialla. Teki mieli tarttua haravaan, mutta maltoin mieleni. Parempi antaa ruohikon kuivua vielä hetken verran.

Ehkäpä juuri siksi sain vihdoinkin loppuun yhden monista sivuprojekteistani. Yläkertaan johtavan portaikon kaapiston vihoviimeinenkin pariovi saanut uuden valkoisen maalipeitteen. Taas tuli huomattua, että valkoinen on valon väri. Aiempi terrakotta suorastaan imi itseensä valoa. Pari vuotta sitten Prisman poistokorista löytämäni jugendtyyliset vetimetkin nousevat nätisti esiin isän nikkaroimasta kaapistosta.

Kaapisto on Helmin tupakeittiön elintärkeä jatke, jonne nykyaikaiset vekottimet eli mikro ja jääkaappi istuvat paremmin kuin itse tupaan. Seuraava portaikkoprojekti on lautalattian lopullinen paljastus muovimaton ja kovalevyjen alta. Jos saisin hiottua ja maalattua sen alkukesään mennessä.

Liitin mukaan myös kuvat viimeisimmistä lyhtyhankinnoista, molempia malleja tuli ostettua kolmin kappalein. Etenkin ketjussa roikkuva ihanuus on upea, vaikka lyhyenlännän puolisavolaisen onkin hankala sammuttaa kynttilä päältä avattavasta lyhdystä. Myönnän rehellisesti olevani lyhtyhullu. Kynttilöiden valo Helmin pihan kulkureiteillä on paljon tunnelmallisempaa kuin sähkövalojen; huussiin menokin iltapimeällä on juhlallista. Lauantaiyönä käsittämättömän kirkas tähtitaivas vei voiton lyhtyjen loistolta.

Toinen uusi lyhty — Pääsiäisen narsissit

Uusi lyhty — Yksi uusista pitsilyhdyistä

Mehupullot — Pian pääsee tekemään mehua mustaherukan lehdistä!

Poistosta löydetty vedin — Poistokorivedin

Paljuankka isommasta laumasta

Jokohan ensi kerralla olisi vihreämpää?

Paljuilua

Published on 4.4.201610.5.2016 julkaissut helmihuvilablogJätä kommentti

Hankimme Helmille 5 vuotta sitten, vuonna 2011, Kirenan paljun. Naapuri toi sen traktorin nokassa tontin rajalle peltojen kautta. Lopulliseen sijoituspaikkaansa se saatiin monen tunnin jälkeen kahden miehen ja yhden naisen voimin. Urakka muistutti mikroskooppisessa mittakaavassa muinaisien pyramidien rakentamista. Paitsi, että Egyptissä taidettiin käyttää kelkkoja. Me siirsimme paljun puiden avulla. Ja heillä taisi olla tasaisempaa eikä heidän tarvinnut varoa Helmi-tädin istuttamia ja edelleen hämmästyttävän tuotteliaita herukkapensaita ja raparperia.

Paljun paikka on sireenimajassa, jonka isäni teki rakkaudentunnustuksena äidilleni 80-luvulla. Majan pienistä kivistä tehty lattia oli jäänyt jo vuosia sitten humuksen alle ja unohtunut. Sireenikin oli kasvanut ylipitkäksi ja paikka varjossa. Maja muistui mieleen vahingossa, kun vauhdikkaan haravointisessioni aikana haravan piikit alkoivat raapia kiviä. Jatkoin hommaa harjalla ja tein löydön: isän nupukivilattian! Siitä ei ollut jäänyt mitään muistikuvaa ja tunsin itseni sillä kertaa arkeologiksi.

Nyt paljua on käytetty etenkin syysiltojen iloksi ja keväisin saunan jälkeen, siellä on ihana helliä töistä kipeytyneitä lihaksia. Talvisin sen käyttö on vähäisempää, sillä lämpimästä vedestä nousu kylmään talviseen pakkasyöhön on liian karua.

Olemme käsitelleet paljun ulkopuolta homepesulla ja suojaöljyllä, mutta talven aikana se tummuu jälleen. Luin, että ulkopuolen voi myös tervata, joten sitä alan selvitellä mitä pikimmiten.